Viattomien lasten päivänä: oululaista osaamista

Nyt tapaninpäivänä 2014 muokkaan ja julkaisen blogitekstini, jota aloittelin jo vuosi sitten viattomien lasten päivänä. Tämä teksti taitaa olla alkuun samankaltainen kuin joulukuun 29. päivänä 2013 julkaisemani blogiteksti "Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu" - mutta olkoon menneeksi:

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", otsikoi jouluaaton 2013 Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een, 

kertoi tiistaina 24. joulukuuta paavi Franciscuksesta Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva otsikolla "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois. 

Kaleva tietää, että kaikki me olemme syntisiä - myös paavi. 

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. 

Kalevan puolustukseksi mainittakoon, että "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" ei ollut Kalevan kirjoittama, vaan se oli STT:n uutisia. 

Jostain kumman syystä Kaleva ei kerro Osuuskauppa Arinasta eikä Oulun kunnalliselämän Arina-puolueesta, vaan näistä kertoo Yleisradio. Yle Oulun haastattelema Arinan toimitusjohtaja vastaa Oulun kaupungin keskustaan suunnitellun kauppakeskus Valkean aiheuttamasta Osuuskauppa Arinan ympärillä käydystä keskustelusta ja siitä huhusta, että pätkä Isoakatua lopulta suljettaisiin yöajaksi ja kadusta tulisikin osa Arinan Valkea-kauppakeskusta: 

Se on väärinkäsitys, että katuahan ei tulla sulkemaan yöksi, että se on julkinen tila, joka luonnollisesti lähtee siitä, että se on kaikkien käytettävissä. 

Taidatkos sen epäselvemmin sanoa!

Voi sattuu ihan mitä vaan ja vielä pahempaa,

lauloi Tuomari Nurmio - eikä hän aivan väärässä ollutkaan. 

Uusi Venäjä: Turkkia ja tattaria vastaan

Huhtikuun 18. päivän Huffington Postin jutussa “Here's Why Putin Calling Eastern Ukraine 'Novorossiya' Is Important” Uudella Venäjällä  eli Uusvenäjällä tarkoitetaan niitä entisen ottomaanivaltakunnan alueita, jotka Katariina Suuri valloitti Venäjän–Turkin sodissa. Ne alueet ovat nykyistä Etelä- ja Itä-Ukrainaa.

Huffington Postin Uuden Venäjän alue on pienempi kuin Venäjän Äänen Uusi Venäjä. 

Uusi Venäjä Huffington Postissa. 

Keisarillinen Venäjä kävi toki monia muitakin Turkin-vastaisia sotia. Niistä ainakin yhdessä, niin sanotussa Turkin sodassa (1877–1878), Suomi-poikakin kävi sotimassa ”Turkkia ja tattaria vastaan”, ja Turkista ja tattarista lauletaan tiernapojissa. Myös Suomen kaartin paluulaulu kertoo samaisesta Turkin sodasta. 

Uutta Venäjää ja Vladimir Putinia käsittelevän juttunsa lopussa Nick Robins-Early kirjoittaa:

By using the term "Novorossiya," Putin sounds like he's making exactly such a claim on the regions of eastern Ukraine, and even if it may be just a piece of political theater on his part, it's enough to raise alarm. 

Vladimir Putinin intentioista ei voi tietää. Saattaa olla, että Putin esittää Ukrainaan kohdistuvia aluevaatimuksia. Tai saattaa sitten olla, että hän haluaa ainoastaan provosoida ja trollata, aiheuttaa hälyä ja nostattaa kohua. 

Oli niin tai näin, siinä kohun nostattamisessa tosin saattaisi käydä niin kuin Eppu Normaali laulaa kappaleessaan Rääväsuita ei haluta Suomeen:

Mitä enemmän nostatte kohua,
sitä enemmän lapsenne rakastaa mua. 

Kannattaako nostaa kohua? Karttoja kannattaa katsella. 

Sana sunnuntaiksi: Laupias samarialainen

Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehdessä Rumasana 2/2003 ilmestyi Jyrki Kuusiratin ainekirjoitus Laupias samarialainen.

Vertauskuvallinen ja ortodoksinen tulkinta Kristuksesta laupiaana samarialaisena. Kuva: The Sepherd's Guild. 

Laupias samarialainen  

"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Lk. 10:29)  

Eräs mies oli matkalla ravintolasta taksiasemalle. Rahaa hänelle oli jäänyt juuri sen verran, että sillä maksaisi kotimatkan. Mutta matkalla hän näki kaksi nuorta naista, joista toinen istui maassa ja nyyhki ja voihki. Mikä hätänä? Toinen, se joka seisoi ystävättärensä vieressä, sanoi, että ystävä oli loukannut jalkansa, eikä nilkka kestä, ei kestä jalka varata. Voisiko mies auttaa? Totta kai, totta kai mies tahtoi auttaa.  

Yhdessä mies ja se toinen nainen nostivat maassa istuvan ylös. Nainen valitti kipuaan. Jalka on kipeä, eikä kanna. Mitä tehdä? Nainen valitti ja nyyhki, että jalka ei kanna. Toinen nainen keksi, että päivystykseenhän tämä täytyy viedä, ja onneksi taksiasema on ihan tuossa lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Niinpä mies ja se toinen nainen lähtivät taluttamaan tätä vielä äsken maassa istunutta, jalkavaivaista naista, jonka nilkka oli ties vaikka nyrjähtänyt. Voi raukkaa, mutta onneksi taksiasema oli tässä ihan lähellä, ja niinhän se oli.  

Kolmisin mies, jalkavaivainen ja se toinen nainen saapuivat taksiasemalle. Vaivoin saivat he jalkavaivaisen autoon. Mies istui maksajan paikalle, ja terveyskeskukseen he lähtivät. Sinne sisälle päästyään mies selitti tilanteen ensihoitajalle niin hyvin kuin pystyi ja hoitaja tutki nyyhkivän potilaan saman tien, kun oli muuten niin hiljaista. Ei siinä jalassa mitään sen kummempaa vikaa ollut, eikä nilkassakaan. On vain tyttö säikähtänyt ja vielä enemmän humalassa. Hoitaja sitoi kuitenkin jalan, että sai asiakkaan tyytyväiseksi, mutta ei se nyyhke siihen loppunut.  

Taksinkuljettajakin tuli sisälle, kun mittari oli aikansa pihalla raksuttanut. Pitäisi kuulemma matka maksaa. Niin, kuka maksaa? Ei tytöillä ollut rahaa, ei kummallakaan. Taksinkuljettaja tuumi, että tilaajahan se yleensä maksaa, ja mies kai se sitten oli sen taksin tilannut, kun oli istunut etupenkillä ja sanonut, että terveyskeskukseen. Taksiin menivät miehen rahat, mutta ei mies ollut vielä kotona.  

Se toinen nainen sanoi, että kyllä tämä on kotiin vietävä. Vietävä, totta totisesti! Onneksi se asuu tässä ihan lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Ei, ei tietenkään, hieno homma, ettei ole pitkä matka! Niinpä lähtivät he kolmisin, mies ja se toinen nainen molemmin puolin, ja jalkavaivainen nainen heidän keskellään. Kotiin he tätä naista saattelivat niin kuin viidellä jalalla saattaa voi.  

Ei sinne kotiin pitkä matka ollut, mutta kauan se matka kesti. Vihdoin saapuivat he ulko-ovelle, ovi saatiin auki, ja rappuunkin pääsivät. Portaissa oli hankalaa raahata raihnaista, mutta sekin onnistui. Ovelle päästyään ei nainen kuitenkaan löytänyt kotinsa avaimia, ei niin mistään. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi se toinen nainen asui tässä ihan lähellä, kerrosta ylempänä, ja jalkavaivainen voisi tulla sinne yöksi. Sinne siis.  

Kun he pääsivät sisälle, se toinen nainen tarjosi miehelle tölkin olutta. Mies istui keittiössä, ja hyvältähän olut maistui urakan päätteeksi. Mutta olohuoneessa makasi toinen mies, sen toisen naisen mies, nukkui ja makasi sohvalla. Pöydällä oli oluttölkkejä, ja ne oli jo juotu. Olohuoneen lattialla oli kissa jalat oikosenaan, ja kissan vieressä paloi kynttilä. Mieskin tuli olohuoneeseen ja silitti kissaa, joka vaikutti ihmeen rauhalliselta. Sitten heräsi se toinen mies ja nousi sohvalta. Se toinen nainen selitti tilanteen, siis sen, mitä kaikkea olikaan illan aikana sattunut, ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä.  

Se toinen nainen kysyi, miksi ihmeessä kynttilä on kissan vieressä ja palaa lattialla. Sitten hän koski kissaa ja tajusi, että sehän on kuollut. Herra Jumala, kissa on kuollut! Naiset alkoivat huutaa niin kuin naiset nyt huutavat. Se toinen nainen kysyi siltä sohvalta maanneelta mieheltään, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä kissa on kuollut, onko se tapettu. Siihen se toinen mies, että olihan siitä puhetta, kun kissaa on niin hankala kerrostalossa pitää. Et kai sinä ryökäle tuon kissan tappanut? kysyi se toinen nainen, ja se toinen mies, että joo, minähän sen kissan tapoin, niskat nurin. Voi herra isä sentään! Naiset itkivät ja huusivat niin kuin naiset vain voivat, ja jalkavaivainen oli unohtanut kipeän jalkansa. Hän itki nyt sitä kissaa.  

Huudosta ei tahtonut tulla loppua, ja se toinen mies alkoi jo hermostua. Se toinen nainen ripitti miestään ja vaati, että tämän oli ainakin siivottava se, minkä oli tappanutkin. Kissantappaja, se toinen mies, että joo joo, ja haki keittiöstä valkoisen muovipussin, laittoi kissan sinne ja muovipussin ovenpieleen keittiön lattialle, että sen voisi sitten huomenna viedä roskiin. Mies katsoi parhaimmaksi lähteä ja käveli kotiinsa. 

Mene ja tee sinä samoin. 

Rumasana on oululainen kulttuurilehti. Sitä julkaisee Oulun yliopiston Humanistinen kilta. 

Satie, Šostakovitš ja Stalin: formalismia

"Praavda on historianopiskelijoiden puolueisiin ym. sitoutumaton ainejärjestölehti, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa", kertoi Praavda - Tottuus 1/2003. Samassa lehdessä oli Jyrki Kuusiratin kirjoitelma Muodon vuoksi:

Erik Satien omakuva. 

Muodon vuoksi  

Kun Claude Debussy (1862-1918) arvosteli Normandiassa syntyneen Erik Satien (1866-1925) musiikkia "muodon puutteesta", Satie sävelsi seitsemän pianokappaletta vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun ja vei ne arvostelijansa hyväksyttäviksi. Näiden kappaleitten yhteisenä nimenä oli Trois morceaux en forme de poire (Kolme päärynänmuotoista kappaletta). Tämän vuonna 1903 syntyneen pianosarjan hän tietysti myös omisti Claude Debussylle.  

Luultavasti suurin syy kritiikkiin oli se, että Satie oli käynyt väärät koulut. Hänen opinahjonsa Schola Cantorum ei ollut Pariisin konservatorio. Satie ei kuulunut piireihin. Oli hän konservatoriossakin opiskellut monia vuosia, mutta ei suorittanut siellä mitään tutkintoa. Niinpä Satie torjui musiikkinsa muodollisiin puutteisiin puuttuvan arvostelun ja sanoi olevansa "parantumaton ja vilpitön amatööri", joka tekee sen, minkä aikamies vain voi.  

Mutta kuka ihme oli Erik Satie? No, se Satie, jonka pianomusiikki soi aina taustalla, kun televisiosta tulee riikinruotsalainen dokumentti rakastetusta Carl Larssonista: Var välkommen, kära du, till Carl Larsson och hans fru! Ruotsalaista kansankotia edeltävää Larssonin perheidylliä ja akvarelleja säestää Satien rauhallinen dum-dam, dum-dam: Kolmen päärynänmuotoisen kappaleen alkutahdit. 

Sama Satie säestää myös FST:n dokumentteja Karjalan kannaksen suomenruotsalaisesta runoilijasta, Raivolassa asuneesta Edith Södergranista (1892-1923). Ja Erja Manto lukee nuorena nukkuneen runoa Landet som icke är. 

Mikäli Venäjän vallankumousvuonna kuollut Claude Debussy olisi elänyt Stalinin Neuvostoliitossa, hän ehkä olisi suutaan soukemmalla eikä olisi puhunut muodon puutteesta yhtään mitään. 1930-luvulle tultaessa sosialistisesta realismista oli tullut Neuvostoliiton virallinen taidesuunta ja formalismista kirosana.  

Oikeutettua arvostelua saivat osakseen niin Sergei Prokofjev, Aram Hatsaturjan kuin Dmitri Šostakovitškin (1906-75). Heitä kaikkia syytettiin formalismista.  

Miksi? Šostakovitšia syytettiin esimerkiksi siksi, että hän sävelsi vuosina 1930-32 Nikolai Leskovin (1831-95) traagiseen kertomukseen pohjautuvan oopperan Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth.  

Kantaesitys oli vuonna 1934, ja ooppera oli valtaisa menestys, mutta tammikuun 1936 Pravdassa oli tulikivankatkuinen arvostelu, jonka oli kirjoittanut luultavasti Stalin itse. Sen otsikko oli Sekasotkua musiikin asemesta. Siinä suuri arvostelija hyökkäsi oopperan "formalistisia ja dekadentteja tendenssejä" vastaan. Šostakovitšin nimi häipyi oopperoiden ja konserttien ohjelmistoista.  

Seuraavana vuonna Šostakovitš nimesi viidennen sinfoniansa "neuvostotaiteilijan vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun". Sekään ei Šostakovitšia auttanut. Vielä sodanjälkeisen "ždanovštšinan" aikana eli vuosina 1946-48 pannassa olivat kolmen edellä mainitun säveltäjän lisäksi muun muassa runoilija Anna Ahmatova ja elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein. Tuolloin Andrei Zdanov johti Neuvostoliiton kulttuuripolitiikkaa.  

Mutta vasta viisikymmenvuotiaana, vuonna 1956, Dmitri Šostakovitš poisti loukkaavan Macbeth-vihjauksen ja uusi oopperansa, nyt nimellä Katerina Izmailova. Samana vuonna Nikita Hrustsev arvosteli ankarasti Stalinia ja tämän hallintoa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton Kommunistisen Puolueen 20. puoluekokouksessa.  

Ei siis ihme, että formalismin pelossa informaatioteknologit puhuvat niin paljon sisällöntuotannosta. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. 

Praavda - Tottuus on Tiima ry:n eli Oulun yliopiston "historian opiskelijoiden oma lehti, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita kirjoittamaan". 

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vaikuttamalla vaikutat!

Yleisönosasto on Wikisanakirjan mukaan sanomalehden tai muun julkaisun osasto, jossa julkaistaan mielipidekirjoituksia. Mielipidekirjoitus on ajankohtainen ja keskusteleva "oma uusi mielipide taikka vastaus esitettyyn mielipiteeseen eli vastine". Sanomalehti Kalevassa on ollut vuosien varrella muutama ihan hyvä yleisönosastokirjoitus, muun muassa alla olevat Jyrki Kuusiratin kolme kirjoitusta.

Kuusrock oli Oulun Kuusisaaressa vuosina 1973–1991 järjestetty musiikkifestivaali, jonka mahdolliset ja mahdottomat meluhaitat puhuttivat koko sen historian ajan. Heinäkuun 1983 Kuusrockin jälkeen julkaistussa Kalevassa oli yleisönosastokirjoitus "Kuusrockin jyminä entistä ehompaa", joka otsikkonsa mukaisesti keskittyi Kuusrockin meluhaittoihin, mutta myös toinen, Jyrki Kuusiratin kirjoittama yleisönosastokirjoitus, jossa otettiin kantaa Kalevan kuusrokkaajia koskevaan alkoholiuutisointiin:

Rokkarit rattijuoppojakin? 

Tiistain 19.7. Kalevassa olleessa jutussa "Kymmenen kuusrokkaajaa väräytti alkometrin viisaria" annettiin Kuusrock-yleisöstä kyseenalainen kuva. Oliko toimittajan tarkoitus mustamaalata rock-yleisöä antamalla yhtäältä epätarkkaa, toisaalta hyvinkin tarkkaa tietoa?  

Tarkkaa oli se, että kolmen rattijuopon lisäksi mainittiin seitsemän väräyttäneen alkometrin viisaria. Rattijuoppouteenhan nämä seitsemän eivät syyllistyneet. Epätarkkaa oli se, ettei mainittu kuinka monta "Oulussa Kuusrockin yhteydessä" puhalletusta 460 autoilijasta tai kolmesta rattijuoposta todella oli kuusrokkaajia. Näin saatiin rokkaajat leimattua rattijuopoiksikin. 

Rockmusiikin lisäksi ruotsi puhuttaa - varsinkin niin sanottu pakkoruotsi, jota tosin ilahduttavan moni myös hyötyruotsiksi kutsuu. Perjantaina, syyskuun 14. päivänä 2001 oli sanomalehti Kalevassa edellä mainitun Jyrki Kuusiratin yleisönosastokirjoitus, joka oli vastine ainakin kahteen Kalevassa aiemmin esitettyyn mielipiteeseen:

Jari Elsilän pilapiirros sanomalehti Kalevassa. 

Fiktiota ruotsista  

Ruotsin valinnaisuuden perustelemiseksi on esitetty mitä erilaisimpia väitteitä. Ruotsin kieli on syypää esimerkiksi yliopisto-opintojen venymiseen. Tuottaahan kaksi opintoviikkoa ruotsia monelle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia selviytyä 160 opintoviikon opinnoista.
Kovin tuttu on myös väite, että pakkoruotsi aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja näin estää muitten kielten oppimisen. 

Tähänastisista paras on kuitenkin tiistain yleisönosastokirjoitus Faktaa suomeksi. Erityisopettajan mukaan "pakkoruotsi" aiheuttaa oppimisvaikeuksien lisäksi myös itsetunto-ongelmia sekä kyvyttömyyttä ilmaista tunteitaan, minkä takia ei "kohteliasta kielenkäyttöä ole kuultu vuosikymmeniin". Aiheuttaako siis ruotsi myös kiroilua - suomeksi? Entä mitä kauheaa mahtaakaan aiheuttaa yliannostus? 

Pilapiirtäjä Jarin eli Jari Elsilän pilapiirroksen kuvateksti "Pakkoruotsin rinnalle on saatava pakkosuomi" ei liittyne Jyrki Kuusiratin mainitsemaan yleisönosastokirjoitukseen "Faktaa suomeksi", koskapa pilapiirroksen kuvakaapattu lehtijuttu "Osa pojista ei opi kirjoittamaan peruskoulussa" on julkaistu Helsingin Sanomissa kymmenen vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2011.

Rockmusiikin ja pakkoruotsin lisäksi myös puhelinmyynti puhuttaa. Keskiviikkona, 31. heinäkuuta 2002 oli Kalevassa seuraavanlainen, Jyrki Kuusiratin ilmeisen aitoon lauantaiaamun kokemukseen perustuva Lukijan mielipide:

Puhelinmyyntiä  

- B-lehdistä N.N., hyvää huomenta! 

- Kiitos, mutta emme osta mitään. 

- Mutta mahtaako M.M. olla paikalla? 

- Hänkään ei osta mitään. 

- Kiva, kun osaat puhua toisen puolesta. 

- Kyllä osaan, Näin on sovittu. 

- No, mukavaa päivänjatkoa! 

Kiva, kun soitit kotiini lauantaiaamuna! 

Tätä lyhyttä ja ytimekästä yleisönosastokirjoitusta seurasi varsin mittava yhteiskunnallisen keskustelun vyöry. Heti seuraavana päivänä, torstaina 1.8.2002 Oulu-lehti käsitteli lehtimyyjiä ja puhelinmarkkinointia pääkirjoituksessaan "Tilaat tai itket ja tilaat". Näkökulmansa lopuksi Oulu-lehden Virpi Hauhia kirjoitti:

Olen ilmoittanut itseni puhelinmarkkinoinnin estolistalle ja suosittelen sitä kaikille puhelinmarkkinointiin kyllästyneille. Vaikka se ei välttämättä poista kaikkia häirikkömyyjiä, eliminoi se ainakin suurimman osan. Toinen keino on heittäytyä todella tylyksi ja lyödä luuri korvaan heti kun kuulee, että kyseessä on lehtimyyjä. Varo vain, ettet jää kuuntelemaan. 

Kalevan Lukijan mielipiteessä oli perjantaina 2. elokuuta - kuin sattumalta juuri Kuusiratin syntymäpäivänä - yleisönosastokirjoitus "Yksi soitto riittää". Mielipidekirjoituksensa loppuhuipennukseksi Kempeleen Kai Tuominen kirjoitti:

Vain yhdellä puhelinsoitolla voi estää niin hyvin asialliset kuin - herätys, puhelinmyyjien kouluttaja - asiattomat puhelinmyyntiyritykset. Yksi kouluttamaton puhelinmyyjä tuhannenviidensadan joukossa on liikaa. 

Sunnuntain 4. elokuuta 2002 Kalevassa oli juttu "Puhelinmyynti ärsyttää monia kuluttajia - Markkinointi saatetaan pukea voittojen tai markkinatutkimusten muotoon", jonka yhteydessä oli myös henkilöjuttu "Asiakkaalle pitää jäädä hyvä mieli". Niin sitä pitää!

Eikä tässä vielä kaikki! Maanantain 5. elokuuta 2002 Kalevassa oli minigallupin Ärsyttääkö puhelinmyynti? tulokset: 112 vastaajasta 76 prosenttia oli vastannut, että ärsyttää.

Martti Servo & Napanderin sanoin: vaikuttamalla vaikutat! 

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", kertoi jouluaattona 2013 ilmestynyt Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee vielä piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een. 

Näin hieman huolimattomasti Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva lainasi 24. joulukuuta 2013 paavi Franciscuksesta kertovassa jutussaan "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" piispa Huovista - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois.

"Vain yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisällinen tunto", 

sanoi seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle.

Kaleva sen tietää, että kaikki me kaikki olemme syntisiä - ja niin on myös paavi - tai niin on ainakin se edellinen, joka on se saksalainen, siis se sama, jota kutsuttiin muun muassa koiraksi, Jumalan rottweileriksi. Rottweileriksi Benedictusta kutsuttiin ehkä siksi, että näitä "mastiffintyyppisiä koiria pidettiin paimenina ja karjanvartijoina; koirien tehtävänä oli ajaa karjaa sekä suojella isäntäänsä".

Rottweiler Wikipediassa. 

Sunnuntain 29. joulukuuta 2013 Kalevassa on kirjailija Tuomas Kyrön haastattelu "Monenlaisia äijiä ja miniä". Haastattelun lopuksi Tuomas Kyrö lausuu syvällisesti:

Menestyksen ja menetyksen ero on lopulta vain yksi kirjain. 

Kalevan haastattelussa mainittu Tuomas Kyrön pienoisromaani Miniä (2012) on hyvä. Minä en. Minä olen syntinen. 

Jouluaattona: Jumala ompi linnamme

Tänään jouluaattona töllötintä tuijottaessani tein merkittävän havainnon: turkulainen jouluaatto näytti samanlaiselta kuin oululainen vappu.

Mutta kaiken tämän joulurauhan keskellä pahoin pelkään, että taas alkaa kaikilta toreilta, kaikilta kujilta ja viinitarhoista kuulua poliittisesti korrekti itku ja valitus siitä, kuinka taas Suomen Turussa joulurauhanjulistuksessa menivät sekaisin - ja menevät vuodesta toiseen - hengellinen ja maallinen, enkelitaivaat ja porilaistenmarssit, rauhaisa ja sotaisa.

Huolensa kullakin.

Suuressa maailmassa - ainakin Pohjanmeren ja Englannin kanaalin takana - soitetaan ja lauletaan Proms-festivaalin viimeisenä iltana jokaikinen vuosi muun muassa Pomp & Circumstance March No. 1 (1901) ja Land of Hope and Glory (1902), Rule, Britannia! (1740), Jerusalem (1916) ja God Save the Queen - ja kaikki nämä sulassa sovussa.

"No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle", lauletaan suomalaisessa joululaulussa, jonka lopussa vielä toivotaan, että "oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!" Oi, jospa siitä rauhasta ja ainaisesta joulusta saisi puhua ja laulaa paitsi villin melskeen, helinän ja helskeen myös sodan keskellä!

Iltapäivällä Oulujoen kirkossa veisattiin virret 27, 21 ja 30: Juhlimaan tulkaa, Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa, vaikka oli jouluaatto.

Joulurauhaa - niin sitä rauhaa, josta ruotsissa käytetään sanaa fred, kuin sitä, josta ruotsissa käytetään sanaa frid - teille ja meille kaikille!

"Myynti harkinnassa"

Pateniemen kirkko. 

"Pateniemen kirkko ei ulkonäöltään ole sakraalirakennuksen näköinen, joten seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Kangasniemen mukaan se soveltuu mainiosti myös muuhun käyttöön, vaikkapa myymäläksi", kirjoittaa Oulu-lehti liian ison ja liian kaukana olevan Pateniemen kirkon mahdollisesta kohtalosta kertovassa jutussaan "Tästä puhutaan - Pateniemen kirkko myyntiin?" sunnuntaina 22.10.2006.

Mutta kirkoksi sellainen rakennus - joka "ei ulkonäöltään ole ole sakraalirakennuksen näköinen" - on sentään kelvannut!

Hyvää Yhdistyneiden Kansakuntien päivää!

Pääesikunta Hiukkavaaraan

”Sotilaspukuiset pääesikunnan miehet ovat luoneet Upseerikerhoon sekä Artteliin aitoa kasarmitunnelmaa aina käydessään siellä syömässä. Kemppaista harmittaakin, että pääesikunta muuttaa lähiaikoina Hiukkavaaraan”, kirjoitti Oulu-lehti torstaina 12.10.2006 Oulun 125-vuotiasta kasarmialuetta käsittelevässä jutussaan.

”Lukeminen kannattaa aina”, sanotaan, mutta meidän ei kannata uskoa ihan kaikkea, mitä lehdistä luemme.

Osta vene – se kannattaa.