Kaleva: Kalahtiko kolehti

Jyrki Kuusirati otti pitkästä aikaa kantaa tiistain 1.9.2015 Kalevassa. 

Pääkirjoitustoimittaja Ilkka Lappalaisen lauantaiset terveiset Kirkkohallitukselle "kolehdin keräämisestä sähköisillä vehkeillä" osuivat väärään aikaan ja aivan väärään paikkaan. 

Terveiset Kirkkohallitukselle Kalevan pääkirjoitussivulla lauantaina 29.8.2015. 

Asiahan muuttuu muuksi, kun oppii perusasiat: ensiksi sen, että kolehti ei ole ane, ja toiseksi sen, että kolehtia ei kerätä eikä anneta sielun pelastukseksi, vaan kolehti annetaan muun muassa hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. 

Jyrki Kuusiradin yleisönosastokirjoitus Kalevassa tiistaina 1.9.2015. 

Näin bittiaikana on perin omituista, että osaavassa Oulussa ilmestyvän Kalevan pääkirjoitussivulla on varaa vinoilla siitä, että kolehtiakin kerättäisiin nykyaikaisin keinoin. Mielipahaa tällainen asiantuntematon naljailu saattaa aiheuttaa ihmisissä, jotka omalla uhrilahjallaan näinä kovina aikoina haluavat auttaa niitä lähimmäisiä, joilla ei mene niin hyvin kuin meillä muilla. 

Tarzan Bloch on myös sitä mieltä, että "letkautus ja vitsi" eivät ole ennenkään sopineet Kalevan pääkirjoitussivulle. 

Sunnuntaina: tuplapalkka on vanhentunut

"Milloin todetaan, että sunnuntain tuplapalkka on yksinkertaisesti vanhentunut?, kysyi Häkämies Kuopiossa" keskiviikon 3.6.2015 Savon Sanomissa. 

EK:n Jyri Häkämies. Kuva: Suomen Kuvalehti. 

"Pyhätyöllä ei ole siunausta. Kolmatta käskyä on sanottu ensimmäiseksi työsuojelulaiksi", sanoo Sanansaattaja, mutta Häkämies sanoo, että sunnuntain tuplapalkka on "jäänne entisiltä ajoilta, jolloin sunnuntai oli kirkko- ja pyhäpäivä. Maailma on muuttunut niin, että ihmiset liikkuvat myös sunnuntaisin kun kaupat ovat auki." 

Niin se maailma muuttuu. Ennen käytiin sunnuntaisin kirkossa, mutta nyt käydään kaupassa. 

Mutta maanantaihan se on monella viikon vaikein työpäivä, ja moni potee maanantaisin niin sanottua maanantaiväsymystä. Niin sanoo Talouselämä. Ei työteho niin sanottuna normipäivänä ole niin kuin sen pitäisi. 

Minä teen nyt vuorostani merkittävän työmarkkinapoliittisen keskustelunavauksen tulevaisuuteen, kun kysyn: Milloin todetaan, että maanantain palkka on yksinkertaisesti vanhentunut? 

Helatorstaina: hiihtoloma Roomassa

Terveiset (Vatikaanista ja) Roomasta! josta tulimme torstaina. Olihan siellä nähtävää joka askeleella, ja asuimmekin todella likietuisella paikalla Corso Vittorio Emanuelen lähellä Via del Pellegrinolla Campo de' Fiorin lähellä. Eli kävelimme melkein joka paikkaan. Vain Colosseumiin menimme paikallisbussilla. Kävin myös juutalaisessa museossa ja synagogassa, jonne turvatoimien läpi, koska kaikenlaista ikävää on kuulemma sattunut. Kipa päässä oli olo kuin juutalaisella. Suosittelen Roomaa, ja sinne vielä joskus uudestaan.

Boulardii Travel. 

Sunnuntaina 1.3.2015 lensimme sinivalkoisin siivin Helsinki-Vantaalta Fiumicinoon. Leonardo da Vincin (1452–1519) mukaan nimetystä Fiumicinosta me ehdimme lentokenttäbussiin, ja matkan maksoimme käteisellä. Meitä neuvottiin jäämään Stazione di Terminin sijaan pysäkille, joka on lähellä Vatikaania, koska sieltä pääsisi kaikkein nopeimmin ja helpoimmin minihostelliimme Via del Pellegrinolle - jalan. Kävelimme Tiberin yli. 

"Monet viemärinkansissa olevat SPQR:t ovat peräisin Benito Mussolinilta, joka käytti tätä lyhennettä propagandassaan", tietää Wikipedia.  

Maanantaina kävelimme joen yli ja kävimme Vatikaanivaltiossa. 

Vatikaanissakaan ei jaksettu jonottaa enää mihinkään museoon, kun Pietarinkirkkoon jonottamisessakin oli mennyt jo tunti. 

Matkan jälkeen opin serkkupojaltani kaksi (2) huomionarvoista seikkaa Vatikaanivaltion ja Italian tasavallan välisistä suhteista: 

Vatikaanin postilaatikko, joka on vessojen lähellä, on kiinni Vatikaanivaltioon kuuluvassa seinässä, mutta törröttää Italian tasavallan ilmatilassa.

Kun tulee Vatikaanin yleisövessoista ulos, astuu Italiaan. Raja seuraa rakennusten seiniä muualla kuin Pietarinkirkon aukiolla. Eli oikeanpuoleisen pylväskäytävän ja vessojen väliin jäävä kapea suikale onkin Italiaa. 

Tämän kaiken lisäksi pyydän saada huomauttaa, että Vatikaanivaltiolla on ainoana eurooppalaisena maana diplomaattisuhteet Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tästä ei Kiinan kansantasavalta tietenkään tykkää. 

Kiinan tasavallan suurlähetystö. 

Maanantain illallisen söimme Fattoincasassa - yhdessä niistä. 

Tiistaina paistoi aurinko. Tiistaina kävimme Largo Argentinassa - paikassa, jossa sanottiin: "Et tu, Brute", 

Rom war eine Stadt, und alle Römer / hatten in den Adern heißes Blut. /Als sie Cäsar einst tyrannisch reizte, / kochte es sofort in Siedeglut.  

Nicht die Warnung konnte Cäsar hindern: / "Hüte vor des Märzes Iden dich!" / Er verfolgte seine frechen Ziele / und sah schon als Herrn der Römer sich.  

Immer schlimmer schlug ihn die Verblendung, / nur sein Wort galt noch im Capitol. / Und den weisen Rat der Senatoren / schmähte er gemein und höhnisch Kohl.  

Da kam stolzes Römerblut ins Wallen. / Selbst der Freund bleibt keinem Cäsar treu, / wenn ihn dieser nur für seine Zwecke / kalt mißbraucht und sagt es ohne Scheu.  

Heimlich trafen nachts sich die Verschwörer / und beredeten voll Eifer sich. / Und genau am Tag der Märzesiden / gab ihm Brutus den verdienten Stich.  

Cäsar sank von seinem Sitz und stierte / seinen Mörder an, als ob’s nicht wahr. / "Et tu, Brute" — rief er auf lateinisch, / wie es dort die Landessprache war. 

Lasse keiner sich vom Wahn verführen / daß er mehr als jeder and’re gelt: Cäsar wollte / mit dem Schwert regieren / und ein Messer hat ihn selbst gefällt. 

mutta oli siellä myös Colonia Felina Torre Argentina eli paljon gatti di Roma: 

Area Sacra di Largo Argentina & Colonia Felina Torre Argentina. 

Sitten jatkoimme näennäisen päämäärätöntä kävelyä pitkin Roomaa. Olin Piazza della Rotondalla ensin vähän vappufiiliksiksissä - auringonpaistetta ja proseccoa - ja istuimme myöhemmin Espanjalaisilla portailla. "Oi, Rooma, Rooma..." 

Tiistaina sain olla kipa päässä. Se oli ensimmäinen kertani synagogassa. 

Museo Ebraico di Roma. 

Tiistaina päivällä jossain välissä söimme Obicàssa - jossain niistä Rooman kolmesta Obicàsta.

Tiistai-iltana ei sitten enää ollut signaalia - ei Azzurran televisiossa eikä oikeastaan missään muuallakaan. 

Nessun segnale! 

Keskiviikkona nautimme aamulla taas terveellisen aamupalan, muun muassa munkin. Munkissa oli vaniljatäyte. Ja illallinen on ainakin toistaiseksi ollut vielä italialaisempi kuin aamiainen.

Italialainen aamupala. 

Rooman aamupalat olivat silkkaa hiilihydraattia. Proteiineja ei ollut kuin kahvissa!

Keskiviikkona kävimme Colosseumilla ja kävelimme sieltä aamupalan voimin ja muun muassa Santa Maria Maggioren kautta Terminille. Kompassi on tarpeen kaupungissakin.

Asuttiin Via del Pellegrinolla, ja sieltä käsin oli näppärä käydä vaikka missä - jalan.  

Stazione Terminissä on taasen se hyvä puoli, että sieltä pääsee vaikka millä ja vaikka mihin. Keskiviikkona tehtiin niin, että ensin mentiin bussilla 64 mahdollisimman lähelle Colosseumia ja sitten käveleskeltiin Colosseumilta muutaman pysähdyksen taktiikalla Terminille ja palattiin 64:lla Corso Vittorio Emanuelelle eli kylän pintaan ja majapaikkamme lähelle takaisin.  

Asuntomme sijainnista johtuen me emme menneet bussilla kuin ainoastaan tuona yhtenä päivänä, ja kertalippukin taisi olla vain 1,5 €. Eli meidän ei kannattanut ostaa mitään turistipassia tms., varsinkin kun kävimme vain parissa maksullisessa museossa - Colosseumilla ja juutalaisessa museossa/synagogassa. Vatikaanissakaan ei jaksettu jonottaa enää mihinkään museoon, kun Pietarinkirkkoon jonottamisessakin oli mennyt jo tunti. 

Keskiviikkoiltana söimme upean illallisen kotikatumme Cantina Luciferossa. Kovin kauaksi emme viitsineet kävelläkään, koska satoi aika lailla. Kaikki oli hyvää, ja tämä Lucifero - joka on niistä kahdesta Luciferosta kuulemma se "ei niin loistava" - oli Rooman pyhiinvaellusmatkamme paras:

We were lucky to stumble into this restaurant on a rainy evening. The host was welcoming but not pushy, her recommendations were excellent and again not overwhelming. We chose prosciutto and crostinis with honey and duck as starters that we enjoyed with a complimentary glass of prosecco. We skipped the primi, and had excellent beef (with roasted potatoes that were the only mediocre part of the dinner) and lovely chicken with chickory as main courses. We were able to taste the wine (and the after-dinner dolces) before ordering, and got to nibble complimentary pastries with our coffees. 

Torstaina matkasimme kotia. Torstainakin satoi. 

Fiumicinoon menimme hotellin kautta tilatulla taksilla. Jälleen kiinnitin huomioni italialaiseen liikennekulttuuriin: Vieressämme ajoi auto, jonka kuljettajan vasemmassa kädessä oli puhelin, ja oikea käsi selitti. Eihän italiaa voi puhua kädet taskussa! Liikenne saattoi olla hiukan kaoottista, mutta ei aggressiivista niin kuin Moskovassa. Tielläliikkujat olivat huomaavaisia, ja jalankulkija pääsi kyllä kadun yli, kunhan meni. Enkä missään ole nähnyt niin hienoa vetoketjua kuin lentokentälle matkatessamme. 

Eikä ollut muutenkaan hassumpi loma: syödä hiihtolomalla ulkona italialaista jäätelöä! "Nauru, laulu aina siellä helkkää, / yö ja päivä tenhoa on pelkkää." 

Vapun jälkeisenä sunnuntaina: katumus ja häpeä

Lauantain 2.5.1999 Kalevassa oli Oulun ortodoksisen seurakunnan silloisen kirkkoherran, isä Raimo Kiiskisen hartauskirjoitus "Kristus nousi kuolleista!" Se mainiosti sopii myös tähän pyhäpäivään. Siksi lainaan siitä kaksi tähän kirkkovuoden aikaan sopivaa kappaletta - ja kaiken lisäksi ilman kenenkään ja minkään lupaa.

Kun kirjoitan tätä, niin Oulun ortodoksisen kirkon lähistöltä kuuluu aikamoinen metakka. Nythän on vapun aatto ja kaikki kansa on juhlatuulella. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, että ihmiset pitävät hauskaa ja juhlivat, mutta jotkut eivät näytä ymmärtävän, että juhlimisella on myös rajansa ja vastuunsa. Saatetaan päätyä siihen, että seuraavana päivänä ei enää ole hyvä mieli onnistuneitten juhlien johdosta, vaan edessä on katumus ja häpeä. 

Tuhlaajapojan paluu. Kuva: Ortodoksina tänään - Ajatuksia tämän hetken maailmasta ja sen ilmiöistä. Näkökulmana ortodoksisen kirkon ihmiskäsitys ja hengellinen perintö. 

Herra armahda! Sitten Kiiskinen kirjoittaa siitä, kuinka "Kirkko kehottaa meitä olemaan kaikessa kohtuullisia" ja "opettaa meitä olemaan vapaita", vaikka "Raamattu ei kiellä meitä viettämästä juhlaa". Meitä siis kehotetaan vapautumaan mielihaluista ja kiintymyksistä.

Vapaa tahto asettaa meille myös vastuun kantamisen taakan. Kun emme älyä tehdä vain oikeita valintoja, me olemme jatkuvasti Jumalan armosta riippuvaisia. Siksi tänäkin aamuna joku surkeasti katuu eilisen illan hölmöilyjä. Mutta on lohdullista tietää, että Kristus on läsnä todella katuvan ihmisen kärsimyksessä. 

Aamen!

Sana sunnuntaiksi: Laupias samarialainen

Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehdessä Rumasana 2/2003 ilmestyi Jyrki Kuusiratin ainekirjoitus Laupias samarialainen.

Vertauskuvallinen ja ortodoksinen tulkinta Kristuksesta laupiaana samarialaisena. Kuva: The Sepherd's Guild. 

Laupias samarialainen  

"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Lk. 10:29)  

Eräs mies oli matkalla ravintolasta taksiasemalle. Rahaa hänelle oli jäänyt juuri sen verran, että sillä maksaisi kotimatkan. Mutta matkalla hän näki kaksi nuorta naista, joista toinen istui maassa ja nyyhki ja voihki. Mikä hätänä? Toinen, se joka seisoi ystävättärensä vieressä, sanoi, että ystävä oli loukannut jalkansa, eikä nilkka kestä, ei kestä jalka varata. Voisiko mies auttaa? Totta kai, totta kai mies tahtoi auttaa.  

Yhdessä mies ja se toinen nainen nostivat maassa istuvan ylös. Nainen valitti kipuaan. Jalka on kipeä, eikä kanna. Mitä tehdä? Nainen valitti ja nyyhki, että jalka ei kanna. Toinen nainen keksi, että päivystykseenhän tämä täytyy viedä, ja onneksi taksiasema on ihan tuossa lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Niinpä mies ja se toinen nainen lähtivät taluttamaan tätä vielä äsken maassa istunutta, jalkavaivaista naista, jonka nilkka oli ties vaikka nyrjähtänyt. Voi raukkaa, mutta onneksi taksiasema oli tässä ihan lähellä, ja niinhän se oli.  

Kolmisin mies, jalkavaivainen ja se toinen nainen saapuivat taksiasemalle. Vaivoin saivat he jalkavaivaisen autoon. Mies istui maksajan paikalle, ja terveyskeskukseen he lähtivät. Sinne sisälle päästyään mies selitti tilanteen ensihoitajalle niin hyvin kuin pystyi ja hoitaja tutki nyyhkivän potilaan saman tien, kun oli muuten niin hiljaista. Ei siinä jalassa mitään sen kummempaa vikaa ollut, eikä nilkassakaan. On vain tyttö säikähtänyt ja vielä enemmän humalassa. Hoitaja sitoi kuitenkin jalan, että sai asiakkaan tyytyväiseksi, mutta ei se nyyhke siihen loppunut.  

Taksinkuljettajakin tuli sisälle, kun mittari oli aikansa pihalla raksuttanut. Pitäisi kuulemma matka maksaa. Niin, kuka maksaa? Ei tytöillä ollut rahaa, ei kummallakaan. Taksinkuljettaja tuumi, että tilaajahan se yleensä maksaa, ja mies kai se sitten oli sen taksin tilannut, kun oli istunut etupenkillä ja sanonut, että terveyskeskukseen. Taksiin menivät miehen rahat, mutta ei mies ollut vielä kotona.  

Se toinen nainen sanoi, että kyllä tämä on kotiin vietävä. Vietävä, totta totisesti! Onneksi se asuu tässä ihan lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Ei, ei tietenkään, hieno homma, ettei ole pitkä matka! Niinpä lähtivät he kolmisin, mies ja se toinen nainen molemmin puolin, ja jalkavaivainen nainen heidän keskellään. Kotiin he tätä naista saattelivat niin kuin viidellä jalalla saattaa voi.  

Ei sinne kotiin pitkä matka ollut, mutta kauan se matka kesti. Vihdoin saapuivat he ulko-ovelle, ovi saatiin auki, ja rappuunkin pääsivät. Portaissa oli hankalaa raahata raihnaista, mutta sekin onnistui. Ovelle päästyään ei nainen kuitenkaan löytänyt kotinsa avaimia, ei niin mistään. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi se toinen nainen asui tässä ihan lähellä, kerrosta ylempänä, ja jalkavaivainen voisi tulla sinne yöksi. Sinne siis.  

Kun he pääsivät sisälle, se toinen nainen tarjosi miehelle tölkin olutta. Mies istui keittiössä, ja hyvältähän olut maistui urakan päätteeksi. Mutta olohuoneessa makasi toinen mies, sen toisen naisen mies, nukkui ja makasi sohvalla. Pöydällä oli oluttölkkejä, ja ne oli jo juotu. Olohuoneen lattialla oli kissa jalat oikosenaan, ja kissan vieressä paloi kynttilä. Mieskin tuli olohuoneeseen ja silitti kissaa, joka vaikutti ihmeen rauhalliselta. Sitten heräsi se toinen mies ja nousi sohvalta. Se toinen nainen selitti tilanteen, siis sen, mitä kaikkea olikaan illan aikana sattunut, ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä.  

Se toinen nainen kysyi, miksi ihmeessä kynttilä on kissan vieressä ja palaa lattialla. Sitten hän koski kissaa ja tajusi, että sehän on kuollut. Herra Jumala, kissa on kuollut! Naiset alkoivat huutaa niin kuin naiset nyt huutavat. Se toinen nainen kysyi siltä sohvalta maanneelta mieheltään, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä kissa on kuollut, onko se tapettu. Siihen se toinen mies, että olihan siitä puhetta, kun kissaa on niin hankala kerrostalossa pitää. Et kai sinä ryökäle tuon kissan tappanut? kysyi se toinen nainen, ja se toinen mies, että joo, minähän sen kissan tapoin, niskat nurin. Voi herra isä sentään! Naiset itkivät ja huusivat niin kuin naiset vain voivat, ja jalkavaivainen oli unohtanut kipeän jalkansa. Hän itki nyt sitä kissaa.  

Huudosta ei tahtonut tulla loppua, ja se toinen mies alkoi jo hermostua. Se toinen nainen ripitti miestään ja vaati, että tämän oli ainakin siivottava se, minkä oli tappanutkin. Kissantappaja, se toinen mies, että joo joo, ja haki keittiöstä valkoisen muovipussin, laittoi kissan sinne ja muovipussin ovenpieleen keittiön lattialle, että sen voisi sitten huomenna viedä roskiin. Mies katsoi parhaimmaksi lähteä ja käveli kotiinsa. 

Mene ja tee sinä samoin. 

Rumasana on oululainen kulttuurilehti. Sitä julkaisee Oulun yliopiston Humanistinen kilta. 

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", kertoi jouluaattona 2013 ilmestynyt Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee vielä piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een. 

Näin hieman huolimattomasti Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva lainasi 24. joulukuuta 2013 paavi Franciscuksesta kertovassa jutussaan "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" piispa Huovista - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois.

"Vain yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisällinen tunto", 

sanoi seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle.

Kaleva sen tietää, että kaikki me kaikki olemme syntisiä - ja niin on myös paavi - tai niin on ainakin se edellinen, joka on se saksalainen, siis se sama, jota kutsuttiin muun muassa koiraksi, Jumalan rottweileriksi. Rottweileriksi Benedictusta kutsuttiin ehkä siksi, että näitä "mastiffintyyppisiä koiria pidettiin paimenina ja karjanvartijoina; koirien tehtävänä oli ajaa karjaa sekä suojella isäntäänsä".

Rottweiler Wikipediassa. 

Sunnuntain 29. joulukuuta 2013 Kalevassa on kirjailija Tuomas Kyrön haastattelu "Monenlaisia äijiä ja miniä". Haastattelun lopuksi Tuomas Kyrö lausuu syvällisesti:

Menestyksen ja menetyksen ero on lopulta vain yksi kirjain. 

Kalevan haastattelussa mainittu Tuomas Kyrön pienoisromaani Miniä (2012) on hyvä. Minä en. Minä olen syntinen. 

Jouluaattona: Jumala ompi linnamme

Tänään jouluaattona töllötintä tuijottaessani tein merkittävän havainnon: turkulainen jouluaatto näytti samanlaiselta kuin oululainen vappu.

Mutta kaiken tämän joulurauhan keskellä pahoin pelkään, että taas alkaa kaikilta toreilta, kaikilta kujilta ja viinitarhoista kuulua poliittisesti korrekti itku ja valitus siitä, kuinka taas Suomen Turussa joulurauhanjulistuksessa menivät sekaisin - ja menevät vuodesta toiseen - hengellinen ja maallinen, enkelitaivaat ja porilaistenmarssit, rauhaisa ja sotaisa.

Huolensa kullakin.

Suuressa maailmassa - ainakin Pohjanmeren ja Englannin kanaalin takana - soitetaan ja lauletaan Proms-festivaalin viimeisenä iltana jokaikinen vuosi muun muassa Pomp & Circumstance March No. 1 (1901) ja Land of Hope and Glory (1902), Rule, Britannia! (1740), Jerusalem (1916) ja God Save the Queen - ja kaikki nämä sulassa sovussa.

"No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle", lauletaan suomalaisessa joululaulussa, jonka lopussa vielä toivotaan, että "oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!" Oi, jospa siitä rauhasta ja ainaisesta joulusta saisi puhua ja laulaa paitsi villin melskeen, helinän ja helskeen myös sodan keskellä!

Iltapäivällä Oulujoen kirkossa veisattiin virret 27, 21 ja 30: Juhlimaan tulkaa, Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa, vaikka oli jouluaatto.

Joulurauhaa - niin sitä rauhaa, josta ruotsissa käytetään sanaa fred, kuin sitä, josta ruotsissa käytetään sanaa frid - teille ja meille kaikille!

Landet som icke är: Itäblogi - punaista ja mustaa

Toisessa blogissani - Itäblogi - ilmestyi alkuvuonna 2007 ainoastaan kolme kirjoitusta, jotka kaikki kolme ovat Karjala-aiheisia. Siitä siis Itäbloginkin alaotsikko Punaista ja mustaa.

• A. Mörön fuusio (2007) 
• Takaisin Karjalaan, 6.-9. heinäkuuta 2005 
• Aleksanteri Nevski Manssilassa 

Itäblogini tunnukset ja salasanat ovat kadonneet minulta ties minne, eikä Itäblogiani enää kukaan eikä mikään päivitä. Itäblogiani ei tule sekottaa muihin samannimisiin tahi samantapaisiin blogeihin.

"Vesi oli mustaa kuin aikakin", mutta onneksi Karjala on punaista ja mustaa - ja toivottavasti lumi on valkoista. 

"Myynti harkinnassa"

Pateniemen kirkko. 

"Pateniemen kirkko ei ulkonäöltään ole sakraalirakennuksen näköinen, joten seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Kangasniemen mukaan se soveltuu mainiosti myös muuhun käyttöön, vaikkapa myymäläksi", kirjoittaa Oulu-lehti liian ison ja liian kaukana olevan Pateniemen kirkon mahdollisesta kohtalosta kertovassa jutussaan "Tästä puhutaan - Pateniemen kirkko myyntiin?" sunnuntaina 22.10.2006.

Mutta kirkoksi sellainen rakennus - joka "ei ulkonäöltään ole ole sakraalirakennuksen näköinen" - on sentään kelvannut!

Hyvää Yhdistyneiden Kansakuntien päivää!

Formalismia

John Shelby Spong. 

Friedrich Nietzschestä (1844-1900) - joka julistautui Stendhalin postuumiksi pojaksi - kirjoittaa Suomen teologisen instituutin tutkija ja Helsingin yliopiston dosentti Timo Eskola kirjassaan Antikristuksen apostolit – Jumalan kuoleman teologia Nietzschestä Spongiin (PerusSanoma 2006).

Kun Eskola vetää johtopäätöksiä Nietzschen vaikutuksesta aikamme epäteologeihin, on hän toisinaan niin äkkiväärä, että aina ei oikein tiedä, kuka sanoi ja mitä. Muutaman kerran Eskola kirjoittaa sellaista, mistä en ole aivan varma, sanoiko juuri viitattava tai lainattava juuri noin – vai Eskola itse.

Enkä tykkää kaikista johtopäätöksistä, joita Eskola vetää. Eikä minun tarvitsekaan tykätä. Ei kai linja Friedrich Nietzschestä John Shelby Spongiin ole ihan niin suora kuin Timo Eskola sanoo.

Mutta myös muutaman hyvän oivalluksen – siis sellaisen, josta minäkin tykkään – saa Eskolan kirjasta lukea. Esimerkiksi: ”Postmoderni liberalismi liittoutuu kriisiytyvässä kirkossa korkeakirkollisuuden kanssa. Vaikka sisältö luhistuu, rakennelma ei saa luhistua.” (275.)

Se – että sisältö luhistuu, mutta ”rakennelma ei saa luhistua” – on formalismia, josta vuonna 1948 syytettiin Sergei Prokofjevia (1891-1953) ja Dmitri Šostakovitšia (1906-75): "atonaalisuutta, dissonanssia, disharmoniaa, sekavia neuropatologisia yhdisteitä" - eli "sekasotkua musiikin asemasta", joksi Shostakovitshin ooppera Mtsenskin piirikunnan Lady Macbeth leimattiin Pravdassa vuonna 1934.

Eikä tätä, että se on formalismia, sanonut Eskola, vaan tämän sanoi Tarzan Bloch.

”Syy tällaiseen äkilliseen konservatismiin saattaa tietysti olla käytännöllinen. Jokainen pappi tai piispa, joka lakkaisi kastamasta lapsia ja jakamasta ehtoollista, erotettaisiin pian virasta. (…) Postmodernismin aate ei näytä olevan niin jalo, että sen takia kannattaisi uhrata virkansa ja eläkkeensä” (275.)

Myöskään perinteisessä virkakäsityksessä kiinnipysyminen – joka estää jakamasta ehtoollista naispapin kanssa, mutta ei estä virnistelemästä televisiossa, kuinka piispa ei ole apostolisessa uskossa – ”ei näytä olevan niin jalo, että sen takia kannattaisi uhrata virkansa ja eläkkeensä”.

Mutta edellä mainitun kaltainen perinteisessä virkakäsityksessä kiinnipysyminen - olipa se sitten joka tai mikä - onkin aivan eri asia!

"Välittämistä ei voi ulkoistaa"

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Seurakuntavaaleissa väitetään, että "välittämistä ei voi ulkoistaa", vaikka kuinka mieli tekisi - mutta kaiken muun voi!

Välittämisestä tiedän sen verran, että minun värini eivät liity Stendhalin romaaniin Punainen ja musta (1830).

Tervetuloa Tarzan Clubiin! Tarzan Bloch on Tarzan Clubin jäsen numero 8959.