Rukouspäivänä: Mielikuvia

Jyrki Kuusirati julkaisi perjantaina 13. tammikuuta 2017 Facebookissa muistiinpanon "Kaksi asiaa kamarisinfoniakonsertin jälkeen": 

Lapin kamariorkesterin torstain 12.1.2017 kamarisinfoniakonsertin aikana ja jälkeen aloin miettiä kahta asiaa. 

Asia 1: Puhallinorkesteripiireissä olen toisinaan kuullut puhuttavan enemmän tai vähemmän tosissaan, että puhallinorkestereissa ei enää pitäisi soittaa puhallinorkesterille sovitettua musiikkia, koska puhallinorkesterille sävellettyä musiikkia on jo niin paljon, ettei enää tarvitse turvautua sovituksiin. 

Torstaina 12.1.2017 olin kamariorkesterin kamarisinfoniakonsertissa, jonka neljästä teoksesta vain yksi - Édith Canat de Chizyn Land away jousille ja cimbalomille - oli sävelletty kamariorkesterille. Muut kolme musiikkikappaletta oli kamariorkesterille sovitettua musiikkia. 

Aika jännä... Kamariorkesterille ja kamarikokoonpanoille sävellettyä musiikkia on paljon enemmän kuin puhallinorkesterille sävellettyä, mutta siitä huolimatta kamariorkesteri soitti sovitettua musiikkia. 

Mitä on tehtävä? Pitäisikö puhallinorkestereiden lakata soittamasta sovitettua musiikkia vain siksi, että puhallinorkesterille sävellettyä musiikkia on jo tavallaan tarpeeksi? Vai pitäisikö puhallinorkestereittenkin tyytyä soittamaan hyvää musiikkia? 

Asia 2: Kamarisinfoniakonsertin viimeisenä saimme kuulla Johannes Brahmsin Sinfonian n:o 2 D-duuri, op. 73, jonka kamariorkesterille oli sovittanut Iain Farrington. 

Brahmsissa kokoonpano oli jousikvintetti ja puhallinkvintetti sekä trumpetti, pasuuna ja patarummut. Kapellimestarin lisäksi lavalla oli ainoastaan kolmetoista soittajaa. Kuitenkin Brahms kuulosti Brahmsilta ja Brahmsin sinfonia kuulosti Brahmsin sinfonialta. 

Mitä on tehtävä? Älkää kertoko tätä Suomen herroille! He hoksaavat tässä oivallisen säästökohteen: miksi ylläpitää suuria ja kalliita sinfoniaorkestereita, koska homma hoituu vähemmälläkin väellä.  

#cimbalom #korundi #lapinkamariorkesteri

Jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin Tarzan Bloch on sitä mieltä, että viimeisen lauseen voisi muuttaa esimerkiksi muotoon:

He [ottavat tämän kaiken tosissaan ja] hoksaavat tässä oivallisen säästökohteen: miksi ylläpitää suuria ja kalliita sinfoniaorkestereita, koska homma hoituu vähemmälläkin väellä.

Cimbalom. Kuva: Jyrki Kuusirati.

Sunnuntaina: tuplapalkka on vanhentunut

"Milloin todetaan, että sunnuntain tuplapalkka on yksinkertaisesti vanhentunut?, kysyi Häkämies Kuopiossa" keskiviikon 3.6.2015 Savon Sanomissa. 

EK:n Jyri Häkämies. Kuva: Suomen Kuvalehti. 

"Pyhätyöllä ei ole siunausta. Kolmatta käskyä on sanottu ensimmäiseksi työsuojelulaiksi", sanoo Sanansaattaja, mutta Häkämies sanoo, että sunnuntain tuplapalkka on "jäänne entisiltä ajoilta, jolloin sunnuntai oli kirkko- ja pyhäpäivä. Maailma on muuttunut niin, että ihmiset liikkuvat myös sunnuntaisin kun kaupat ovat auki." 

Niin se maailma muuttuu. Ennen käytiin sunnuntaisin kirkossa, mutta nyt käydään kaupassa. 

Mutta maanantaihan se on monella viikon vaikein työpäivä, ja moni potee maanantaisin niin sanottua maanantaiväsymystä. Niin sanoo Talouselämä. Ei työteho niin sanottuna normipäivänä ole niin kuin sen pitäisi. 

Minä teen nyt vuorostani merkittävän työmarkkinapoliittisen keskustelunavauksen tulevaisuuteen, kun kysyn: Milloin todetaan, että maanantain palkka on yksinkertaisesti vanhentunut? 

Adventtisunnuntain ajatuksia: talvisota ja Viipurin pamaus

Tänä sunnuntaina on paitsi ensimmäinen adventtisunnuntai myös talvisodan alkamisen muistopäivä. Erityisen merkittäväksi tämänvuotisen muistamisen tekee se, että talvisodan alkamisesta tulee kuluneeksi 75 vuotta.

Talvisodan syttymispäivä on myös ilmatorjunnan vuosipäivä, ja suomalainen ilmatorjunta-aselaji perustettiin 1920-luvulla. Ilmatorjunnan vuosipäivä juontaa juurensa Viipurin pamaukseen vuoteen 1495. 

Apostoli Andreaan risti on myös Skotlannin lippu. Kuva: Wikipedia. 

Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi aikaansaanut Viipurin pamauksen jonkinlaisella räjähtävällä seoksella. [ -- ] Toisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä, kolmaskymmenes marraskuuta, oli Pyhän Andreaan päivä ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi. He luulivat pyhän Andreaan suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen. 

Tämä taivaallinen valoilmiö oli 1400-luvun ilmatorjuntaa. Viipurin pamauksen muisto antoi nuoren itsenäisen Suomen ilmatorjunta-aselajille arvoisensa vuosipäivän. 

Viipurin pamaus oli ja on tärkeä päivä myös Helsingin yliopiston Wiipurilaiselle Osakunnalle, jossa Viipurin pamausta juhlitaan osakunnassa vuosijuhlan rinnalla. Tärkeää Viipurin pamauksen juhlinta oli ilmeisesti myös vanhoille viipurilaisille, joiden juhlinnan sotatoimet estivät. Vuoden 1939 marraskuun 30. päivänä ei Viipurissakaan juhlittu, iloittu eikä tanssittu. 

Koska talvisota alkoi samana päivänä kuin on ilmatorjunnan vuosipäivä, jota vietetään samana päivänä, kun muistellaan Viipurin pamausta, tuli mieleeni pari kysymystä: pommittiko Neuvostoliitto tarkoituksella Helsinkiä nimenomaan ilmatorjunnan vuosipäivänä ja hyökkäsi revanssiaikein ja maajoukoin nimenomaan Viipurin pamauksen päivänä? 

Entä oliko sattumaa vai historian ironiaa se, että Al-Qaida teki terrori-iskunsa 9/11 eli 11. päivänä syyskuuta 2001? 911 on amerikkalainen hätänumero. 

Onko jossain joku koiranleuka, joka näitä historian sattumia suunnittelee? 

Sana sunnuntaiksi: Laupias samarialainen

Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehdessä Rumasana 2/2003 ilmestyi Jyrki Kuusiratin ainekirjoitus Laupias samarialainen.

Vertauskuvallinen ja ortodoksinen tulkinta Kristuksesta laupiaana samarialaisena. Kuva: The Sepherd's Guild. 

Laupias samarialainen  

"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Lk. 10:29)  

Eräs mies oli matkalla ravintolasta taksiasemalle. Rahaa hänelle oli jäänyt juuri sen verran, että sillä maksaisi kotimatkan. Mutta matkalla hän näki kaksi nuorta naista, joista toinen istui maassa ja nyyhki ja voihki. Mikä hätänä? Toinen, se joka seisoi ystävättärensä vieressä, sanoi, että ystävä oli loukannut jalkansa, eikä nilkka kestä, ei kestä jalka varata. Voisiko mies auttaa? Totta kai, totta kai mies tahtoi auttaa.  

Yhdessä mies ja se toinen nainen nostivat maassa istuvan ylös. Nainen valitti kipuaan. Jalka on kipeä, eikä kanna. Mitä tehdä? Nainen valitti ja nyyhki, että jalka ei kanna. Toinen nainen keksi, että päivystykseenhän tämä täytyy viedä, ja onneksi taksiasema on ihan tuossa lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Niinpä mies ja se toinen nainen lähtivät taluttamaan tätä vielä äsken maassa istunutta, jalkavaivaista naista, jonka nilkka oli ties vaikka nyrjähtänyt. Voi raukkaa, mutta onneksi taksiasema oli tässä ihan lähellä, ja niinhän se oli.  

Kolmisin mies, jalkavaivainen ja se toinen nainen saapuivat taksiasemalle. Vaivoin saivat he jalkavaivaisen autoon. Mies istui maksajan paikalle, ja terveyskeskukseen he lähtivät. Sinne sisälle päästyään mies selitti tilanteen ensihoitajalle niin hyvin kuin pystyi ja hoitaja tutki nyyhkivän potilaan saman tien, kun oli muuten niin hiljaista. Ei siinä jalassa mitään sen kummempaa vikaa ollut, eikä nilkassakaan. On vain tyttö säikähtänyt ja vielä enemmän humalassa. Hoitaja sitoi kuitenkin jalan, että sai asiakkaan tyytyväiseksi, mutta ei se nyyhke siihen loppunut.  

Taksinkuljettajakin tuli sisälle, kun mittari oli aikansa pihalla raksuttanut. Pitäisi kuulemma matka maksaa. Niin, kuka maksaa? Ei tytöillä ollut rahaa, ei kummallakaan. Taksinkuljettaja tuumi, että tilaajahan se yleensä maksaa, ja mies kai se sitten oli sen taksin tilannut, kun oli istunut etupenkillä ja sanonut, että terveyskeskukseen. Taksiin menivät miehen rahat, mutta ei mies ollut vielä kotona.  

Se toinen nainen sanoi, että kyllä tämä on kotiin vietävä. Vietävä, totta totisesti! Onneksi se asuu tässä ihan lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Ei, ei tietenkään, hieno homma, ettei ole pitkä matka! Niinpä lähtivät he kolmisin, mies ja se toinen nainen molemmin puolin, ja jalkavaivainen nainen heidän keskellään. Kotiin he tätä naista saattelivat niin kuin viidellä jalalla saattaa voi.  

Ei sinne kotiin pitkä matka ollut, mutta kauan se matka kesti. Vihdoin saapuivat he ulko-ovelle, ovi saatiin auki, ja rappuunkin pääsivät. Portaissa oli hankalaa raahata raihnaista, mutta sekin onnistui. Ovelle päästyään ei nainen kuitenkaan löytänyt kotinsa avaimia, ei niin mistään. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi se toinen nainen asui tässä ihan lähellä, kerrosta ylempänä, ja jalkavaivainen voisi tulla sinne yöksi. Sinne siis.  

Kun he pääsivät sisälle, se toinen nainen tarjosi miehelle tölkin olutta. Mies istui keittiössä, ja hyvältähän olut maistui urakan päätteeksi. Mutta olohuoneessa makasi toinen mies, sen toisen naisen mies, nukkui ja makasi sohvalla. Pöydällä oli oluttölkkejä, ja ne oli jo juotu. Olohuoneen lattialla oli kissa jalat oikosenaan, ja kissan vieressä paloi kynttilä. Mieskin tuli olohuoneeseen ja silitti kissaa, joka vaikutti ihmeen rauhalliselta. Sitten heräsi se toinen mies ja nousi sohvalta. Se toinen nainen selitti tilanteen, siis sen, mitä kaikkea olikaan illan aikana sattunut, ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä.  

Se toinen nainen kysyi, miksi ihmeessä kynttilä on kissan vieressä ja palaa lattialla. Sitten hän koski kissaa ja tajusi, että sehän on kuollut. Herra Jumala, kissa on kuollut! Naiset alkoivat huutaa niin kuin naiset nyt huutavat. Se toinen nainen kysyi siltä sohvalta maanneelta mieheltään, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä kissa on kuollut, onko se tapettu. Siihen se toinen mies, että olihan siitä puhetta, kun kissaa on niin hankala kerrostalossa pitää. Et kai sinä ryökäle tuon kissan tappanut? kysyi se toinen nainen, ja se toinen mies, että joo, minähän sen kissan tapoin, niskat nurin. Voi herra isä sentään! Naiset itkivät ja huusivat niin kuin naiset vain voivat, ja jalkavaivainen oli unohtanut kipeän jalkansa. Hän itki nyt sitä kissaa.  

Huudosta ei tahtonut tulla loppua, ja se toinen mies alkoi jo hermostua. Se toinen nainen ripitti miestään ja vaati, että tämän oli ainakin siivottava se, minkä oli tappanutkin. Kissantappaja, se toinen mies, että joo joo, ja haki keittiöstä valkoisen muovipussin, laittoi kissan sinne ja muovipussin ovenpieleen keittiön lattialle, että sen voisi sitten huomenna viedä roskiin. Mies katsoi parhaimmaksi lähteä ja käveli kotiinsa. 

Mene ja tee sinä samoin. 

Rumasana on oululainen kulttuurilehti. Sitä julkaisee Oulun yliopiston Humanistinen kilta. 

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed." 

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 

Nyt sytytämme kynttilän...

Ajan suunta: pelko ja viha

Kuka pelkää mustaa miestä on leikki, jota lapsena leikittiin.

Joulukuussa 2013 muuan oululainen turvallisuusvalvoja kaipasi etnistä rekisteriä Suomeen.

Tällä miehellä oli jo luokitteluehdotuskin valmiina: esimerkiksi suomensuomalainen, suomenruotsalainen, saamelainen, romani, muu eurooppalainen, afrikkalainen, aasialainen, monimuotoinen etninen tausta ja muu etninen tausta. Hän perusteli ehdotuksensa etnisestä rekisterönnistä muun muassa sillä, että samaan etniseen ryhmään kuuluvat ihmiset ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tavalla.

Mies unohti yhden kansanryhmän: arjalaiset.

Muutamissa ihan fiksujen ihmisten kommenteissa tätä miestä mielipiteineen sanottiin hulluksi. Miksi? Älkäähän nyt, fiksut ja kouluja käyneet ihmiset! Joka toista haukkuu, on itse se. Sitä paitsi, on rumaa ja epäkohteliasta nimitellä toista. 

Eikä minusta kukaan ole hullu siksi, että on väärässä. Enkä ainakaan minä tee psykiatrisia eli lääketieteellisiä diagnooseja, koska silloin syyllistyisin puoskarointiin, jos niin tekisin. Täytyy muistaa myös se, että hullu ei ole vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan, koska on hullu - eikä hullu ole täysivaltainen. 

Muuten olen sitä mieltä, että tuollaiset rasistiset puheet ovat vääriä ja vastustettavia, mutta valitettavasti tuollaiset puheet ovat koko ajan yleistyneet. 

Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia? 

Kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen ensimmäinen julkinen veistos, Toripolliisi (1987). 

Joulukuussa 2013 muuan helsinkiläinen poliisimies esitti, että huonoiten käyttäytyvät kaupungin vuokra-asukkaat pitäisi sijoittaa samoille asuinalueille. "Kun muuten ei ole onnistuttu, niin oikein viranomaisten voimin tehtäisiin slummeja Helsinkiin", vastasi siihen saman tien saman kaupungin asuntopolitiikasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja. 

Ensin mainitun oululaisen turvallisuusvalvojan etnisestä luokitteluehdotuksesta sanoi Uuninpankkopoika, itse virkki, noin nimesi: 

Ihan vakavasti puhuen ihmetyttää kansanedustajan jatkuva touhuaminen epämääräisten etnisten ongelmien parissa. Eikö tämä kansan valitsema edustaja tosiaankaan ole kiinnostunut mistään muusta? Tiedän vetäneeni natsikortin, mutta tein sen tahallani. Jossain vaiheessa asioita pitää ruveta kutsumaan niiden oikealla nimellä. 

Lasketaanpa yhteen etninen rekisteröinti ja ghettojen luominen? Niinpä... Voiko tosiaan aina olla kyse yksittäistapauksista, kun aina nämä yhdet ja samat yhden ja saman porukan miehet - ja vieläpä kansanedustajat - kunnostautuvat sellaisilla puheilla, joissa alkaa jo maistua veri ja maa?

Uuninpankkopoika nosti natsikortin, mutta Tarzan Bloch nostaa pöydälle natsitortun:

Joulutorttu, valkoinen lautanen ja punainen joululiina. 

Onneksi sentään jotkut laittoivat jäitä hattuun:

Lisää keskinäistä ymmärrystä, varsinkin vähempiosaisia lähimmäisiämme kohtaan! Hulluhan saa olla muttei tyhmä, arvon kansanedustaja Packalén! Tarvitseeko kaikkia ajatelmiaan ulos työntää, Väätäinen kysyy edustajatoveriltaan. 

Oulussa syntynyt Julma-Juha on oikeassa, eikä Tossavainenkaan pidä Packalenin ajatusta kovin harkittuna.

Lopuksi pyydän saada sanoa olevani sitä mieltä, että August Landmesser (1910-1944) oli rohkea mies.

Kuka kumma heistä on August Landmesser?

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi. Hyvää Nuutin päivää! 

Kolme väriä: natsitortuista ja kiakkovieraista

Herramme ja Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa ja joulupukkia odotellessa vievät ajatukseni joulutorttuun.

Ruotsinmaalaiset tyrmistyivät marraskuussa 2013 suomalaisten perinteisistä joulutortuista. Kaiken taivasteluni ja ruotsalaisille naureskeluni jälkeen en enää ihmettele yhtään.

Nimittäin alla olevassa kuvassa on varsin tavallinen suomalainen joulukattaus, kun juodaan kahvit: tähdenmuotoinen joulutorttu, valkoinen lautanen ja punainen joululiina.

Joulutorttu, valkoinen lautanen ja punainen joululiina. 

Kolmesta väristä puuttuu ainoastaan yksi väri, sininen, mutta kaikella tällä ei ole yhtään mitään tekemistä Krzysztof Kieslowskin elokuvatrilogian kanssa - eikä kyllä minkään muunkaan kanssa.

Jääkiekon SM-liigan joulutauosta huolimatta ovat ajatukset päässäni joulutortun lisäksi paitsi jääkiekossa - varsinkin kun oululainen Kärpät voittoputkessa joululomalle! - myös itsenäisyyspäivää viettäneissä Tampereen kiakkovieraissa.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 ei enää puhuttu natsitortuista, vaan silloin osoittivat Tampereella mieltään niin sanotut kiakkovieraat.

"Kiakkovieraat hämmensivät Vasemmistoa", otsikoi Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset 9.12.2013 ja jatkaa: "Puoluejohto tuomitsi, ymmärtäjiäkin löytyy."

Onneksi muun muassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sekä pohjoisen pojat kansanedustaja Risto Kalliorinne sekä piiritoimitsija Jaakko Alavuotunki - tolokun miehet - tuomitsivat kiakkovieraiden teot.

En ole ainoa, joka pitää "erittäin arveluttavana Vasemmistoliiton riveistä kantautuneitä ääniä, joiden mukaan Suomen lipun voi polttaa itsenäisyyspäivänä".

Mutta siinähän se tuli se trikolorin kolmas väri: sininen!

Valitettavasti ymmärtäjiäkin löytyi. Muun muassa Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Teppo Eskelinen kirjoitti Viisi huomiota keskustelusta Tampereen mellakoiden jälkeen eli Huomioita keskustelusta Tampereen mellakoiden jälkeen 9.12.2013. Kaiken älykkään huomioinnin ohessa hän huomauttaa poliisin harjoittaman väkivallan kohtuullisuudesta tahi kohtuuttomuudesta: "Voi toki myös olla, että joukkojenhallintahommissa syntyy jonkinlaista oheisvauriota myös ihan aidosti vahingossa."

Sitä Eskelinen ei kuitenkaan sano, saavatko myös mielenosoittajat ja mellakoijat aiheuttaa "jonkinlaista oheisvauriota myös ihan aidosti vahingossa".

Mutta ajatelkaapa, jos rasistit sun muut äärioikeistolaiset olisivat osoittaneet mieltään ja mellakoineet - kaataneet aitoja, rikkoneet mailoillaan pankkien ikkunoita ja huitoneet poliisien hevosiakin! Millainen meteli siitä olisi syntynyt - ja aivan syystä! Vai pyhittääkö tarkoitus eli päämäärä keinot?

Saavatko oikeassa olevat aiheuttaa "oheisvauriota" - muun muassa rikkoa kauppaliikkeiden ikkunoita, vahingoittaa poliisihevosia ja protestoida puolihumoristisesti - mutta väärässä olijat eivät?

Vallan vahtikoira Jussi K. Niemelä kirjoitti perussuomalaisten ja vasemmistoliittolaisten Eroista ja yhtäläisyyksistä 8.12.2013: "Kun uusnatsit mellakoivat ja terrorisoivat kunnon kansalaisia, vasemmistoliittolaiset tuomitsevat ja perussuomalaiset ymmärtävät sekä puolustelevat. Kun anarkistit ja kommunistit mellakoivat ja terrorisoivat kunnon kansalaisia, perussuomalaiset tuomitsevat ja vasemmistoliittolaiset ymmärtävät sekä puolustelevat."

Kiakkovieraiden mellakoinnin puolusteluksi tai Niemelän mielipiteitten mitätöimiseksi ei käy hyökkääminen Jussi K. Niemelän persoonaa vastaan.

Kun näitä asioita näin punavalkoinen tonttulakki päässäni pohdin, minusta kirjailija Jari Tervo kirjoitti 9.12.2013 blogikirjoituksessaan "Pieni sikaileva porhokerho" aivan oikein, että "(i)kkunan rikkominen on yhtä vähän mielipide kuin hevosen hakkaaminen jääkiekkomailalla. Paikkojen särkeminen on vain ilkivaltaa ja rähinöimistä siitäkin huolimatta, että se yritettäisiin jalostaa yliopistolla yhteiskuntakriittiseksi puheenvuoroksi."

Puhtain asein puhtaan asian puolesta! on marsalkka Mannerheimin tunnuslause.

Rauhallista joulun odotusta!