Ruohonjuurta jaksaen - trolliarmeija tekonurmikentällä

Jyrki Kuusirati kommentoi keskiviikkoiltana 17.9.2014 Uuden Suomen juttua "Tutkija: Venäjän trollit hyödyntävät Suomen periaatetta - "Nerokas tapa" - Suomalaistutkija varoittaa Venäjän trollaajista: "Nerokas tapa".

Ruohonjuuritason toimintaa sammakkoperspektiivistä. 

Uusi Suomi käyttää sanaa trollaus, kun sen tässä tapauksessa pitäisi käyttää esimerkiksi sanaa palkkatrollaus, joka on yksi englanninkielisen sanan astroturfing monista enemmän tai vähemmän onnistuneista suomennoksista.  

Astroturfingilla tarkoitetaan kampanjointia sekä politiikassa että mainonnassa, jonka tarkoituksena on näyttää spontaanilta ruohonjuuritason toiminnalta. Astroturfingin tavoitteena on naamioida joko poliittiset tai kaupalliset toiminnot näyttämään riippumattomilta ja itsenäisiltä suuren yleisön reaktioilta, vaikka niitä ne nimenomaan eivät ole.  

Astroturfingia harjoittavat tutkija Saara Jantusen mainitsemat rekrytoidut kansalaiskeskusteluvaikuttajat. Sitä voivat harjoittaa niin oikeat ihmiset kuin valeprofiilitkin. Astroturfingia voivat harjoittaa ketkä ja mitkä tahansa – niin yksityiset ihmiset ajaakseen omaa asiaansa kuin hyvin organisoidut ja ammattitaitoiset ryhmät, jotka saavat rahoituksensa vaikkapa isoilta yhtiöiltä, voittoa tavoittelemattomilta kansalaisjärjestöiltä tai erilaisilta aktivistiryhmiltä.  

Astroturfingilla viitataan ruohonjuuritason toimintaan, vaikka sitä se ei ole, vaan kaiken takana on aina joku tai jokin, jota ei sanota ääneen.  

Astroturfing on saanut nimensä AstroTurf-nimiseltä teko- eli keinonurmivalmistajalta. Niinpä astroturfingin voisi minusta suomentaa – tosin ontuen – tekonurmetukseksi. Tekonurmetuksella viitattaisiin sekä astroturfing-sanan alkuperään että ruohonjuuritasoon, jota astroturfing esittää olevansa, vaikka ruohonjuuritason toimintaa se ei todellakaan ole. 

"Toivottavasti tekonurmijärjestöt eivät leviä Suomeen vaan voimme jatkossakin ylpeillä aidoilla ja tuuheilla suomalaisesta maaperästä kumpuavilla ruohonjuurijärjestöillä!"

Korkeajännitys: Soitellen sotaan

Harvinaisten sotilastehtävien Korkeajännityksen (Korkeajännitys 4E/2011) Kers. Kiven TK-palstalla "Soitellen sotaan" - ennen sarjakuvaa Totinen torvensoittaja - kirjoittaa Kers. Kivi:

Ihminen on hyödyntänyt musiikkia taisteluhengen nostattajana jo pitkään. Soittimet ovat vaihdelleet huomattavasti aikakausien ja kulttuurien mukaan. Kaikki kulttuurit tuntevat tarinat sotarumpujen jyskeestä, mutta poikkeuksiakin löytyy: vanhojen tarinoiden mukaan sotaiset spartalaiset eivät tarvinneet torvia tai rumpuja säestämään taistelua, vaan joutuivat hyödyntämään huiluja, jotka hillitsivät heidän jo valmiiksi hurjaa luontoaan harkitsevaisemmaksi ja siten taistelussa tehokkaammaksi.  

Torvi on eräs yksinkertaisimmista soittimista ja se on siksi ollut ihmiskunnan historiaa jo pitkään. Esihistoriallisena aikana ihminen valmisti torvia saaliseläinten sarvista, mutta sittemmin soitinmateriaali vaihtui sarvesta pronssiin ja tai messinkiin. Torvella on myös aina ollut erityinen merkityksensä sodankäynnissä. Sen toitotuksella on nostatettu taisteluhenkeä jo ammoisina aikoina, mutta torvin soitetut signaalit alkoivat vakiintua taistelukentällä käytetyksi viestintätavaksi renessanssiajan jälkeen. Torvensoitto oli omiaan tähän tarkoitukseen, sillä se kuultiin taistelun melun ylitse ja se oli helppo tapa saada käsky perille kaikille sotilaille. Signaalit vaihtelivat huomattavasti: annettu merkki saattoi kutsua aterialle, käskeä ratsuväkeä nousemaan satulaan tai viestittää perääntymisestä. Katastrofaalisessa tilanteessa sotapäällikkö saattoi käskeä torvensoittajaansa soittamaan antautumissignaalin, jonka myös vastapuoli tunsi.  

Rooman legioonassa kenturioiden torvensoittajat tunnettiin corniceneinä. He liikkuivat yksikön tunnusta kantaneiden signiferien mukana ja kutsuivat miehet koolle tai käskynjakoon. Trumpetilla tai torvella on soitettu aina myös ns. iltasoitto, jota on kuultu lipunlaskun yhteydessä ja iltahartauden tahi hiljaisuuden aluksi. Laivastossa torvi oli pitkään tapa viestiä laivan omalle miehistölle - toisille laivoille viestittiin merkinantolippujen avulla.  

Torvensoiton merkitys sotilaallisena viestintämuotona oli kenties huipussaan 1800-luvun lopulla. Se alkoi kuitenkin vähentyä roimasti 1900-luvulle tultaessa. Toisen maailmansodan aikana torvensoittajia eli ”signalisteja” tavattiin lähinnä laivastossa tai osana sotilaallisia seremonioita, mutta varsinaisesta etulinjasta käytäntö oli jo aikaa sitten poistunut. 

Kuka on kersantti Kivi? Kersantti Kivi tietää, mistä kirjoittaa. 

Totinen torvensoittaja Korkeajännityksessä. 

Harvinaisten sotilastehtävien Korkeajännityksen 4E/2011 etusivu on Ian Clarkin kirjoittamasta ja Ibanezin kuvittamasta rajusta toimintatarinasta Totinen torvensoittaja, jossa 

Orpo torvensoittaja Jimmy Morrison tutustui kiinalaiseen sissiin nimeltä Walter Mo. Viidakon salat oppinut Jimmy huomasi pian, että hän ja Walter taistelivat eri puolilla…

Kaikki lähti kuitenkin siitä, että Totisen torvensoittajan ensimmäisellä sivulla kiväärikomppaniaan liitymistään odotteleva, merkinantotorveen puhaltava orpo torvensoittaja Jimmy Morrison loihesi lausumahan: 

Tämä on viimeinen aamuni torvensoittajana! Tästedes olen oikea sotilas. 

Tästä tuleekin mieleeni Georges Clemenceaun (1841–1929) vähemmän mairittelevat sanat sotilasoikeudesta ja sotilasmusiikista:

«Il suffit d'ajouter "militaire" à un mot pour lui faire perdre sa signification. Ainsi la justice militaire n'est pas la justice, la musique militaire n'est pas la musique.»