Adventtisunnuntain ajatuksia: talvisota ja Viipurin pamaus

Tänä sunnuntaina on paitsi ensimmäinen adventtisunnuntai myös talvisodan alkamisen muistopäivä. Erityisen merkittäväksi tämänvuotisen muistamisen tekee se, että talvisodan alkamisesta tulee kuluneeksi 75 vuotta.

Talvisodan syttymispäivä on myös ilmatorjunnan vuosipäivä, ja suomalainen ilmatorjunta-aselaji perustettiin 1920-luvulla. Ilmatorjunnan vuosipäivä juontaa juurensa Viipurin pamaukseen vuoteen 1495. 

Apostoli Andreaan risti on myös Skotlannin lippu. Kuva: Wikipedia. 

Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi aikaansaanut Viipurin pamauksen jonkinlaisella räjähtävällä seoksella. [ -- ] Toisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä, kolmaskymmenes marraskuuta, oli Pyhän Andreaan päivä ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi. He luulivat pyhän Andreaan suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen. 

Tämä taivaallinen valoilmiö oli 1400-luvun ilmatorjuntaa. Viipurin pamauksen muisto antoi nuoren itsenäisen Suomen ilmatorjunta-aselajille arvoisensa vuosipäivän. 

Viipurin pamaus oli ja on tärkeä päivä myös Helsingin yliopiston Wiipurilaiselle Osakunnalle, jossa Viipurin pamausta juhlitaan osakunnassa vuosijuhlan rinnalla. Tärkeää Viipurin pamauksen juhlinta oli ilmeisesti myös vanhoille viipurilaisille, joiden juhlinnan sotatoimet estivät. Vuoden 1939 marraskuun 30. päivänä ei Viipurissakaan juhlittu, iloittu eikä tanssittu. 

Koska talvisota alkoi samana päivänä kuin on ilmatorjunnan vuosipäivä, jota vietetään samana päivänä, kun muistellaan Viipurin pamausta, tuli mieleeni pari kysymystä: pommittiko Neuvostoliitto tarkoituksella Helsinkiä nimenomaan ilmatorjunnan vuosipäivänä ja hyökkäsi revanssiaikein ja maajoukoin nimenomaan Viipurin pamauksen päivänä? 

Entä oliko sattumaa vai historian ironiaa se, että Al-Qaida teki terrori-iskunsa 9/11 eli 11. päivänä syyskuuta 2001? 911 on amerikkalainen hätänumero. 

Onko jossain joku koiranleuka, joka näitä historian sattumia suunnittelee? 

Formalismia

John Shelby Spong. 

Friedrich Nietzschestä (1844-1900) - joka julistautui Stendhalin postuumiksi pojaksi - kirjoittaa Suomen teologisen instituutin tutkija ja Helsingin yliopiston dosentti Timo Eskola kirjassaan Antikristuksen apostolit – Jumalan kuoleman teologia Nietzschestä Spongiin (PerusSanoma 2006).

Kun Eskola vetää johtopäätöksiä Nietzschen vaikutuksesta aikamme epäteologeihin, on hän toisinaan niin äkkiväärä, että aina ei oikein tiedä, kuka sanoi ja mitä. Muutaman kerran Eskola kirjoittaa sellaista, mistä en ole aivan varma, sanoiko juuri viitattava tai lainattava juuri noin – vai Eskola itse.

Enkä tykkää kaikista johtopäätöksistä, joita Eskola vetää. Eikä minun tarvitsekaan tykätä. Ei kai linja Friedrich Nietzschestä John Shelby Spongiin ole ihan niin suora kuin Timo Eskola sanoo.

Mutta myös muutaman hyvän oivalluksen – siis sellaisen, josta minäkin tykkään – saa Eskolan kirjasta lukea. Esimerkiksi: ”Postmoderni liberalismi liittoutuu kriisiytyvässä kirkossa korkeakirkollisuuden kanssa. Vaikka sisältö luhistuu, rakennelma ei saa luhistua.” (275.)

Se – että sisältö luhistuu, mutta ”rakennelma ei saa luhistua” – on formalismia, josta vuonna 1948 syytettiin Sergei Prokofjevia (1891-1953) ja Dmitri Šostakovitšia (1906-75): "atonaalisuutta, dissonanssia, disharmoniaa, sekavia neuropatologisia yhdisteitä" - eli "sekasotkua musiikin asemasta", joksi Shostakovitshin ooppera Mtsenskin piirikunnan Lady Macbeth leimattiin Pravdassa vuonna 1934.

Eikä tätä, että se on formalismia, sanonut Eskola, vaan tämän sanoi Tarzan Bloch.

”Syy tällaiseen äkilliseen konservatismiin saattaa tietysti olla käytännöllinen. Jokainen pappi tai piispa, joka lakkaisi kastamasta lapsia ja jakamasta ehtoollista, erotettaisiin pian virasta. (…) Postmodernismin aate ei näytä olevan niin jalo, että sen takia kannattaisi uhrata virkansa ja eläkkeensä” (275.)

Myöskään perinteisessä virkakäsityksessä kiinnipysyminen – joka estää jakamasta ehtoollista naispapin kanssa, mutta ei estä virnistelemästä televisiossa, kuinka piispa ei ole apostolisessa uskossa – ”ei näytä olevan niin jalo, että sen takia kannattaisi uhrata virkansa ja eläkkeensä”.

Mutta edellä mainitun kaltainen perinteisessä virkakäsityksessä kiinnipysyminen - olipa se sitten joka tai mikä - onkin aivan eri asia!