Uuden musiikin historia: Kurt Weill

WEILL, KURT Julian (1900–1950) 

• saksalainen säveltäjä, Yhdysvaltain kansalainen vuodesta 1943 

Kurt Weill. 

• 1900 syntyy Dessaussa, Keski-Saksassa juutalaisen seurakunnan kanttorin poikana 
• 1915 paikallisen oopperan kapellimestarin oppilaaksi 
• 1918 Berliinin musiikkikorkeakoulussa opiskeli vain vuoden - opettajanaan mm. Engelbert Humperdinck 
• 1919 Dessaun teatterin harjoituspianistina 
• 1920 Lüdenscheidin oopperan musiikillisena johtajana 
• 1921–1924 Preussin taideakatemiassa Ferruccio Busonin oppilaana 
• 1923 Georg Kaiser, ekspressionistinen näytelmäkirjailija yhteistyökumppaniksi seuraavaksi lähes kymmeneksi vuodeksi 
• 1925 musiikillinen käänne - jälkiwagneriaanis-Busoni-Schönberg-ym.-vaikutteisesta musiikista ulos, esikuvaksi rahvaan musiikki 
• 1927–1930 Bertolt Brecht, kirjailija yhteistyökumppanina - osin vielä vuoteen 1943 
• 1933 muuttavat Saksasta Ranskaan - vaimo Lotte Lenya, näyttelijä ja laulaja - Gestapo tuhoaa kaikki hänen kotiinsa jääneet sävellykset 
• 1935 muuttavat Yhdysvaltoihin 
• 1950 kuolee New Yorkissa 

Eurooppa 

• modernit, poliittisvallankumokselliset näyttämöteokset 
• vokaali- ja näyttämömusiikkia 
• "En etsi uutta teoriaa, vaan uutta yleisöä." 
• Gebrauchsmusik l. käyttömusiikki (Hindemith) 
• Zeitoper l. aikalais-, ajan ooppera 
• järkevä ja käyttökelpoinen Misuk l. misuukki (Brecht) 
• korosti epäkriittisesti hyväksyttyjen muotojen tyhjyyttä ja sisällyksettömyyttä 
• perinteisen oopperan parodiointi 
• falskit sävelet 
• epäsymmetriset fraasit 
• odottamattomat tauot 
• raaka soitinnus 
• uusi laulumuoto song - vaikuttajinaan shimmy ja tango, arkkiveisut, koraalit, oopperakliseet, katulaulut ja kahvilamusiikki 

Amerikka 

• pyrki kohottamaan viihdemusiikin tasoa 
• onnistui luomaan Broadwaylla uuden uran 
• vaikka päämäärät olivat kaupalliset, suosi kantaaottavia aiheita 

näyttämöteoksia, mm. 

• Der Protagonist, 1926 (Kaiser) 
• (Aufstieg und Fall der Stadt) Mahagonny, 1927, 1930 (Brecht) 
• Die Dreigroschenoper, 1928 (Brecht) 
• Die sieben Todsünden, 1933, baletti 
• Johnny Johnson, 1936, musikaali 
• Lost in the Stars, 1946 

kuoro- ja yksinlauluja 

orkesteriteoksia, mm. 

• kaksi (2) sinfoniaa, 1921, 1934 
• konsertto viululle ja puhallinorkesterille, 1925 
• Die kleine Dreigroschenmusik 

Helatorstaina: hiihtoloma Roomassa

Terveiset (Vatikaanista ja) Roomasta! josta tulimme torstaina. Olihan siellä nähtävää joka askeleella, ja asuimmekin todella likietuisella paikalla Corso Vittorio Emanuelen lähellä Via del Pellegrinolla Campo de' Fiorin lähellä. Eli kävelimme melkein joka paikkaan. Vain Colosseumiin menimme paikallisbussilla. Kävin myös juutalaisessa museossa ja synagogassa, jonne turvatoimien läpi, koska kaikenlaista ikävää on kuulemma sattunut. Kipa päässä oli olo kuin juutalaisella. Suosittelen Roomaa, ja sinne vielä joskus uudestaan.

Boulardii Travel. 

Sunnuntaina 1.3.2015 lensimme sinivalkoisin siivin Helsinki-Vantaalta Fiumicinoon. Leonardo da Vincin (1452–1519) mukaan nimetystä Fiumicinosta me ehdimme lentokenttäbussiin, ja matkan maksoimme käteisellä. Meitä neuvottiin jäämään Stazione di Terminin sijaan pysäkille, joka on lähellä Vatikaania, koska sieltä pääsisi kaikkein nopeimmin ja helpoimmin minihostelliimme Via del Pellegrinolle - jalan. Kävelimme Tiberin yli. 

"Monet viemärinkansissa olevat SPQR:t ovat peräisin Benito Mussolinilta, joka käytti tätä lyhennettä propagandassaan", tietää Wikipedia.  

Maanantaina kävelimme joen yli ja kävimme Vatikaanivaltiossa. 

Vatikaanissakaan ei jaksettu jonottaa enää mihinkään museoon, kun Pietarinkirkkoon jonottamisessakin oli mennyt jo tunti. 

Matkan jälkeen opin serkkupojaltani kaksi (2) huomionarvoista seikkaa Vatikaanivaltion ja Italian tasavallan välisistä suhteista: 

Vatikaanin postilaatikko, joka on vessojen lähellä, on kiinni Vatikaanivaltioon kuuluvassa seinässä, mutta törröttää Italian tasavallan ilmatilassa.

Kun tulee Vatikaanin yleisövessoista ulos, astuu Italiaan. Raja seuraa rakennusten seiniä muualla kuin Pietarinkirkon aukiolla. Eli oikeanpuoleisen pylväskäytävän ja vessojen väliin jäävä kapea suikale onkin Italiaa. 

Tämän kaiken lisäksi pyydän saada huomauttaa, että Vatikaanivaltiolla on ainoana eurooppalaisena maana diplomaattisuhteet Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tästä ei Kiinan kansantasavalta tietenkään tykkää. 

Kiinan tasavallan suurlähetystö. 

Maanantain illallisen söimme Fattoincasassa - yhdessä niistä. 

Tiistaina paistoi aurinko. Tiistaina kävimme Largo Argentinassa - paikassa, jossa sanottiin: "Et tu, Brute", 

Rom war eine Stadt, und alle Römer / hatten in den Adern heißes Blut. /Als sie Cäsar einst tyrannisch reizte, / kochte es sofort in Siedeglut.  

Nicht die Warnung konnte Cäsar hindern: / "Hüte vor des Märzes Iden dich!" / Er verfolgte seine frechen Ziele / und sah schon als Herrn der Römer sich.  

Immer schlimmer schlug ihn die Verblendung, / nur sein Wort galt noch im Capitol. / Und den weisen Rat der Senatoren / schmähte er gemein und höhnisch Kohl.  

Da kam stolzes Römerblut ins Wallen. / Selbst der Freund bleibt keinem Cäsar treu, / wenn ihn dieser nur für seine Zwecke / kalt mißbraucht und sagt es ohne Scheu.  

Heimlich trafen nachts sich die Verschwörer / und beredeten voll Eifer sich. / Und genau am Tag der Märzesiden / gab ihm Brutus den verdienten Stich.  

Cäsar sank von seinem Sitz und stierte / seinen Mörder an, als ob’s nicht wahr. / "Et tu, Brute" — rief er auf lateinisch, / wie es dort die Landessprache war. 

Lasse keiner sich vom Wahn verführen / daß er mehr als jeder and’re gelt: Cäsar wollte / mit dem Schwert regieren / und ein Messer hat ihn selbst gefällt. 

mutta oli siellä myös Colonia Felina Torre Argentina eli paljon gatti di Roma: 

Area Sacra di Largo Argentina & Colonia Felina Torre Argentina. 

Sitten jatkoimme näennäisen päämäärätöntä kävelyä pitkin Roomaa. Olin Piazza della Rotondalla ensin vähän vappufiiliksiksissä - auringonpaistetta ja proseccoa - ja istuimme myöhemmin Espanjalaisilla portailla. "Oi, Rooma, Rooma..." 

Tiistaina sain olla kipa päässä. Se oli ensimmäinen kertani synagogassa. 

Museo Ebraico di Roma. 

Tiistaina päivällä jossain välissä söimme Obicàssa - jossain niistä Rooman kolmesta Obicàsta.

Tiistai-iltana ei sitten enää ollut signaalia - ei Azzurran televisiossa eikä oikeastaan missään muuallakaan. 

Nessun segnale! 

Keskiviikkona nautimme aamulla taas terveellisen aamupalan, muun muassa munkin. Munkissa oli vaniljatäyte. Ja illallinen on ainakin toistaiseksi ollut vielä italialaisempi kuin aamiainen.

Italialainen aamupala. 

Rooman aamupalat olivat silkkaa hiilihydraattia. Proteiineja ei ollut kuin kahvissa!

Keskiviikkona kävimme Colosseumilla ja kävelimme sieltä aamupalan voimin ja muun muassa Santa Maria Maggioren kautta Terminille. Kompassi on tarpeen kaupungissakin.

Asuttiin Via del Pellegrinolla, ja sieltä käsin oli näppärä käydä vaikka missä - jalan.  

Stazione Terminissä on taasen se hyvä puoli, että sieltä pääsee vaikka millä ja vaikka mihin. Keskiviikkona tehtiin niin, että ensin mentiin bussilla 64 mahdollisimman lähelle Colosseumia ja sitten käveleskeltiin Colosseumilta muutaman pysähdyksen taktiikalla Terminille ja palattiin 64:lla Corso Vittorio Emanuelelle eli kylän pintaan ja majapaikkamme lähelle takaisin.  

Asuntomme sijainnista johtuen me emme menneet bussilla kuin ainoastaan tuona yhtenä päivänä, ja kertalippukin taisi olla vain 1,5 €. Eli meidän ei kannattanut ostaa mitään turistipassia tms., varsinkin kun kävimme vain parissa maksullisessa museossa - Colosseumilla ja juutalaisessa museossa/synagogassa. Vatikaanissakaan ei jaksettu jonottaa enää mihinkään museoon, kun Pietarinkirkkoon jonottamisessakin oli mennyt jo tunti. 

Keskiviikkoiltana söimme upean illallisen kotikatumme Cantina Luciferossa. Kovin kauaksi emme viitsineet kävelläkään, koska satoi aika lailla. Kaikki oli hyvää, ja tämä Lucifero - joka on niistä kahdesta Luciferosta kuulemma se "ei niin loistava" - oli Rooman pyhiinvaellusmatkamme paras:

We were lucky to stumble into this restaurant on a rainy evening. The host was welcoming but not pushy, her recommendations were excellent and again not overwhelming. We chose prosciutto and crostinis with honey and duck as starters that we enjoyed with a complimentary glass of prosecco. We skipped the primi, and had excellent beef (with roasted potatoes that were the only mediocre part of the dinner) and lovely chicken with chickory as main courses. We were able to taste the wine (and the after-dinner dolces) before ordering, and got to nibble complimentary pastries with our coffees. 

Torstaina matkasimme kotia. Torstainakin satoi. 

Fiumicinoon menimme hotellin kautta tilatulla taksilla. Jälleen kiinnitin huomioni italialaiseen liikennekulttuuriin: Vieressämme ajoi auto, jonka kuljettajan vasemmassa kädessä oli puhelin, ja oikea käsi selitti. Eihän italiaa voi puhua kädet taskussa! Liikenne saattoi olla hiukan kaoottista, mutta ei aggressiivista niin kuin Moskovassa. Tielläliikkujat olivat huomaavaisia, ja jalankulkija pääsi kyllä kadun yli, kunhan meni. Enkä missään ole nähnyt niin hienoa vetoketjua kuin lentokentälle matkatessamme. 

Eikä ollut muutenkaan hassumpi loma: syödä hiihtolomalla ulkona italialaista jäätelöä! "Nauru, laulu aina siellä helkkää, / yö ja päivä tenhoa on pelkkää." 

Sana sunnuntaiksi: Laupias samarialainen

Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehdessä Rumasana 2/2003 ilmestyi Jyrki Kuusiratin ainekirjoitus Laupias samarialainen.

Vertauskuvallinen ja ortodoksinen tulkinta Kristuksesta laupiaana samarialaisena. Kuva: The Sepherd's Guild. 

Laupias samarialainen  

"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Lk. 10:29)  

Eräs mies oli matkalla ravintolasta taksiasemalle. Rahaa hänelle oli jäänyt juuri sen verran, että sillä maksaisi kotimatkan. Mutta matkalla hän näki kaksi nuorta naista, joista toinen istui maassa ja nyyhki ja voihki. Mikä hätänä? Toinen, se joka seisoi ystävättärensä vieressä, sanoi, että ystävä oli loukannut jalkansa, eikä nilkka kestä, ei kestä jalka varata. Voisiko mies auttaa? Totta kai, totta kai mies tahtoi auttaa.  

Yhdessä mies ja se toinen nainen nostivat maassa istuvan ylös. Nainen valitti kipuaan. Jalka on kipeä, eikä kanna. Mitä tehdä? Nainen valitti ja nyyhki, että jalka ei kanna. Toinen nainen keksi, että päivystykseenhän tämä täytyy viedä, ja onneksi taksiasema on ihan tuossa lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Niinpä mies ja se toinen nainen lähtivät taluttamaan tätä vielä äsken maassa istunutta, jalkavaivaista naista, jonka nilkka oli ties vaikka nyrjähtänyt. Voi raukkaa, mutta onneksi taksiasema oli tässä ihan lähellä, ja niinhän se oli.  

Kolmisin mies, jalkavaivainen ja se toinen nainen saapuivat taksiasemalle. Vaivoin saivat he jalkavaivaisen autoon. Mies istui maksajan paikalle, ja terveyskeskukseen he lähtivät. Sinne sisälle päästyään mies selitti tilanteen ensihoitajalle niin hyvin kuin pystyi ja hoitaja tutki nyyhkivän potilaan saman tien, kun oli muuten niin hiljaista. Ei siinä jalassa mitään sen kummempaa vikaa ollut, eikä nilkassakaan. On vain tyttö säikähtänyt ja vielä enemmän humalassa. Hoitaja sitoi kuitenkin jalan, että sai asiakkaan tyytyväiseksi, mutta ei se nyyhke siihen loppunut.  

Taksinkuljettajakin tuli sisälle, kun mittari oli aikansa pihalla raksuttanut. Pitäisi kuulemma matka maksaa. Niin, kuka maksaa? Ei tytöillä ollut rahaa, ei kummallakaan. Taksinkuljettaja tuumi, että tilaajahan se yleensä maksaa, ja mies kai se sitten oli sen taksin tilannut, kun oli istunut etupenkillä ja sanonut, että terveyskeskukseen. Taksiin menivät miehen rahat, mutta ei mies ollut vielä kotona.  

Se toinen nainen sanoi, että kyllä tämä on kotiin vietävä. Vietävä, totta totisesti! Onneksi se asuu tässä ihan lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Ei, ei tietenkään, hieno homma, ettei ole pitkä matka! Niinpä lähtivät he kolmisin, mies ja se toinen nainen molemmin puolin, ja jalkavaivainen nainen heidän keskellään. Kotiin he tätä naista saattelivat niin kuin viidellä jalalla saattaa voi.  

Ei sinne kotiin pitkä matka ollut, mutta kauan se matka kesti. Vihdoin saapuivat he ulko-ovelle, ovi saatiin auki, ja rappuunkin pääsivät. Portaissa oli hankalaa raahata raihnaista, mutta sekin onnistui. Ovelle päästyään ei nainen kuitenkaan löytänyt kotinsa avaimia, ei niin mistään. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi se toinen nainen asui tässä ihan lähellä, kerrosta ylempänä, ja jalkavaivainen voisi tulla sinne yöksi. Sinne siis.  

Kun he pääsivät sisälle, se toinen nainen tarjosi miehelle tölkin olutta. Mies istui keittiössä, ja hyvältähän olut maistui urakan päätteeksi. Mutta olohuoneessa makasi toinen mies, sen toisen naisen mies, nukkui ja makasi sohvalla. Pöydällä oli oluttölkkejä, ja ne oli jo juotu. Olohuoneen lattialla oli kissa jalat oikosenaan, ja kissan vieressä paloi kynttilä. Mieskin tuli olohuoneeseen ja silitti kissaa, joka vaikutti ihmeen rauhalliselta. Sitten heräsi se toinen mies ja nousi sohvalta. Se toinen nainen selitti tilanteen, siis sen, mitä kaikkea olikaan illan aikana sattunut, ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä.  

Se toinen nainen kysyi, miksi ihmeessä kynttilä on kissan vieressä ja palaa lattialla. Sitten hän koski kissaa ja tajusi, että sehän on kuollut. Herra Jumala, kissa on kuollut! Naiset alkoivat huutaa niin kuin naiset nyt huutavat. Se toinen nainen kysyi siltä sohvalta maanneelta mieheltään, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä kissa on kuollut, onko se tapettu. Siihen se toinen mies, että olihan siitä puhetta, kun kissaa on niin hankala kerrostalossa pitää. Et kai sinä ryökäle tuon kissan tappanut? kysyi se toinen nainen, ja se toinen mies, että joo, minähän sen kissan tapoin, niskat nurin. Voi herra isä sentään! Naiset itkivät ja huusivat niin kuin naiset vain voivat, ja jalkavaivainen oli unohtanut kipeän jalkansa. Hän itki nyt sitä kissaa.  

Huudosta ei tahtonut tulla loppua, ja se toinen mies alkoi jo hermostua. Se toinen nainen ripitti miestään ja vaati, että tämän oli ainakin siivottava se, minkä oli tappanutkin. Kissantappaja, se toinen mies, että joo joo, ja haki keittiöstä valkoisen muovipussin, laittoi kissan sinne ja muovipussin ovenpieleen keittiön lattialle, että sen voisi sitten huomenna viedä roskiin. Mies katsoi parhaimmaksi lähteä ja käveli kotiinsa. 

Mene ja tee sinä samoin. 

Rumasana on oululainen kulttuurilehti. Sitä julkaisee Oulun yliopiston Humanistinen kilta. 

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed." 

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 

Nyt sytytämme kynttilän...

Sana sunnuntaiksi: Tiloja/Avaruuksia

Viikko sitten  eli 4. adventtisunnuntaina 22.12.2013 kirjoitti kirjailija ja vapaa kolumnisti Minna Lindgren Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivujen vapaassa kolumnissa "Koira ja kissa hoitavat ihmistä paremmin" vapaan kolumninsa lopuksi:

Ja sitten on tietysti saattohoitokissa, josta geriatrian tohtori David Rosa kertoo kirjassa Hoivakodin kissa Oscar. Oscar oli epäsosiaalinen ja etupäässä piilossa. Mutta jos joku vanhuksista alkoi tehdä kuolemaa, Oscar livahti tämän huoneeseen ja asettui kerälle sängyn jalkopäähän. Siinä se kehräsi, kunnes potilas kuoli. Vasta hautausurakoitsijoiden saapuessa Oscar nousi seisomaan, katseli arvokkaasti, kun vainaja vietiin pois ja vetäytyi sen jälkeen piiloonsa, uupuneena.  

Omaiset kiittivät Oscaria sen työstä. Kissan läsnäolo ja se vakavuus, jolla se suhtautui tehtäväänsä, rauhoitti surevia.  

Suomessa tunnetaan diabeetikoita auttavat hypokoirat ja lukuvaikeuksista kärsivien lasten tukena istuvat kirjastokoirat. Tosin Tampereella allergikot vastustavat kirjastokoiria, ja samasta syystä harvat hoitotyön eläimet on kielletty.  

Olisi kai loogista luopua myös ratsupoliiseista ja huumekoirista allergiaan vedoten. Samalla voitaisiin viedä puistosta penkit, koska niille voi istua puliukko.  

Pieni siedätys koko yhteiskunnalle olisi paikallaan. 

Muun muassa metsästäjät paheksuvat kissoja siitä, kuinka julmia petoja kissat ovat, kuinka kissat tappavat huvikseen. Metsästäjät paheksuvat ja kadehtivat kissoja, vaikka metsästäjien ja kissojen saaliseläimet eivät olekaan samat.

Se on toki totta, että kissa ei ole kuulu suomalaiseen luontoon.

Mutta kuinka paljon metsästäjät itse tappavat nälkäänsä ja perhettään ravitakseen? Siksi metsästäjät perustelevatkin metsästämisensä riistanhoidolla.

Kissat saalistavat ja tappavat, koska ne ovat petoja ja se saalistaminen ja tappaminen on niiden luonto. Miksi sitten ihmiset tappavat?

"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin", on vanha suomalainen sananlasku.

Kissoilla - kuten monilla muillakin eläimillä, Luojan luomilla järjettömillä luontokappaleilla - on ominaisuuksia, joita me ihmiset pidämme inhimillisinä, kuten hoivavietti. Oikeastaan ne ominaisuudet ovat eläimellisiä, mutta meillä ihmisillä nämä eläimelliset ominaisuudet ovat valitettavan usein turmeltuneet muun muassa ajattelumme ja järkemme ja puhetaitomme takia - ja kirjoitustaitomme takia. Eläimet eivät osaa puhua eivätkä ilmeisesti ajatellakaan, ja nimenomaan se erottaa ne ihmisistä. Me ihmiset olemme degeneroituneita eläimiä, mutta me ihmiset olemme niin järkeviä ja niin tyhmiä, että me pidämme omia turmeltuneita eläimellisiä ominaisuuksiamme jotenkin inhimillisinä.

Kissoilla on myös muuan aivan erityinen ominaisuus:

Kuka hyvänsä kissanomistaja voisi kokemuksesta kertoa että kissat asuttavat taloja paljon paremmin kuin ihmiset. Jopa kaikkein hirvittävimmän nelikulmaisista tiloista ne osaavat löytää mukavimman nurkkauksen. 

Näin kirjoitti Georges Perec (1936-1982) kirjassaan Tiloja/Avaruuksia.

Georges Perecin Tiloja/Avaruuksia oikealla ja Tarzan Bloch vasemmalla. 

Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin - niin ihmisille kuin eläimillekin.

Pyhitä lepopäivä

Paljon puhutaan siitä, ettemme enää osaa tehdä eroa arjen ja pyhän välillä. Koska meitä ei näy sunnuntaiaamuna Herran huoneessa, tuomitsemme paitsi itsemme myös lähimmäisemme ja ajattelemme, että ”niin on, jos siltä näyttää”.

Suomalainen kristillisyys on usein kotien kristillisyyttä. Koska me emme tätä näe, me helposti ajattelemme, ettemme me ole kunnon kristittyjä. Kristillisyytemme pysyy piilossa.

Mutta sapatin me sentään osaamme pyhittää – vieläpä osin juutalaisin menoin.

Kun perjantaina on töitten jälkeen käyty tavaratemppelissä ostamassa ainakin perjantaipullo ja tultu kotiin, ”perheen isä lukee ylistyslaulun emännälle, vanhemmat siunaavat lapset”. Sitten nostetaan viinilasi ja syödään ja lauletaan ”perinteisiä sapattilauluja. Samalla kun katsotaan taaksepäin aina maailman luomiseen asti, osoitetaan eri tavoin (levolla, hyvällä ruoalla, laululla), että tämä päivä on esimakua tulevasta messiaanisesta ajasta”. (Karl-Johan Illman, ”Juutalaisuus”, Uskonnot maailmassa, WSOY 1999.)

Siinä se sitten sapatin aloitus menee perjantaipulloa kallistellessa, vaimoa kehuessa ja menneitä kaivellessa. Apostoli Paavalin ohjeen mukaan isäntä ei ”enää juo pelkkää vettä”, vaan kossun ja kaljan lisäksi ”vähän viiniäkin” (1. Tim. 5:23).

Tämän juutalais-kristillisen sekamelskan jälkeen ”seuraavana päivänä” – isä Raimo Kiiskistä (Kaleva, lauantaina 2. toukokuuta 1999) lainatakseni – ”ei enää ole hyvä mieli onnistuneitten juhlien johdosta, vaan edessä on katumus ja häpeä”.

Sapatti meneekin sitten perheenpään lepäillessä, koska ei silloin pysty ruuan ja vaatteiden valmistukseen, asunnon rakentamiseen ja kunnossapitoon, tavaroiden tuotantoon ja kuljetukseen eikä kaupankäyntiin. Eikä kotoakaan pysty poistumaan yhtään mihinkään – ei edes synagogaan, mikä näin diasporassa, pakanain keskellä, olisi muutenkin äärimmäisen vaikeaa.

”So go, study!”

“’What is hateful to you, to your fellow don’t do.’ That’s the entirety of the Torah; everything else is elaboration. So go, study!” (Jacob Neusner, Judaism: The Basics, 80-81), sanoi Hillel – vaikka ei englantia puhunutkaan.

Hetkinen, tämähän kuulostaa tutulta! Ensin hopeinen sääntö ja sitten: “Tässä on laki ja profeetat” (Mt. 7:12). Kaikki muu onkin sitten selitystä.

Ota vuoteesi ja käy!