maanantaina, tammikuuta 13, 2014

Ajan suunta: pelko ja viha

Kuka pelkää mustaa miestä on leikki, jota lapsena leikittiin.

Joulukuussa 2013 muuan oululainen turvallisuusvalvoja kaipasi etnistä rekisteriä Suomeen.

Tällä miehellä oli jo luokitteluehdotuskin valmiina: esimerkiksi suomensuomalainen, suomenruotsalainen, saamelainen, romani, muu eurooppalainen, afrikkalainen, aasialainen, monimuotoinen etninen tausta ja muu etninen tausta. Hän perusteli ehdotuksensa etnisestä rekisterönnistä muun muassa sillä, että samaan etniseen ryhmään kuuluvat ihmiset ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tavalla.

Mies unohti yhden kansanryhmän: arjalaiset.

Muutamissa ihan fiksujen ihmisten kommenteissa tätä miestä mielipiteineen sanottiin hulluksi. Miksi? Älkäähän nyt, fiksut ja kouluja käyneet ihmiset! Joka toista haukkuu, on itse se. Sitä paitsi, on rumaa ja epäkohteliasta nimitellä toista. 

Eikä minusta kukaan ole hullu siksi, että on väärässä. Enkä ainakaan minä tee psykiatrisia eli lääketieteellisiä diagnooseja, koska silloin syyllistyisin puoskarointiin, jos niin tekisin. Täytyy muistaa myös se, että hullu ei ole vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan, koska on hullu - eikä hullu ole täysivaltainen. 

Muuten olen sitä mieltä, että tuollaiset rasistiset puheet ovat vääriä ja vastustettavia, mutta valitettavasti tuollaiset puheet ovat koko ajan yleistyneet. 


Kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen ensimmäinen julkinen veistos, Toripolliisi (1987)

Joulukuussa 2013 muuan helsinkiläinen poliisimies esitti, että huonoiten käyttäytyvät kaupungin vuokra-asukkaat pitäisi sijoittaa samoille asuinalueille. "Kun muuten ei ole onnistuttu, niin oikein viranomaisten voimin tehtäisiin slummeja Helsinkiin", vastasi siihen saman tien saman kaupungin asuntopolitiikasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja. 

Ensin mainitun oululaisen turvallisuusvalvojan etnisestä luokitteluehdotuksesta sanoi Uuninpankkopoika, itse virkki, noin nimesi: 

Ihan vakavasti puhuen ihmetyttää kansanedustajan jatkuva touhuaminen epämääräisten etnisten ongelmien parissa. Eikö tämä kansan valitsema edustaja tosiaankaan ole kiinnostunut mistään muusta? Tiedän vetäneeni natsikortin, mutta tein sen tahallani. Jossain vaiheessa asioita pitää ruveta kutsumaan niiden oikealla nimellä. 

Lasketaanpa yhteen etninen rekisteröinti ja ghettojen luominen? Niinpä... Voiko tosiaan aina olla kyse yksittäistapauksista, kun aina nämä yhdet ja samat yhden ja saman porukan miehet - ja vieläpä kansanedustajat - kunnostautuvat sellaisilla puheilla, joissa alkaa jo maistua veri ja maa?

Uuninpankkopoika nosti natsikortin, mutta Tarzan Bloch nostaa pöydälle natsitortun:


Onneksi sentään jotkut laittoivat jäitä hattuun:

Lisää keskinäistä ymmärrystä, varsinkin vähempiosaisia lähimmäisiämme kohtaan! Hulluhan saa olla muttei tyhmä, arvon kansanedustaja Packalén! Tarvitseeko kaikkia ajatelmiaan ulos työntää, Väätäinen kysyy edustajatoveriltaan. 

Oulussa syntynyt Julma-Juha on oikeassa, eikä Tossavainenkaan pidä Packalenin ajatusta kovin harkittuna.

Lopuksi pyydän saada sanoa olevani sitä mieltä, että August Landmesser (1910-1944) oli rohkea mies.

Kuka kumma heistä on August Landmesser?

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi. Hyvää Nuutin päivää!