Rukouspäivänä: Mielikuvia

Jyrki Kuusirati julkaisi perjantaina 13. tammikuuta 2017 Facebookissa muistiinpanon "Kaksi asiaa kamarisinfoniakonsertin jälkeen": 

Lapin kamariorkesterin torstain 12.1.2017 kamarisinfoniakonsertin aikana ja jälkeen aloin miettiä kahta asiaa. 

Asia 1: Puhallinorkesteripiireissä olen toisinaan kuullut puhuttavan enemmän tai vähemmän tosissaan, että puhallinorkestereissa ei enää pitäisi soittaa puhallinorkesterille sovitettua musiikkia, koska puhallinorkesterille sävellettyä musiikkia on jo niin paljon, ettei enää tarvitse turvautua sovituksiin. 

Torstaina 12.1.2017 olin kamariorkesterin kamarisinfoniakonsertissa, jonka neljästä teoksesta vain yksi - Édith Canat de Chizyn Land away jousille ja cimbalomille - oli sävelletty kamariorkesterille. Muut kolme musiikkikappaletta oli kamariorkesterille sovitettua musiikkia. 

Aika jännä... Kamariorkesterille ja kamarikokoonpanoille sävellettyä musiikkia on paljon enemmän kuin puhallinorkesterille sävellettyä, mutta siitä huolimatta kamariorkesteri soitti sovitettua musiikkia. 

Mitä on tehtävä? Pitäisikö puhallinorkestereiden lakata soittamasta sovitettua musiikkia vain siksi, että puhallinorkesterille sävellettyä musiikkia on jo tavallaan tarpeeksi? Vai pitäisikö puhallinorkestereittenkin tyytyä soittamaan hyvää musiikkia? 

Asia 2: Kamarisinfoniakonsertin viimeisenä saimme kuulla Johannes Brahmsin Sinfonian n:o 2 D-duuri, op. 73, jonka kamariorkesterille oli sovittanut Iain Farrington. 

Brahmsissa kokoonpano oli jousikvintetti ja puhallinkvintetti sekä trumpetti, pasuuna ja patarummut. Kapellimestarin lisäksi lavalla oli ainoastaan kolmetoista soittajaa. Kuitenkin Brahms kuulosti Brahmsilta ja Brahmsin sinfonia kuulosti Brahmsin sinfonialta. 

Mitä on tehtävä? Älkää kertoko tätä Suomen herroille! He hoksaavat tässä oivallisen säästökohteen: miksi ylläpitää suuria ja kalliita sinfoniaorkestereita, koska homma hoituu vähemmälläkin väellä.  

#cimbalom #korundi #lapinkamariorkesteri

Jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin Tarzan Bloch on sitä mieltä, että viimeisen lauseen voisi muuttaa esimerkiksi muotoon:

He [ottavat tämän kaiken tosissaan ja] hoksaavat tässä oivallisen säästökohteen: miksi ylläpitää suuria ja kalliita sinfoniaorkestereita, koska homma hoituu vähemmälläkin väellä.

Cimbalom. Kuva: Jyrki Kuusirati.

Uuden musiikin historia: Aleksandr Skrjabin

Kopiokoneella kopioitu, leikattu ja liimattu sekä kirjoitettu kirjoituskoneella. Kuva: Jyrki Kuusirati.

Aleksandr Nikolajevitš Skrjabin (1872–1915) 

Lähteet: Väisänen, "Aleksandr Skrjabin", Otavan iso musiikkitietosanakirja 5; Salmenhaara, Vuosisatamme musiikki; MacDonald, "Alexander Skryabin", The New Grove Dictionary of Music and Musicians; N. Konstantinov, LP-levyn Scriabin, Sonatas Nos. 3, 4, 7, 9 teksti, Melodija. 

• venäläinen säveltäjä ja pianisti 

Elämästä 

• 1872 syntyy Moskovassa; äiti pianisti, isä suvun sotilasperinteistä huolimatta lainoppinut virkamies 
• 1873 äiti kuolee, kasvatusvastuu suvun naisille 
• 1882–1887 kadettikoulu Moskovassa 
• 1883– musiikkiopintoja muun kuin tädin johdolla, ystävyys Rahmaninovin kanssa 
• 1888–1892 Moskovan konservatorio, piano-opiskeli loistavasti, ei sopeutunut akateemiseen teoria- ja sävellysopiskeluun 
• 1890 venäläisten symbolistikirjailijoiden vaikutus 
• 1890–1898 varhaisin luomiskausi, op. 1–24 
• 1894–1903 suojelijana Beljajev 
• 1896 ensimmäinen Euroopan-kiertue 
• 1897 naimisiin Vera Ivanovna Isakovitšin, pianistin kanssa 
• 1898–1903 pianonsoiton professorina Moskovan konservatoriossa 
• 1903 muuttaa Venäjältä Italiaan, Sveitsiin, Belgiaan 
• 1905 teosofia syrjäyttää Nietzschen, vaikutteita Brysselin teosofeilta 1908–1910 
• 1914 paise huulessa 
• 1915 kuolee leikkauksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen kesken kuumeisten Mysteerin suunnitelmien Moskovassa 

Teoksista 

pianomusiikkia ja orkesterisävellyksiä 

• 1902–1904 sinfonia 3: Jumalainen sinfonia 
• 1903 op. 30–42: pianosonaatti 4, poèmeja 
• 1903–1913 pianosonaatti 5 (1905), Hurmion runoelma (1905–1908), pianosonaatti 7 (1911–1912), Tulen runoelma Prometheus (1908–1910), viimeiset pianosonaatit, poèmet ja preludit 
• –1915 keskeneräinen Mysteeri 

Tyylistä 

• duuri-mollitonaliteetin ja kolmisoinnun hylkääminen 
• kvarttirakenteet ja sointikeskus/moodi = sarjallisen musiikin esimuoto? 
• lähtökohtinaan Schumann, Liszt ja Chopin sekä filosofis-kirjallinen taustansa Skrjabinin tyyli on irrallinen ajastaan 
• vaikka sitä voitaisiinkin pitää impressionismin ja ekspressionismin synteesinä. 
• Pianotuotanto on klaveristisesti taitavaa ja soinnillisesti ilmaisuvoimaista. Orkesteriteoksissa on taipumusta monumentaalisuuteen. 

Uuden musiikin historia: Kurt Weill

WEILL, KURT Julian (1900–1950) 

• saksalainen säveltäjä, Yhdysvaltain kansalainen vuodesta 1943 

Kurt Weill. 

• 1900 syntyy Dessaussa, Keski-Saksassa juutalaisen seurakunnan kanttorin poikana 
• 1915 paikallisen oopperan kapellimestarin oppilaaksi 
• 1918 Berliinin musiikkikorkeakoulussa opiskeli vain vuoden - opettajanaan mm. Engelbert Humperdinck 
• 1919 Dessaun teatterin harjoituspianistina 
• 1920 Lüdenscheidin oopperan musiikillisena johtajana 
• 1921–1924 Preussin taideakatemiassa Ferruccio Busonin oppilaana 
• 1923 Georg Kaiser, ekspressionistinen näytelmäkirjailija yhteistyökumppaniksi seuraavaksi lähes kymmeneksi vuodeksi 
• 1925 musiikillinen käänne - jälkiwagneriaanis-Busoni-Schönberg-ym.-vaikutteisesta musiikista ulos, esikuvaksi rahvaan musiikki 
• 1927–1930 Bertolt Brecht, kirjailija yhteistyökumppanina - osin vielä vuoteen 1943 
• 1933 muuttavat Saksasta Ranskaan - vaimo Lotte Lenya, näyttelijä ja laulaja - Gestapo tuhoaa kaikki hänen kotiinsa jääneet sävellykset 
• 1935 muuttavat Yhdysvaltoihin 
• 1950 kuolee New Yorkissa 

Eurooppa 

• modernit, poliittisvallankumokselliset näyttämöteokset 
• vokaali- ja näyttämömusiikkia 
• "En etsi uutta teoriaa, vaan uutta yleisöä." 
• Gebrauchsmusik l. käyttömusiikki (Hindemith) 
• Zeitoper l. aikalais-, ajan ooppera 
• järkevä ja käyttökelpoinen Misuk l. misuukki (Brecht) 
• korosti epäkriittisesti hyväksyttyjen muotojen tyhjyyttä ja sisällyksettömyyttä 
• perinteisen oopperan parodiointi 
• falskit sävelet 
• epäsymmetriset fraasit 
• odottamattomat tauot 
• raaka soitinnus 
• uusi laulumuoto song - vaikuttajinaan shimmy ja tango, arkkiveisut, koraalit, oopperakliseet, katulaulut ja kahvilamusiikki 

Amerikka 

• pyrki kohottamaan viihdemusiikin tasoa 
• onnistui luomaan Broadwaylla uuden uran 
• vaikka päämäärät olivat kaupalliset, suosi kantaaottavia aiheita 

näyttämöteoksia, mm. 

• Der Protagonist, 1926 (Kaiser) 
• (Aufstieg und Fall der Stadt) Mahagonny, 1927, 1930 (Brecht) 
• Die Dreigroschenoper, 1928 (Brecht) 
• Die sieben Todsünden, 1933, baletti 
• Johnny Johnson, 1936, musikaali 
• Lost in the Stars, 1946 

kuoro- ja yksinlauluja 

orkesteriteoksia, mm. 

• kaksi (2) sinfoniaa, 1921, 1934 
• konsertto viululle ja puhallinorkesterille, 1925 
• Die kleine Dreigroschenmusik 

Kaleva: Kalahtiko kolehti

Jyrki Kuusirati otti pitkästä aikaa kantaa tiistain 1.9.2015 Kalevassa. 

Pääkirjoitustoimittaja Ilkka Lappalaisen lauantaiset terveiset Kirkkohallitukselle "kolehdin keräämisestä sähköisillä vehkeillä" osuivat väärään aikaan ja aivan väärään paikkaan. 

Terveiset Kirkkohallitukselle Kalevan pääkirjoitussivulla lauantaina 29.8.2015. 

Asiahan muuttuu muuksi, kun oppii perusasiat: ensiksi sen, että kolehti ei ole ane, ja toiseksi sen, että kolehtia ei kerätä eikä anneta sielun pelastukseksi, vaan kolehti annetaan muun muassa hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. 

Jyrki Kuusiradin yleisönosastokirjoitus Kalevassa tiistaina 1.9.2015. 

Näin bittiaikana on perin omituista, että osaavassa Oulussa ilmestyvän Kalevan pääkirjoitussivulla on varaa vinoilla siitä, että kolehtiakin kerättäisiin nykyaikaisin keinoin. Mielipahaa tällainen asiantuntematon naljailu saattaa aiheuttaa ihmisissä, jotka omalla uhrilahjallaan näinä kovina aikoina haluavat auttaa niitä lähimmäisiä, joilla ei mene niin hyvin kuin meillä muilla. 

Tarzan Bloch on myös sitä mieltä, että "letkautus ja vitsi" eivät ole ennenkään sopineet Kalevan pääkirjoitussivulle. 

Jyrkin päivänä: Liberland - pieni punainen piste

Pyhän Yrjön päivänä armon vuonna 2015 kertoi Sputnik Euroopan uusimmasta maasta, jonka nimi on Liberland. Liberland julistautui itsenäiseksi 13.4.2015.

Liberland, Europe’s tiniest, newest country, has no intention of joining the EU, NATO or any other political or military alliances, but eyes joining some free trade zone as a full-fledged member of the international community. 

Jo Sputnikin jutun otsikko Liberland Set to Become New Hong Kong: Prosperous and Wealthy kertoo Liberlandin tavoitteet, jotka ovat asetetut kovin korkealle. Jutun yläkuvassa se ei tosin vielä näytä vauraalta ja varakkaalta, mutta jutun toisessa kuvassa puhutaan jo luvatusta maasta. Kuva on Sputnikin pilapiirros Euroopan unioniin, euroon ja luonnonmullistuksiin uppoavasta Euroopasta, josta meidät pelastaa vain Liberland. 

The Promised LiberLand. Kuva: Sputnik. 

Otsikoltaan ja kirjoitustyyliltään Sputnikin juttu tuo mieleen vuosina 2006–2008 ilmestyneen, mutta nyt jo bittiavaruuteen kadonneen, Transnistrian itsenäisyyttä puolustavan ja puoltavan verkkolehden, jonka nimi oli Tiraspol Times, ja sen monet jutut. 

Toisesta, aiemmin huhtikuussa julkaistusta jutusta Welcome to the 'Republic of Liberland' - Europes Brand New Country selviää myös Liberlandin sijainti jossain Serbian ja Kroatian rajamailla. 

Liberlandin kartta. Sputnik. 

Karttaa katsellessa hieman hätkähtää. Muistuttaahan kartan vihreä, pääosin Tonavan itärannalla oleva muoto Transnistriaa. Jo on maailma mallillaan, ajattelin minä ensin, mutta sitten tajusin, että Liberland on ainoastaan tuo pienenpieni punainen piste Tonavan länsirannalla. 

Voimme siis huokaista helpotuksesta. Kyseessä on mitä ilmeisimmin taas yksi libertaristinen mikrovaltio, muun muassa sillä perusteella, että "in the territory of Liberland there is no physical location for mail delivery yet". Jossain Serbian ja Kroatian rajamailla olevasta mikrovaltiosta, jolla ei ole edes postinjakelua, ei ole mitään vaaraa.

Kalevalan päivänä: Sirpin ja vasaran valtakunta

Lauantain 24. tammikuuta 2015 Kalevassa oli Juhana Nymanin matkakertomukset "Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta", jonka ingressi kertoo, että "Transnistrian pääkaupunki vetää puoleensa seikkailumatkailijoita ja Neuvostoliitto-nostalgikkoja", sekä paikallisten ylpeydenaiheesta, Kvintin viinatehtaasta kertova "Nähtävyyksiä avaruudesta". Nämä jutut julkaistiin myös muissa Lännen Median lehdissä. 

Sunnuntaina Jyrki Kuusirati kirjoitti kommentin, joka julkaistiin tammikuun 28. päivän Kalevassa: 

Transnistria – muutakin kuin seikkailumatkailua  

Kalevan 24.1.2015 matkakertomus ”Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta” kaipaa muutamia tarkennuksia.  

Tarkkaan ottaen Transnistria julistautui itsenäiseksi vuonna 1990 Neuvostoliitosta, koska Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin. Transnistria tahtoo muutakin kuin tunnustuksen itsenäisyydelleen. Se haluaa liittyä Venäjään.  

Toisin kuin Krim – jonka niin sanottu itsenäistyminen Ukrainasta ja liittäminen Venäjään kävi käden käänteessä – Transnistria ei ole vieläkään tullut liitetyksi Venäjään, koska välissä on Ukraina.  

Tämä Neuvostoliiton ulkomuseo ei ainoastaan halua liittyä Venäjään. Hurjimmissa karttaharjoituksissa se on uuden Novorossijan palanen. Muita palasia olisivat Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” sekä Krim – mutta eivät suinkaan ainoita. Nämä muut palaset ovat Ukrainaa.  

Transnistria ei siis ole pelkkää neuvostonostalgiaa ja hyviä juomia. Se on maailmanpolitiikan arkipäivää.  

Jyrki Kuusirati 

filosofian maisteri, Oulu

Raumpflege. Cicero 27.2.2015. 

Kalevan matkakertomus alkaa kieltämättä hiukan kliseisesti, mutta omankin kokemukseni mukaan todenmukaisesti: "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla on rauhallista." Rauhallista "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla" oli myös heinäkuun 15. päivänä 2009.

Muuten olen sitä mieltä, että myös Suomesta saisi suurin piirtein samanlaisen matkakertomuksen:

Euroopan kenties pelätyimmän rajanylityspaikan sijaan Suomeen tultaisiin lautalla Helsinkiin tai Turkuun joko Tallinnasta tai Tukholmasta. Siinä lautalla saattaisi seikkailumatkailijaakin hirvittää. Sitten ihmeteltäisiin Transnistrian parlamenttitalon edessä sojottavan Lenin-patsaan sijaan Helsingin Senaatintorilla sojottavaa Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n patsasta. Lopuksi tutustuttaisiin paikallisten ylpeydenaiheeseen, Koskenkorvan viinatehtaaseen.

Nähtävyyksiä ja avaruutta on muuallakin kuin Transnistriassa. 

Loppiaisaattona: kaksi dosenttia ja yksi maisteri

Elokuussa 2014 Jyrki Kuusirati kirjoitti Uudesta Venäjästä eli Novorossijasta sekä kommentin Kansan Uutisten artikkeliin "Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa" että blogitekstin, joiden molempien otsikkona oli ja on "Kaikki tiet vievät Transnistriaan".

Siinä samassa blogitekstissä oli myös kartta, joka näyttää, kuinka suuri ja mahtava Novorossijan tasavalta voikaan olla.

Uusi Venäjä Venäjän Äänessä 25. kesäkuuta 2014. 

Suomen Keskustan Paavo Väyrynen kirjoitti saman vuoden joulukuussa "kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä vapaus että velvollisuus esittää myös ennakkoluulottomia ajatuksia" blogikirjoituksessaan "Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?", että Moldovaan kuuluvan Transnistrian kriisi alkoi siksi, että

"Moldovassa hyväksyttiin kielilaki, jonka Transnistriassa asuvat venäläiset ja muut kansalliset vähemmistöt kokivat uhkaavan heidän asemaansa ja oikeuksiaan". Tässäkin tapauksessa "tukea" tuli maassa olleilta venäläisjoukoilta.  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Transnistria on käytännössä Venäjän vallan alainen alue.  

Väyrysen mukaan Transnistria julistautui itsenäiseksi ja puolustautui Moldovan turvallisuusjoukkoja vastaan. Transnistrian ovat kuitenkin tunnustaneet ainoastaan muut jäätyneiden konfliktien alueet: Vuoristo-Karabah, Etelä-Ossetia sekä niin ikään Georgiasta itsenäiseksi julistautunut Abhasia.  

Väyrysen mukaan samasta asiasta on kyse Ukrainan kriisissä. 

Tämä on kuitenkin ainoastaan osatotuus Ukrainan kriisistä, koska samaan aikaan toisaalla, vain päivää aiemmin, muuan toinen dosentti, Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) Johan Bäckman sanoi Suur-Venäjä-puolueen perustamiskonferenssissa Moskovassa 21.12.2014:

Meidän on tuettava Novorossijan valtion muodostamista. Tällä hetkellä se koostuu Donetskin ja Luganskin kansantasavalloista (DNR ja LNR) sekä Transnistriasta (PMR), joka oli pitkään uuden Novorossijan ensimmäinen palanen. 

Jyrki Kuusirati oli siis pahoin harhateillä pro gradussaan Transnistrian kansakunnan rakentamisen hanke vuosina 2006–2008, kun hän työssään esitteli Dnestrin moldavialaisen tasavallan (PMR) itsenäisyyden neljä pilaria. Kysymyshän ei ole ollut mistään aitoon itsenäisyyteen pyrkivästä Transnistrian kansakunnasta tahi kansakunnan rakentamisen hankkeesta, vaan ainoastaan Novorossijan eli Uuden Venäjän yhdestä pienestä palasesta.

Loppiaisaattona: Transnistria

Sunnuntaina 4. tammikuuta 2015 Jyrki Kuusirati kommentoi kahta Demarin juttua - ja tietysti tapansa mukaan pahasti myöhässä. Ensimmäinen Demarin jutuista, jota Kuusirati kommentoi, oli otsikoltaan Pääministeri väläyttää Ylelle: "Pelaamme kahta korttia":

Jyrki Kuusiratin yleisönosastokirjoitus Suomen Kuvalehdessä. 

. 

Jäätyneiksi tai jähmettyneiksi konflikteiksi kutsutaan vanhojen neuvostotasavaltojen alueilla olevia ongelma-alueita. Nämä ongelma-alueet ovat ”jakomieliseen tilaan tipahtaneita epävaltioita” ja ”osoitus siitä, ettei Neuvostoliiton raunioita rakenneta uusiksi, toimiviksi alueiksi hetkessä - eikä edes vuosikymmenessä” (Helsingin Sanomat 23.10.2006). Jäätyneellä konfliktilla tarkoitetaan konfliktia, jolle ei ole löydetty ratkaisua, mutta jonka aiheuttamat asetelmat ovat jääneet voimaan.  

Jäätyneitä konflikteja ovat Vuoristo-Karabahin enklaavi (jonka asemasta Armenia ja Azerbaidzhan kiistelevät), Moldovan kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluva Transnistria sekä Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvat Etelä-Ossetia ja Abhasia (joista molemmista Georgia ja Venäjä kiistelevät). Transnistria on näistä nykyisistä jäätyneistä konflikteista lähimpänä Euroopan unionin rajoja.  

Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemisyrityksissä ovat olleet mukana myös muutamat suomalaiset, muun muassa ulkomininisterit Ilkka Kanerva ja hänen seuraajansa Alexander Stubb, kun he toimivat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajina. Kun ulkoministeri Stubb vieraili Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona, Stubb kiinnitti erityistä huomiota sekä Moldovan Transnistriassa että Georgian Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa jatkuvien jäätyneitten konfliktien sovitteluun.  

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu. Huonoin ratkaisu on tietysti aseellinen. Sopii toivoa, että myös muualla - niin Krimillä kuin Itä-Ukrainassakin - päästäisiin rauhanomaiseen ratkaisuun eikä kummastakaan tulisi uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia.

Tarzan Blochin mielestä olisi pitänyt sanoa, että pelaamme kaksilla korteilla, mutta Alex Stubb sanoi sen toisin. Suomessa on sananvapaus.

Toinen Demarin juttu, jota Kuusirati kommentoi, oli Kanerva: "Pitäisikö Ukrainaan perustaa varsinainen rauhanturvaoperaatio?":

Se on totta, että Moskova horjuttaa naapuriensa alueellista koskemattomuutta paitsi Ukrainassa myös Moldovassa ja Georgiassa. Tosin Moskovan mielestä länsi itse horjutti alueellista koskemattomuutta jo silloin, kun länsi tunnusti Kosovon eroamisen ja itsenäistymisen Serbiasta.  

Ukrainan lisäksi Moskova horjuttaa naapuriensa alueellista koskemattomuutta Moldovan kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvassa Transnistriassa sekä Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvissa Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.  

Moldovan ja Ukrainan väliin jäävässä Transnistriassa sodittiin vuonna 1992 ja Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa vuonna 2008, mutta kaikki konfliktit ovat jääneet ratkaisematta. Näistä kolmesta jäätyneestä konfliktista Euroopan unionia lähinnä on Transnistrian jäätynyt konflikti.  

Separatistinen Transnistria perustelee enemmän tai vähemmän aidon itsenäisyytensä ja itsenäisyysvaatimuksensa neljällä peruspilarilla, joista yksi on kansojen itsemääräämisoikeus. Transnistrialaisen näkemyksen mukaan kansojen itsemääräämisoikeus menee alueellisen koskemattomuuden edelle.  

Se on kokonaan toinen juttu, ovatko Etelä-Ossetia ja Abhasia sekä monikielinen Transnistria sellaisia kansakuntia, joilla olisi Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan takaama kansojen itsemääräämisoikeus. Eikä itsemääräämisoikeus välttämättä tarkoita valtiollista itsenäistymistä.  

Edellä mainitut kolme separatistista tasavaltaa käyttäytyvät kuitenkin itsenäisten valtioiden tavoin, mutta ne ovat itsenäisiä ainoastaan de facto. Näiden kolmen enemmän tai vähemmän itsenäisen tasavallan pitäisi paitsi täyttää itsenäisen valtion tunnusmerkit myös saada itsenäisyydelleen laaja kansainvälinen tunnustus. Venäjän lisäksi vain muutama Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltio on tunnustanut Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden, mutta Transnistrian itsenäisyyttä ei yksikään.  

Syy siihen, että kansainvälisen yhteisön tahi lännen tunnustamista ei näiden tasavaltojen itsenäisyysvaatimuksille heru, johtuu siitä, että länsi näkee niissä Kremlin ketunhännän kainalossa. Niin on, jos siltä näyttää.  

Tässä itä-länsi-ottelussa itä vastaa samalla mitalla: idän mukaan länsi syyllistyy kaksoisstandardeihin, kun länsi ei salli muiden käyttäytyä samoin kuin länsi itse käyttäytyy, ja Transnistrian ja Venäjän mukaan länsi itse horjutti alueellista koskemattomuutta jo silloin, kun se tunnusti Kosovon eron ja itsenäistymisen Serbiasta.

Kokoomuslainen Verkkouutiset otsikoi joulun alla: Keskustan Väyrynen puolustaa Venäjää "jäätyneissä konflikteissa". Blogissaan Paavo Väyrynen kirjoitti muun muassa Transnistriasta: 

Moldovaan kuuluvan Transnistrian kriisi alkoi Väyrysen mukaan siksi, että "Moldovassa hyväksyttiin kielilaki, jonka Transnistriassa asuvat venäläiset ja muut kansalliset vähemmistöt kokivat uhkaavan heidän asemaansa ja oikeuksiaan". Tässäkin tapauksessa "tukea" tuli maassa olleilta venäläisjoukoilta.  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Transnistria on käytännössä Venäjän vallan alainen alue.  

Väyrysen mukaan Transnistria julistautui itsenäiseksi ja puolustautui Moldovan turvallisuusjoukkoja vastaan. Transnistrian ovat kuitenkin tunnustaneet ainoastaan muut jäätyneiden konfliktien alueet: Vuoristo-Karabah, Etelä-Ossetia sekä niin ikään Georgiasta itsenäiseksi julistautunut Abhasia.  

Väyrysen mukaan samasta asiasta on kyse Ukrainan kriisissä.

Kirjoittipa Väyrynen esityksensä sitten "kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä vapaus että velvollisuus esittää myös ennakkoluulottomia ajatuksia" tai olivatpa hänen puheensa suomettuneisuutta tai väyrystelyä, eivät Väyrysen puheet ole aivan väyrystä. Kyllä meidän täytyy ymmärtää, kuinka Venäjä ajattelee ja toimii - mutta hyväksyä niitä ajatuksia ja toimia ei tarvitse. 

Muutama sananen Transnistriasta ja etupiiriajattelusta

Jyrki Kuusirati kommentoi Kansan Uutisten Verkkolehdessä 11.10.2014 julkaistua Heikki Talvitien haastattelua "Putin käänsi kelkkansa jo 2006 - Venäjä huolehtii etupiiristään" heti samana päivänä:

Suomalainen potkukelkka.
Kuvan kelkka ei liity
Talvitien tarkoittamaan tapaukseen. 

Sen lisäksi, että Moldovan ja Transnistrian rauhansopimuksen ajautuminen kiville otti koville, vuosi 2006 oli muullakin tapaa merkittävä Venäjän ja Vladimir Putinin suunnanmuutoksessa.  

Vuonna 2006 aloitettiin neuvottelut Kosovon itsenäistymisestä. Venäjä vastusti slaaviveljensä Serbian pilkkomista, mutta länsi puolusti sitä. Länsi piti Kosovon itsenäistymistä yksittäistapauksena, mutta Venäjä ei pitänyt Kosovon itsenäistymistä yksittäistapauksena, vaan Venäjä pitää sitä ennakkotapauksena. Vieläkin Venäjä jaksaa muistuttaa kaksoisstandardeista.  

Kun Kosovo julistautui itsenäiseksi helmikuussa 2008 ja Serbian alueellista koskemattomuutta näin loukattiin, Venäjä katsoo johdonmukaisesti, että alueellista koskemattomuutta voidaan loukata muuallakin: jos kerran länsi voi loukata alueellista koskemattomuutta, voi alueellista koskemattomuutta loukata myös Venäjä.  

Omasta etupiiristään Venäjä huolehti Georgian sodassa elokuussa 2008, kun Abhasian ja Etelä-Ossetian jäätyneet konfliktit hetkellisesti sulivat sodaksi. Georgian sodassa Venäjä ei enää kunnioittanut entisen neuvostotasavallan kansainvälisesti tunnustettuja rajoja, vaan se loukkasi Georgian alueellista koskemattomuutta.  

Euroopan unionia lähinnä oleva jäätynyt konflikti on Transnistriassa. Transnistrian eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan enemmän tai vähemmän todellisen itsenäisyyden peruspilareita on neljä. Yksi neljästä Transnistrian itsenäisyyden pilarista on Molotovin–Ribbentropin sopimuksen seurausten purkaminen: kun kerran miekalla piirrettyjä rajoja on muutettu muuallakin Euroopassa, miksei myös sopimuksen seurauksena syntynyttä Bessarabian ja Transnistrian välistä Dnestrjoen ylittävää pakkoavioliittoa voisi purkaa. Transnistrialaisen näkemyksen mukaan sellainen Moldova, johon kuuluvat sekä Bessarabia että Transnistria, on Molotovin–Ribbentropin sopimuksen synnyttämä keinotekoinen luomus. Dnestrjoen ylittänyt liitto oli olemassa vain silloin, kun oli olemassa Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta eli ainoastaan viisikymmentä vuotta.  

Tämä Molotovin–Ribbentropin sopimuksen seurausten purkaminen tarkoittaisi myös sitä, että Neuvostoliiton entisten neuvostotasavaltojen rajoja ei tarvitsisi enää kunnioittaa.  

Vaikka ensisilmäyksellä Molotovin–Ribbentropin sopimuksen seurausten purkaminen Ukrainan ja Moldovan välisellä alueella näyttäisi olevan ristiriidassa Venäjän etupiiriajattelun kanssa, ei se sitä ole. Tällaisella purkamisella pyritään itse asiassa Venäjän etupiirin palauttamiseen myös Dnestrjoen suunnalla. Kuuluvathan jossain Novorossijaa esittävissä kartoissa Novorossijaan paitsi Itä-Ukraina ja Krim myösTransnistria – ja joissain kartoissa jopa Dnestrjoen takainen Bessarabia. 

Ruohonjuurta jaksaen - trolliarmeija tekonurmikentällä

Jyrki Kuusirati kommentoi keskiviikkoiltana 17.9.2014 Uuden Suomen juttua "Tutkija: Venäjän trollit hyödyntävät Suomen periaatetta - "Nerokas tapa" - Suomalaistutkija varoittaa Venäjän trollaajista: "Nerokas tapa".

Ruohonjuuritason toimintaa sammakkoperspektiivistä. 

Uusi Suomi käyttää sanaa trollaus, kun sen tässä tapauksessa pitäisi käyttää esimerkiksi sanaa palkkatrollaus, joka on yksi englanninkielisen sanan astroturfing monista enemmän tai vähemmän onnistuneista suomennoksista.  

Astroturfingilla tarkoitetaan kampanjointia sekä politiikassa että mainonnassa, jonka tarkoituksena on näyttää spontaanilta ruohonjuuritason toiminnalta. Astroturfingin tavoitteena on naamioida joko poliittiset tai kaupalliset toiminnot näyttämään riippumattomilta ja itsenäisiltä suuren yleisön reaktioilta, vaikka niitä ne nimenomaan eivät ole.  

Astroturfingia harjoittavat tutkija Saara Jantusen mainitsemat rekrytoidut kansalaiskeskusteluvaikuttajat. Sitä voivat harjoittaa niin oikeat ihmiset kuin valeprofiilitkin. Astroturfingia voivat harjoittaa ketkä ja mitkä tahansa – niin yksityiset ihmiset ajaakseen omaa asiaansa kuin hyvin organisoidut ja ammattitaitoiset ryhmät, jotka saavat rahoituksensa vaikkapa isoilta yhtiöiltä, voittoa tavoittelemattomilta kansalaisjärjestöiltä tai erilaisilta aktivistiryhmiltä.  

Astroturfingilla viitataan ruohonjuuritason toimintaan, vaikka sitä se ei ole, vaan kaiken takana on aina joku tai jokin, jota ei sanota ääneen.  

Astroturfing on saanut nimensä AstroTurf-nimiseltä teko- eli keinonurmivalmistajalta. Niinpä astroturfingin voisi minusta suomentaa – tosin ontuen – tekonurmetukseksi. Tekonurmetuksella viitattaisiin sekä astroturfing-sanan alkuperään että ruohonjuuritasoon, jota astroturfing esittää olevansa, vaikka ruohonjuuritason toimintaa se ei todellakaan ole. 

"Toivottavasti tekonurmijärjestöt eivät leviä Suomeen vaan voimme jatkossakin ylpeillä aidoilla ja tuuheilla suomalaisesta maaperästä kumpuavilla ruohonjuurijärjestöillä!"

Nälkämaan laulu - "Vapaaehtoiseksi Ukrainaan?"

Jyrki Kuusirati kommentoi Veli-Pekka Leivon blogin Kitinää Näläkämaasta kirjoitusta "Vapaaehtoiseksi Ukrainaan" - tai paremminkin sen yhtä kommenttia 4.8.2014:

Etenkin kun Transnistriaan liittyvät moninaiset maantieteelliset nimet ovat monille tuiki tuntemattomat, muutama Transnistrian nimistöön liittyvä sekava selvennys on paikallaan.  

Dnestr on Bessarabian ja Transnistrian välinen rajajoki, joka laskee Mustaanmereen. Venäjäksi se on Dnestr (Днестр), moldovaksi Nistru ja ukrainaksi Dnister (Дністер). ”Dnister ei ole vähäinen joki”, kirjoitti ukrainalaissyntyinen Nikolai Gogol romaanissaan Taras Bulba.  

Nistru on Dnestrjoen romaniankielinen nimi. Nistru-nimeen pohjautuu Dnestrin vasemman rannan – ja bessarabialaisen Chisinaun ja romanialaisen Bukarestin näkökulmasta Dnestrin takaista – aluetta tarkoittava Transnistria, mutta dnestriläiset itse käyttävät omasta alueestaan mieluummin nimitystä Pridnestrovie (venäjäksi Приднестровье), joka on Transnistrian venäjänkielinen nimi. Suomeksi Pridnestrovien luontevin käännös olisi ehkä Dnestrinranta.  

Kaikki Transnistrian alueen nimet viittaavat Bessarabian ja Transnistrian väliseen rajajokeen, joka on venäjäksi Dnestr ja moldovaksi Nistru.  

Nimityksen Transnistria tekee dnestriläisten näkökulmasta ongelmalliseksi se, että trans-etuliite tarkoittaisi alueen olevan Nistrujoen takana – eikä dnestriläisten itsensä mielestä alue ole tietenkään minkään takana, vaan siinä Dnestrin rannalla. Nistrun takana se on ainoastaan Chisinausta tai - mikä dnestriläisen historiannäkemyksen ja toisen maailmansodan aikaisten kokemusten mukaan vielä pahempaa - Bukarestista katsoen. Siksi Pridnestrovie on perusteltu, ja Tiraspolin hallinto suosittaakin ja käsittääkseni suorastaan lailla säätää, ettei maan nimen virallista lyhytmuotoakaan käännettäisi millekään kielelle, vaan se olisi esimerkiksi englanniksi Pridnestrovie.  

Transnistria (moldovaksi Транснистриа) on Dnestrin vasemmalla rannalla olevan alueen nimi romaniaksi. Nistria tulee joen romaniankielisestä nimestä Nistru. Nimi Transnistria tulee alueen sijainnista Dnestrjoen takana – siis Moldovasta ja Romaniasta katsoen. Transnistrian itsensä mielestä se tietenkään sijaitse minkään takana, vaan se sijaitsee Dnestrjoen rannalla. Toisen maailmansodan aikana akselivaltoihin kuulunut Romania kutsui valtaamaansa Nistrun ja eteläisen Bugjoen välistä aluetta Transnistriaksi. Tästä Transnistrian kuvernementista (Guvernământul Transnistriei) tuli tuhoamisleirien saaristo, ja tässä on se toinen syy dnestriläisten Transnistria-nimeä kohtaan tuntemaan inhoon.  

Kansainvälisessä julkisuudessa Transnistrian aluetta kutsutaan Katalin Miklóssyn mukaan joko ”Dnestrin toisen puolen alueeksi” tai yksinkertaisesti Transnistriaksi. Moldovan tasavallan hallitus käyttää Transnistrian alueesta virallisesti nimeä Dnestrin vasemman hallintoalueyksikkö, joka on moldovaksi Unitățile Administrativ-Teritoriale din Stînga Nistrului eli lyhyemmin Stînga Nistrului.  

Sen sijaan Transnistriaa tarkoittavat erilaiset sekamuodostelmat, joiden alussa on latinalainen trans ja sen jälkeen venäläinen tai ukrainalainen joennimi tai sen johdos, eivät ole esimerkiksi kirjan The Moldovans – Romania, Russia, and the Politics of Culture kirjoittaneen Charles Kingin mukaan toivottavia. Tällaisia epätoivottavia sekamuodostelmia ovat muun muassa Transdnestria ja Transdniester.  

Transnistria, jossa alussa on latinalainen trans ja lopussa romanialaisesta Nistru-joennimestä johdettu loppuosa, on näistä trans-alkuisista kaikkein selkein ja johdonmukaisin. Tämä siitä huolimatta, vaikka Transnistriassa ei tästä lännestä vakiintuneesta nimestä pidetäkään.  

Minusta Suomessa ja suomessa voitaisiin puhua Transnistriasta, kun tarkoitetaan maantieteellistä aluetta, ja Transnistrian separatistisesta tasavallasta puhuttaessa voitaisiin käyttää vaikkapa sen moldovankielistä virallista lyhytmuotoa Nistrenia, kun tarkoitetaan Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Ne molemmat - sekä Transnistria että Nistrenia - sopivat suomalaiseen suuhun. 

Ukraina ja Ukrainan lippu. Kuva: viktoriamedia.org. 

Kaksi päivää myöhemmin Kuusirati kommentoi saman blogitekstin muuatta toista kommenttia: 

Dnestrjoen molemmat rannat ovat suomalaisille tutut muustakin kuin vuonna 1713 sattuneesta Benderin kalabaliikista.  

Benderin kalabaliikin jälkeen Transnistrian alueella vierailleita suomalaisia ovat ulkoministerit Ilkka Kanerva ja Alexander Stubb, Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidentti, kansanedustaja Kimmo Kiljunen, jonka blogiteksti on julkaistu myös hänen kirjassaan Satakolmetoista viikkoa - politiikkaa siltä puolelta (2009) ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen sekä Anna Kontula, joka 8.9.2009 kirjoitti blogitekstin ”Maasta jota ei ole”.  

Presidentti Martti Ahtisaaren kriisinhallintajärjestö CMI ei siis ole ainoa suomalainen, joka on toiminut Transnistriassa aktiivisesti.  

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana ulkoministeri Ilkka Kanerva tammikuussa 2008 pyrki käynnistämään neuvottelut Transnistrian kiistasta, matkusti ”Ukrainan kautta Moldovaan” (niin kuin Helsingin Sanomat otsikoi 18.1.2008) ja kävi matkallaan myös Transnistriassa.  

Kun Kanerva joutui eroamaan niin sanotun tekstiviestiskandaalin takia Suomen ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008, hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Ulkoministeri Stubb jatkoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän joutui selvittämään paitsi Venäjän ja Georgian välistä sotaa myös Transnistrian jäätynyttä konfliktia. Esimerkiksi Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona vieraillessaan Stubb kiinnitti huomiota muun muassa Transnistrian jäätyneen konfliktin sovitteluun.  

Syyskuussa 2008 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö pyrki käynnistämään Transnistrian konfliktin statusneuvottelut. Kun kansanedustajat Kimmo Kiljunen ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen vierailivat tuossa ”Neuvostoliiton ulkomuseossa” - kuten Kimmo Kiljunen Transdniestriaksi kutsumaansa aluetta luonnehtii - syksyllä 2008, tämän vierailun jälkeen Salolainen totesi: ”Jos ennen vierailua olimme hämmentyneitä, niin tämän vierailun jälkeenkin sitä olemme, nyt vain astetta korkeammalla tasolla.” 

Jälkimmäinen kommentti on muokattu kommentista, jonka Kuusirati kirjoitti Arto Mustajoen blogitekstiin "Nyt Krim - seuraavaksi Transnistria?" 

Kaikki tiet vievät Transnistriaan

Jyrki Kuusirati kirjoitti 4.8.2014 kommenttiinsa ”Kaikki tiet vievät Transnistriaan” Peter Lodeniuksen Kansan Uutisten Viikkolehdessä 25.7.2014 julkaistuun artikkeliin ”Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa” ainakin yhden kirjoitusvirheen, joka tässä täytyi korjata.

Peter Lodenius kirjoitti artikkelissaan ”Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa” kenraaliluutnantti Vladimir Antjufejevista, joka on vaikuttanut ennen muun muassa Transnistriassa ja nyt Donbassin alueella Ukrainassa. Transnistrian eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan turvallispalvelua Antufejev johti siihen saakka, kunnes Transnistrian pitkäaikainen päämies Igor Smirnov joutui väistymään tehtävästään, ja Transnistrian presidentinvaaleissa valituksi tuli Jevgeni Shevtšuk. 

Transnistriassa ovat vaikuttaneet myös monet muut, joiden nyt tiedetään toimivan Ukrainassa. Suomalainen Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta 3/2014 kertoi artikkelissaan ”Sodan PR-haamut” ja Helsingin Sanomat jutussaan ”Työnä ja kutsumuksena tappaminen” 31.5.2014, että eversti Igor Girkin/Strelkov aloitti sotilasuransa Transnistriassa vuonna 1992. 

Samainen Novaja Gazeta kertoi Igor Girkinin paitsi olleen Krimillä vapaaehtoisten joukossa myös pitäneen yhteyttä Krimin pääministeri Aksjonoviin, ja Helsingin Sanomat kertoi, että Girkin osallistui Krimin alueparlamentin miehitykseen Simferopolissa. Aikakauslehti Timen artikkelista ”Putin’s Man in Crimea Is Ukraine’s Worst Nightmare” 10.3.2014 selviää se, että myös Krimin nykyisellä pääministeri Sergei Aksjonovilla on vahvat transnistrialaiset juuret: hänen isänsä – entinen puna-armeijan upseeri – palveli 1980-luvun lopulla Neuvosto-Moldaviassa ja vaikutti Moldovassa vielä sen itsenäistyessä. Ennen Transnistrian sotaa Sergei Aksjonov muutti Krimille.  

Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi Venäjän Äänen juhannuksen 2014 jälkeen julkaistun jutun ”Donetskin ja Luhanskin tasavallat yhdistyvät Kansantasavaltojen liitoksi” kartassa kuuluu Novorossijaan Itä- ja Etelä-Ukrainan lisäksi myös paljon muuta. Tämän kartan mukaan siihen kuuluisi myös Krim. Eikä siinä vielä kaikki: Venäjän Äänen kartalla Uuden Venäjän länsiraja ei ulottuisi ainoastaan Dnestrjokeen saakka, jolloin Novorossijaan kuuluisi Transnistria, vaan Uusi Venäjä ulottuisi Dnestrjoen oikealle rannalle, jolloin siihen kuuluisi myös Moldova!  

Kaikki tiet vievät Transnistriaan. 

Uusi Venäjä Venäjän Äänessä 25. kesäkuuta 2014. 

Sitä en sentään tiedä (enkä myöskään ota selvää), pitääkö edellä mainitun kenraaliluutnantin sukunimi translitteroida Antjufejev vai Antufejev.

"Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?"

Neljä kuukautta Arto Mustajoen artikkelin "Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?" ilmestymisen jälkeen, 2.7.2014 klo 17.01 JYRKI KUUSIRATI sanoi:

Vaikka ”Transnistria-projektin taustalla ei ole Stubb, vaan Crisis management initiative eli tuttavallisesti Ahtisaaren organisaatio”, ei Transnistria ole Alexander Stubbille outo.  

Kun Ilkka Kanerva joutui eroamaan niin sanotun tekstiviestiskandaalin takia Suomen ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008, hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Ulkoministeri Stubb jatkoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän joutui selvittämään paitsi ”Venäjän ja ja Gruusian (Georgian) välistä sotaa” myös Transnistrian jäätynyttä konfliktia. Muun muassa Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona vieraillessaan Stubb kiinnitti erityistä huomiota yhtäältä Moldovan Transnistriassa, toisaalta Georgian Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa jatkuvien jäätyneitten konfliktien sovitteluun.  

Dnestrjoen molemmat rannat ovat siis suomalaisille tutut muustakin kuin Benderin kalabaliikista. Benderin kalabaliikin jälkeen Transnistrian alueella vierailleita suomalaisia ovat edellä mainittujen Kanervan ja Stubbin lisäksi Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidentti, kansanedustaja Kimmo Kiljunen, jonka blogiteksti on julkaistu myös kokoelmassa Satakolmetoista viikkoa – politiikkaa siltä puolelta (2009), sekä Anna Kontula, joka on kirjoittanut blogitekstin ”Maasta jota ei ole”.  

Vuosien 2006–2008 jälkeen on ajanriento kiihtynyt, mutta muualla kuin Transnistriassa. Vaikka Transnistriassa on järjestetty monia kansanäänestyksiä itsenäisyyden puolesta ja useasti pyydetty Venäjää liittämään alueen osaksi Venäjän federaatiota, ei Venäjä ole vieläkään tunnustanut sen itsenäisyyttä niin kuin se on tunnustanut Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä Krimin itsenäisyyden.  

Krimillähän kaikki kävi ennätysvauhtia – niin itsenäisyyden tunnustaminen kuin alueen liittäminenkin osaksi Venäjää.  

Kesäkuun 25. päivänä 2014 Venäjän Ääni julkaisi jutun ”Donetskin ja Luhanskin tasavallat yhdistyvät Kansantasavaltojen liitoksi”, jossa sanotaan seuraavaa: ”Itsenäiseksi julistautuneet Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat perustavat uuden konfederatiivisen liiton – Kansantasavaltojen liiton, eli Novorossijan tasavallan.”  

Vaikka Novorossijan eli Uuden Venäjän alueesta on monenlaisia karttoja, tässä Venäjän Äänen karttakuvassa on merkillepantavaa se, että Uuteen Venäjään kuuluvat paitsi nykyisen Ukrainan itä- ja eteläosat myös Krim ja Transnistria – sekä Bessarabia eli Moldova! 

Krim - Donbass - Transnistria: "Kovempia pakotteita"

Maanantaina 2. kesäkuuta kirjoitti Jyrki Kuusirati:

Teppo Tiilikaisen ”Kovempia pakotteita” (SK 22/30.5.2014) kaipaa muutamia tarkennuksia ainakin Transnistriaa koskien.

Transnistria ei oman näkemyksensä mukaan itsenäistynyt ”yksipuolisesti Moldovasta 1991”, vaan se antoi itsenäisyysjulistuksensa jo vuonna 1990. Samana vuonna Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta antoi oman suvereenisuusjulistuksensa, mutta se julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin, vuonna 1991. Tällöin Transnistria oli ollut jo vuoden enemmän tai vähemmän itsenäisenä. Transnistrian sota käytiin vuonna 1992, jonka jälkeen solmittu aselepo jätti alueen tilanteen silleen. 

Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemiseksi on tehty lukuisia ratkaisuyrityksiä konfliktin eri osapuolten kesken, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tosin usein se, ettei saada aikaan minkäänlaista ratkaisua, voi olla parempi vaihtoehto kuin se, että saadaan aikaiseksi huono ratkaisu. Sotilaallinen ratkaisu olisi se kaikkein huonoin.

Se on sitten toinen juttu, että Krimin nykyisellä pääministerillä Sergei Aksjonovilla samoin kuin nykyisellä Donbassin nostoväen komentajalla Igor Strelkov-Girkinillä – joka aiemmin osallistui Krimin alueparlamentin miehitykseen Simferopolissa – on kummallakin menneisyytensä myös Transnistriassa.

Kuusiratin kommenti Tiilikaisen kirjoitukseen "Ukrainan ulkoministeri: Venäjän painostaminen vaatii kovempia pakotteita" on luettavissa myös Suomen Kuvalehden verkkosivuilla.

Sana sunnuntaiksi: Laupias samarialainen

Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehdessä Rumasana 2/2003 ilmestyi Jyrki Kuusiratin ainekirjoitus Laupias samarialainen.

Vertauskuvallinen ja ortodoksinen tulkinta Kristuksesta laupiaana samarialaisena. Kuva: The Sepherd's Guild. 

Laupias samarialainen  

"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Lk. 10:29)  

Eräs mies oli matkalla ravintolasta taksiasemalle. Rahaa hänelle oli jäänyt juuri sen verran, että sillä maksaisi kotimatkan. Mutta matkalla hän näki kaksi nuorta naista, joista toinen istui maassa ja nyyhki ja voihki. Mikä hätänä? Toinen, se joka seisoi ystävättärensä vieressä, sanoi, että ystävä oli loukannut jalkansa, eikä nilkka kestä, ei kestä jalka varata. Voisiko mies auttaa? Totta kai, totta kai mies tahtoi auttaa.  

Yhdessä mies ja se toinen nainen nostivat maassa istuvan ylös. Nainen valitti kipuaan. Jalka on kipeä, eikä kanna. Mitä tehdä? Nainen valitti ja nyyhki, että jalka ei kanna. Toinen nainen keksi, että päivystykseenhän tämä täytyy viedä, ja onneksi taksiasema on ihan tuossa lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Niinpä mies ja se toinen nainen lähtivät taluttamaan tätä vielä äsken maassa istunutta, jalkavaivaista naista, jonka nilkka oli ties vaikka nyrjähtänyt. Voi raukkaa, mutta onneksi taksiasema oli tässä ihan lähellä, ja niinhän se oli.  

Kolmisin mies, jalkavaivainen ja se toinen nainen saapuivat taksiasemalle. Vaivoin saivat he jalkavaivaisen autoon. Mies istui maksajan paikalle, ja terveyskeskukseen he lähtivät. Sinne sisälle päästyään mies selitti tilanteen ensihoitajalle niin hyvin kuin pystyi ja hoitaja tutki nyyhkivän potilaan saman tien, kun oli muuten niin hiljaista. Ei siinä jalassa mitään sen kummempaa vikaa ollut, eikä nilkassakaan. On vain tyttö säikähtänyt ja vielä enemmän humalassa. Hoitaja sitoi kuitenkin jalan, että sai asiakkaan tyytyväiseksi, mutta ei se nyyhke siihen loppunut.  

Taksinkuljettajakin tuli sisälle, kun mittari oli aikansa pihalla raksuttanut. Pitäisi kuulemma matka maksaa. Niin, kuka maksaa? Ei tytöillä ollut rahaa, ei kummallakaan. Taksinkuljettaja tuumi, että tilaajahan se yleensä maksaa, ja mies kai se sitten oli sen taksin tilannut, kun oli istunut etupenkillä ja sanonut, että terveyskeskukseen. Taksiin menivät miehen rahat, mutta ei mies ollut vielä kotona.  

Se toinen nainen sanoi, että kyllä tämä on kotiin vietävä. Vietävä, totta totisesti! Onneksi se asuu tässä ihan lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Ei, ei tietenkään, hieno homma, ettei ole pitkä matka! Niinpä lähtivät he kolmisin, mies ja se toinen nainen molemmin puolin, ja jalkavaivainen nainen heidän keskellään. Kotiin he tätä naista saattelivat niin kuin viidellä jalalla saattaa voi.  

Ei sinne kotiin pitkä matka ollut, mutta kauan se matka kesti. Vihdoin saapuivat he ulko-ovelle, ovi saatiin auki, ja rappuunkin pääsivät. Portaissa oli hankalaa raahata raihnaista, mutta sekin onnistui. Ovelle päästyään ei nainen kuitenkaan löytänyt kotinsa avaimia, ei niin mistään. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi se toinen nainen asui tässä ihan lähellä, kerrosta ylempänä, ja jalkavaivainen voisi tulla sinne yöksi. Sinne siis.  

Kun he pääsivät sisälle, se toinen nainen tarjosi miehelle tölkin olutta. Mies istui keittiössä, ja hyvältähän olut maistui urakan päätteeksi. Mutta olohuoneessa makasi toinen mies, sen toisen naisen mies, nukkui ja makasi sohvalla. Pöydällä oli oluttölkkejä, ja ne oli jo juotu. Olohuoneen lattialla oli kissa jalat oikosenaan, ja kissan vieressä paloi kynttilä. Mieskin tuli olohuoneeseen ja silitti kissaa, joka vaikutti ihmeen rauhalliselta. Sitten heräsi se toinen mies ja nousi sohvalta. Se toinen nainen selitti tilanteen, siis sen, mitä kaikkea olikaan illan aikana sattunut, ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä.  

Se toinen nainen kysyi, miksi ihmeessä kynttilä on kissan vieressä ja palaa lattialla. Sitten hän koski kissaa ja tajusi, että sehän on kuollut. Herra Jumala, kissa on kuollut! Naiset alkoivat huutaa niin kuin naiset nyt huutavat. Se toinen nainen kysyi siltä sohvalta maanneelta mieheltään, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä kissa on kuollut, onko se tapettu. Siihen se toinen mies, että olihan siitä puhetta, kun kissaa on niin hankala kerrostalossa pitää. Et kai sinä ryökäle tuon kissan tappanut? kysyi se toinen nainen, ja se toinen mies, että joo, minähän sen kissan tapoin, niskat nurin. Voi herra isä sentään! Naiset itkivät ja huusivat niin kuin naiset vain voivat, ja jalkavaivainen oli unohtanut kipeän jalkansa. Hän itki nyt sitä kissaa.  

Huudosta ei tahtonut tulla loppua, ja se toinen mies alkoi jo hermostua. Se toinen nainen ripitti miestään ja vaati, että tämän oli ainakin siivottava se, minkä oli tappanutkin. Kissantappaja, se toinen mies, että joo joo, ja haki keittiöstä valkoisen muovipussin, laittoi kissan sinne ja muovipussin ovenpieleen keittiön lattialle, että sen voisi sitten huomenna viedä roskiin. Mies katsoi parhaimmaksi lähteä ja käveli kotiinsa. 

Mene ja tee sinä samoin. 

Rumasana on oululainen kulttuurilehti. Sitä julkaisee Oulun yliopiston Humanistinen kilta. 

Satie, Šostakovitš ja Stalin: formalismia

"Praavda on historianopiskelijoiden puolueisiin ym. sitoutumaton ainejärjestölehti, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa", kertoi Praavda - Tottuus 1/2003. Samassa lehdessä oli Jyrki Kuusiratin kirjoitelma Muodon vuoksi:

Erik Satien omakuva. 

Muodon vuoksi  

Kun Claude Debussy (1862-1918) arvosteli Normandiassa syntyneen Erik Satien (1866-1925) musiikkia "muodon puutteesta", Satie sävelsi seitsemän pianokappaletta vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun ja vei ne arvostelijansa hyväksyttäviksi. Näiden kappaleitten yhteisenä nimenä oli Trois morceaux en forme de poire (Kolme päärynänmuotoista kappaletta). Tämän vuonna 1903 syntyneen pianosarjan hän tietysti myös omisti Claude Debussylle.  

Luultavasti suurin syy kritiikkiin oli se, että Satie oli käynyt väärät koulut. Hänen opinahjonsa Schola Cantorum ei ollut Pariisin konservatorio. Satie ei kuulunut piireihin. Oli hän konservatoriossakin opiskellut monia vuosia, mutta ei suorittanut siellä mitään tutkintoa. Niinpä Satie torjui musiikkinsa muodollisiin puutteisiin puuttuvan arvostelun ja sanoi olevansa "parantumaton ja vilpitön amatööri", joka tekee sen, minkä aikamies vain voi.  

Mutta kuka ihme oli Erik Satie? No, se Satie, jonka pianomusiikki soi aina taustalla, kun televisiosta tulee riikinruotsalainen dokumentti rakastetusta Carl Larssonista: Var välkommen, kära du, till Carl Larsson och hans fru! Ruotsalaista kansankotia edeltävää Larssonin perheidylliä ja akvarelleja säestää Satien rauhallinen dum-dam, dum-dam: Kolmen päärynänmuotoisen kappaleen alkutahdit. 

Sama Satie säestää myös FST:n dokumentteja Karjalan kannaksen suomenruotsalaisesta runoilijasta, Raivolassa asuneesta Edith Södergranista (1892-1923). Ja Erja Manto lukee nuorena nukkuneen runoa Landet som icke är. 

Mikäli Venäjän vallankumousvuonna kuollut Claude Debussy olisi elänyt Stalinin Neuvostoliitossa, hän ehkä olisi suutaan soukemmalla eikä olisi puhunut muodon puutteesta yhtään mitään. 1930-luvulle tultaessa sosialistisesta realismista oli tullut Neuvostoliiton virallinen taidesuunta ja formalismista kirosana.  

Oikeutettua arvostelua saivat osakseen niin Sergei Prokofjev, Aram Hatsaturjan kuin Dmitri Šostakovitškin (1906-75). Heitä kaikkia syytettiin formalismista.  

Miksi? Šostakovitšia syytettiin esimerkiksi siksi, että hän sävelsi vuosina 1930-32 Nikolai Leskovin (1831-95) traagiseen kertomukseen pohjautuvan oopperan Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth.  

Kantaesitys oli vuonna 1934, ja ooppera oli valtaisa menestys, mutta tammikuun 1936 Pravdassa oli tulikivankatkuinen arvostelu, jonka oli kirjoittanut luultavasti Stalin itse. Sen otsikko oli Sekasotkua musiikin asemesta. Siinä suuri arvostelija hyökkäsi oopperan "formalistisia ja dekadentteja tendenssejä" vastaan. Šostakovitšin nimi häipyi oopperoiden ja konserttien ohjelmistoista.  

Seuraavana vuonna Šostakovitš nimesi viidennen sinfoniansa "neuvostotaiteilijan vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun". Sekään ei Šostakovitšia auttanut. Vielä sodanjälkeisen "ždanovštšinan" aikana eli vuosina 1946-48 pannassa olivat kolmen edellä mainitun säveltäjän lisäksi muun muassa runoilija Anna Ahmatova ja elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein. Tuolloin Andrei Zdanov johti Neuvostoliiton kulttuuripolitiikkaa.  

Mutta vasta viisikymmenvuotiaana, vuonna 1956, Dmitri Šostakovitš poisti loukkaavan Macbeth-vihjauksen ja uusi oopperansa, nyt nimellä Katerina Izmailova. Samana vuonna Nikita Hrustsev arvosteli ankarasti Stalinia ja tämän hallintoa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton Kommunistisen Puolueen 20. puoluekokouksessa.  

Ei siis ihme, että formalismin pelossa informaatioteknologit puhuvat niin paljon sisällöntuotannosta. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. 

Praavda - Tottuus on Tiima ry:n eli Oulun yliopiston "historian opiskelijoiden oma lehti, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita kirjoittamaan". 

Pääsiäismaanantaina: "lapsen oikeudesta syntyä tähän maailmaan"

"Lapsen etua käytetään estämään lapsen syntymä", otsikoi Viikkolehti perjantaina 13. lokakuuta 2006 - samana päivänä, jolloin eduskunnassa äänestettiin hedelmöityshoidoista. Kahta vuotta aiemmin tästä samasta asiasta keskusteltiin myös Kansan Uutisissa, johon kirjoitti myös muuan Jyrki Kuusirati:

Lapsen oikeudesta syntyä 

Kun keskustellaan abortista, puhutaan usein naisen oikeudesta päättää omasta ruumiistaan. Vain harva puhuu lapsen oikeudesta syntyä tähän maailmaan. Sen sijaan kun keskustellaan naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin, tämä asia nostetaan usein esiin. 

Esimerkiksi Jorma Hentilä perustelee naisparien oikeutta hedelmöityshoitoon kirjoituksessaan Tulihan se sieltä (VL 2.7.) paitsi yhteiskunnallisen tasavertaisuuden toteutumisella myös lapsen oikeudella syntyä tähän maailmaan. Mutta miten sellaisella, jota ei ole vielä olemassakaan, voi olla oikeuksia? 

Se on selvää, että lapsella ei velvollisuuksia ole. Velvollisuuksia on nimenomaan aikuisella, vanhemmalla. Lapsella on oikeuksia, mutta sellaisen, joka ei ole edes hedelmöittynyt munasolu, oikeudetkin ovat olemattomat. 

Kun keskustellaan naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoon, kannattaa siis miettiä, puhutaanko lapsen vai naisen oikeudesta. 

"Itse valitsisin mieluummin oikeuden olla olemassa kuin sen, etten olisi syntynyt koskaan tai että minulla olisi isä" (Viikkolehti, 13.10.2006), voi sanoa ainoastaan ihminen, joka on olemassa. Syntymätön - siis sellainen, jota ei ole edes olemassa, tai sellainen, joka on jo äitinsä kohdussa - ei voi sanoa yhtään mitään. 

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vaikuttamalla vaikutat!

Yleisönosasto on Wikisanakirjan mukaan sanomalehden tai muun julkaisun osasto, jossa julkaistaan mielipidekirjoituksia. Mielipidekirjoitus on ajankohtainen ja keskusteleva "oma uusi mielipide taikka vastaus esitettyyn mielipiteeseen eli vastine". Sanomalehti Kalevassa on ollut vuosien varrella muutama ihan hyvä yleisönosastokirjoitus, muun muassa alla olevat Jyrki Kuusiratin kolme kirjoitusta.

Kuusrock oli Oulun Kuusisaaressa vuosina 1973–1991 järjestetty musiikkifestivaali, jonka mahdolliset ja mahdottomat meluhaitat puhuttivat koko sen historian ajan. Heinäkuun 1983 Kuusrockin jälkeen julkaistussa Kalevassa oli yleisönosastokirjoitus "Kuusrockin jyminä entistä ehompaa", joka otsikkonsa mukaisesti keskittyi Kuusrockin meluhaittoihin, mutta myös toinen, Jyrki Kuusiratin kirjoittama yleisönosastokirjoitus, jossa otettiin kantaa Kalevan kuusrokkaajia koskevaan alkoholiuutisointiin:

Rokkarit rattijuoppojakin? 

Tiistain 19.7. Kalevassa olleessa jutussa "Kymmenen kuusrokkaajaa väräytti alkometrin viisaria" annettiin Kuusrock-yleisöstä kyseenalainen kuva. Oliko toimittajan tarkoitus mustamaalata rock-yleisöä antamalla yhtäältä epätarkkaa, toisaalta hyvinkin tarkkaa tietoa?  

Tarkkaa oli se, että kolmen rattijuopon lisäksi mainittiin seitsemän väräyttäneen alkometrin viisaria. Rattijuoppouteenhan nämä seitsemän eivät syyllistyneet. Epätarkkaa oli se, ettei mainittu kuinka monta "Oulussa Kuusrockin yhteydessä" puhalletusta 460 autoilijasta tai kolmesta rattijuoposta todella oli kuusrokkaajia. Näin saatiin rokkaajat leimattua rattijuopoiksikin. 

Rockmusiikin lisäksi ruotsi puhuttaa - varsinkin niin sanottu pakkoruotsi, jota tosin ilahduttavan moni myös hyötyruotsiksi kutsuu. Perjantaina, syyskuun 14. päivänä 2001 oli sanomalehti Kalevassa edellä mainitun Jyrki Kuusiratin yleisönosastokirjoitus, joka oli vastine ainakin kahteen Kalevassa aiemmin esitettyyn mielipiteeseen:

Jari Elsilän pilapiirros sanomalehti Kalevassa. 

Fiktiota ruotsista  

Ruotsin valinnaisuuden perustelemiseksi on esitetty mitä erilaisimpia väitteitä. Ruotsin kieli on syypää esimerkiksi yliopisto-opintojen venymiseen. Tuottaahan kaksi opintoviikkoa ruotsia monelle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia selviytyä 160 opintoviikon opinnoista.
Kovin tuttu on myös väite, että pakkoruotsi aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja näin estää muitten kielten oppimisen. 

Tähänastisista paras on kuitenkin tiistain yleisönosastokirjoitus Faktaa suomeksi. Erityisopettajan mukaan "pakkoruotsi" aiheuttaa oppimisvaikeuksien lisäksi myös itsetunto-ongelmia sekä kyvyttömyyttä ilmaista tunteitaan, minkä takia ei "kohteliasta kielenkäyttöä ole kuultu vuosikymmeniin". Aiheuttaako siis ruotsi myös kiroilua - suomeksi? Entä mitä kauheaa mahtaakaan aiheuttaa yliannostus? 

Pilapiirtäjä Jarin eli Jari Elsilän pilapiirroksen kuvateksti "Pakkoruotsin rinnalle on saatava pakkosuomi" ei liittyne Jyrki Kuusiratin mainitsemaan yleisönosastokirjoitukseen "Faktaa suomeksi", koskapa pilapiirroksen kuvakaapattu lehtijuttu "Osa pojista ei opi kirjoittamaan peruskoulussa" on julkaistu Helsingin Sanomissa kymmenen vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2011.

Rockmusiikin ja pakkoruotsin lisäksi myös puhelinmyynti puhuttaa. Keskiviikkona, 31. heinäkuuta 2002 oli Kalevassa seuraavanlainen, Jyrki Kuusiratin ilmeisen aitoon lauantaiaamun kokemukseen perustuva Lukijan mielipide:

Puhelinmyyntiä  

- B-lehdistä N.N., hyvää huomenta! 

- Kiitos, mutta emme osta mitään. 

- Mutta mahtaako M.M. olla paikalla? 

- Hänkään ei osta mitään. 

- Kiva, kun osaat puhua toisen puolesta. 

- Kyllä osaan, Näin on sovittu. 

- No, mukavaa päivänjatkoa! 

Kiva, kun soitit kotiini lauantaiaamuna! 

Tätä lyhyttä ja ytimekästä yleisönosastokirjoitusta seurasi varsin mittava yhteiskunnallisen keskustelun vyöry. Heti seuraavana päivänä, torstaina 1.8.2002 Oulu-lehti käsitteli lehtimyyjiä ja puhelinmarkkinointia pääkirjoituksessaan "Tilaat tai itket ja tilaat". Näkökulmansa lopuksi Oulu-lehden Virpi Hauhia kirjoitti:

Olen ilmoittanut itseni puhelinmarkkinoinnin estolistalle ja suosittelen sitä kaikille puhelinmarkkinointiin kyllästyneille. Vaikka se ei välttämättä poista kaikkia häirikkömyyjiä, eliminoi se ainakin suurimman osan. Toinen keino on heittäytyä todella tylyksi ja lyödä luuri korvaan heti kun kuulee, että kyseessä on lehtimyyjä. Varo vain, ettet jää kuuntelemaan. 

Kalevan Lukijan mielipiteessä oli perjantaina 2. elokuuta - kuin sattumalta juuri Kuusiratin syntymäpäivänä - yleisönosastokirjoitus "Yksi soitto riittää". Mielipidekirjoituksensa loppuhuipennukseksi Kempeleen Kai Tuominen kirjoitti:

Vain yhdellä puhelinsoitolla voi estää niin hyvin asialliset kuin - herätys, puhelinmyyjien kouluttaja - asiattomat puhelinmyyntiyritykset. Yksi kouluttamaton puhelinmyyjä tuhannenviidensadan joukossa on liikaa. 

Sunnuntain 4. elokuuta 2002 Kalevassa oli juttu "Puhelinmyynti ärsyttää monia kuluttajia - Markkinointi saatetaan pukea voittojen tai markkinatutkimusten muotoon", jonka yhteydessä oli myös henkilöjuttu "Asiakkaalle pitää jäädä hyvä mieli". Niin sitä pitää!

Eikä tässä vielä kaikki! Maanantain 5. elokuuta 2002 Kalevassa oli minigallupin Ärsyttääkö puhelinmyynti? tulokset: 112 vastaajasta 76 prosenttia oli vastannut, että ärsyttää.

Martti Servo & Napanderin sanoin: vaikuttamalla vaikutat! 

Kosovon ja Krimin karttoja katsellessa: Kosovo - Krim - Donbass - Transnistria

16. maaliskuuta 2014 kirjoitti Jyrki Kuusirati:

Krim – seuraava jäätynyt konflikti?  

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoi, että Krimin erohaluista on lännen ja Venäjän totuudet. Nämä totuudet vaatinevat muutaman tarkennuksen.  

Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä.  

Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.  

Venäjä vertaa Krimiä Kosovoon, joka itsenäistyi yksipuolisella ilmoituksella Serbiasta vuonna 2008. Kosovo-kortti oli käytössä myös silloin, kun Transnistria Venäjän myötävaikutuksella propagoi oman itsenäisyytensä puolesta vuosina 2006–2008. 

Kosovon lippu. 

Se, että Venäjä vastusti Kosovon itsenäisyyttä eikä tunnusta sitä, ei ole mikään ihme. Venäjä ei ymmärrä lännen kantaa, jonka mukaan Kosovo ja Krim ovat kaksi toisistaan poikkeavaa tapausta. Venäjän mukaan Kosovon itsenäistyminen ei kuitenkaan ollut yksittäistapaus, vaan se oli nimenomaan ennakkotapaus, joka avasi Pandoran lippaan myös muille itsenäisyyttä haluaville alueille itsenäistyä.  

Ennakkotapauksen pelossa Kosovon itsenäistymistä eivät ole tunnustaneet myöskään muutamat länsimaat, jotka pelkäsivät sen johtavan voimistuviin itsenäistymisvaatimuksiin omissa maissaan. Koska Kosovo on Venäjän näkemyksen mukaan ennakkotapaus, se on avannut Pandoran lippaan niin edellä mainittujen jäätyneiden konfliktien kuin Kriminkin itsenäisyydelle.  

Transnistrian itsenäisyyden yksi peruspilari on kansojen itsemääräämisoikeus. On sitten toinen juttu, ovatko esimerkiksi transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Sen kiusallisen varauksen, että YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä, sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle.  

Krimin kartta. 

Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä, jotka muistuttavat Krimillä sunnuntaina järjestettyä kansanäänestystä. Esimerkiksi vuonna 2006 Transnistriassa järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti tuolloin jo etukäteen kansaäänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä.  

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetty.  

Krimin kansanäänestyksestä ja pyrkimyksistä liittyä Venäjään on päättänyt Krimin aluehallinto, joka Helsingin Sanomien mukaan nousi epädemokraattisesti valtaan Ukrainan vallankumouksen jälkeisessä sekasorrossa. Krimin pääministeriksi valittu Venäjän-mielinen Sergei Aksjonov on mielenkiintoinen linkki Transnistrian ja Krimin välillä. Time-lehden mukaan ulkovenäläinen Aksjonov ei ole koskaan asunut Venäjällä, ja Krimille hän on muuttanut Transnistriasta, jossa hänen isänsä palveli vuoden 1992 Transnistrian sodassa Venäjän upseerina. 

Venäjä on suhtautunut vältellen Transnistrian haluun liittyä osaksi Venäjää, mutta Krimillä tilanne on toinen. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan.  

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia. 

Onko Donbassin alue seuraava Krim? Oli eli ei, se on ainakin käynyt selväksi, että vuosien vitkasteluun ja jahkailuun ei enää ole aikaa niin kuin Transnistriassa jo vuodesta 1990. Kaikki käy kuin Krimillä: parlamentin päätös itsenäistymisestä ja Venäjään liittymisestä jo ennen kansanäänestyksen tulosta - ja kaikki tämä parissa päivässä niin ihanan suloisessa sekamelskassa.