Sunnuntaina: tuplapalkka on vanhentunut

"Milloin todetaan, että sunnuntain tuplapalkka on yksinkertaisesti vanhentunut?, kysyi Häkämies Kuopiossa" keskiviikon 3.6.2015 Savon Sanomissa. 

EK:n Jyri Häkämies. Kuva: Suomen Kuvalehti. 

"Pyhätyöllä ei ole siunausta. Kolmatta käskyä on sanottu ensimmäiseksi työsuojelulaiksi", sanoo Sanansaattaja, mutta Häkämies sanoo, että sunnuntain tuplapalkka on "jäänne entisiltä ajoilta, jolloin sunnuntai oli kirkko- ja pyhäpäivä. Maailma on muuttunut niin, että ihmiset liikkuvat myös sunnuntaisin kun kaupat ovat auki." 

Niin se maailma muuttuu. Ennen käytiin sunnuntaisin kirkossa, mutta nyt käydään kaupassa. 

Mutta maanantaihan se on monella viikon vaikein työpäivä, ja moni potee maanantaisin niin sanottua maanantaiväsymystä. Niin sanoo Talouselämä. Ei työteho niin sanottuna normipäivänä ole niin kuin sen pitäisi. 

Minä teen nyt vuorostani merkittävän työmarkkinapoliittisen keskustelunavauksen tulevaisuuteen, kun kysyn: Milloin todetaan, että maanantain palkka on yksinkertaisesti vanhentunut? 

Sana sunnuntaiksi: Tiloja/Avaruuksia

Viikko sitten  eli 4. adventtisunnuntaina 22.12.2013 kirjoitti kirjailija ja vapaa kolumnisti Minna Lindgren Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivujen vapaassa kolumnissa "Koira ja kissa hoitavat ihmistä paremmin" vapaan kolumninsa lopuksi:

Ja sitten on tietysti saattohoitokissa, josta geriatrian tohtori David Rosa kertoo kirjassa Hoivakodin kissa Oscar. Oscar oli epäsosiaalinen ja etupäässä piilossa. Mutta jos joku vanhuksista alkoi tehdä kuolemaa, Oscar livahti tämän huoneeseen ja asettui kerälle sängyn jalkopäähän. Siinä se kehräsi, kunnes potilas kuoli. Vasta hautausurakoitsijoiden saapuessa Oscar nousi seisomaan, katseli arvokkaasti, kun vainaja vietiin pois ja vetäytyi sen jälkeen piiloonsa, uupuneena.  

Omaiset kiittivät Oscaria sen työstä. Kissan läsnäolo ja se vakavuus, jolla se suhtautui tehtäväänsä, rauhoitti surevia.  

Suomessa tunnetaan diabeetikoita auttavat hypokoirat ja lukuvaikeuksista kärsivien lasten tukena istuvat kirjastokoirat. Tosin Tampereella allergikot vastustavat kirjastokoiria, ja samasta syystä harvat hoitotyön eläimet on kielletty.  

Olisi kai loogista luopua myös ratsupoliiseista ja huumekoirista allergiaan vedoten. Samalla voitaisiin viedä puistosta penkit, koska niille voi istua puliukko.  

Pieni siedätys koko yhteiskunnalle olisi paikallaan. 

Muun muassa metsästäjät paheksuvat kissoja siitä, kuinka julmia petoja kissat ovat, kuinka kissat tappavat huvikseen. Metsästäjät paheksuvat ja kadehtivat kissoja, vaikka metsästäjien ja kissojen saaliseläimet eivät olekaan samat.

Se on toki totta, että kissa ei ole kuulu suomalaiseen luontoon.

Mutta kuinka paljon metsästäjät itse tappavat nälkäänsä ja perhettään ravitakseen? Siksi metsästäjät perustelevatkin metsästämisensä riistanhoidolla.

Kissat saalistavat ja tappavat, koska ne ovat petoja ja se saalistaminen ja tappaminen on niiden luonto. Miksi sitten ihmiset tappavat?

"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin", on vanha suomalainen sananlasku.

Kissoilla - kuten monilla muillakin eläimillä, Luojan luomilla järjettömillä luontokappaleilla - on ominaisuuksia, joita me ihmiset pidämme inhimillisinä, kuten hoivavietti. Oikeastaan ne ominaisuudet ovat eläimellisiä, mutta meillä ihmisillä nämä eläimelliset ominaisuudet ovat valitettavan usein turmeltuneet muun muassa ajattelumme ja järkemme ja puhetaitomme takia - ja kirjoitustaitomme takia. Eläimet eivät osaa puhua eivätkä ilmeisesti ajatellakaan, ja nimenomaan se erottaa ne ihmisistä. Me ihmiset olemme degeneroituneita eläimiä, mutta me ihmiset olemme niin järkeviä ja niin tyhmiä, että me pidämme omia turmeltuneita eläimellisiä ominaisuuksiamme jotenkin inhimillisinä.

Kissoilla on myös muuan aivan erityinen ominaisuus:

Kuka hyvänsä kissanomistaja voisi kokemuksesta kertoa että kissat asuttavat taloja paljon paremmin kuin ihmiset. Jopa kaikkein hirvittävimmän nelikulmaisista tiloista ne osaavat löytää mukavimman nurkkauksen. 

Näin kirjoitti Georges Perec (1936-1982) kirjassaan Tiloja/Avaruuksia.

Georges Perecin Tiloja/Avaruuksia oikealla ja Tarzan Bloch vasemmalla. 

Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin - niin ihmisille kuin eläimillekin.

Päivän tunnussana: puhtaalta pöydältä

Päivän 29.12.2013 tunnussana:

Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä (Ps. 143:5). 

Sama saksaksi:

Ich denke an die früheren Zeiten; ich sinne nach über all deine Taten und spreche von den Werken deiner Hände (Psalm 143,5). 

Päivän Tunnussana on pieni kirjanen, joka sisältää vuoden jokaiselle päivälle kaksi raamatunlausetta, joista ensimmäinen, tunnussana, on Vanhasta testamentista, ja toinen, opetussana, Uudesta testamentista. Alkuperäistä käytäntöä noudattaen tunnussana arvotaan noin 1800 Vanhan testamentin sanaa käsittävästä kokoelmasta, ja Uuden testamentin sanatkin eli opetussanat, herrnhutilainen Veljesseurakunta valitsee täydentämään ja selittämään tunnussanaa.

Mutta päivän tunnussanaan palatakseni: joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanotaan.

Niin sanotaan usein varsinkin sen jälkeen, kun on käsitelty ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä - tai sitten ei - ja jätetty ne taakse - tai sitten ei. Sitten aloitetaan kaikki taas alusta, puhtaalta pöydältä. Näin ainakin sanotaan - olipa niitä ikäviä asioita käsitelty tai sitten ei.

Siinä, että aloitetaan sitten puhtaalta pöydältä, käy kuitenkin valitettavan usein niin, että roskat vain laastaan lattialle tai - pahimmassa tapauksessa - maton alle. Pöytä on toki hohtavan puhdas, mutta roskat eivät ole kadonneet yhtään minnekään. Roskat ovat vain vaihtaneet paikkaa. Siistijä on siistinyt roskat maton alle, mutta siivooja ei ole niitä siivonnut.

Se, että niin moni niin mielellään haluaisi päästä vähällä ja saada roskat mahdollisimman nopeasti pois silmistä, on kovin inhimillistä. Valitettavasti monen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle ja sitten sanotaan hirveällä hopulla, että kaikkihan on nyt hyvin - hys, hys! Mutta kukaan ei saisi sanoa ääneen sitä tosiasiaa, että eihän niitä roskia ole oikeasti siivottu.

Valitettavasti monen esimiehen ja alaisen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle. Niin saa toki ajatella ja unelmoida ihan kaikessa rauhassa, mutta kenenkään ja vähänkään omaa nokkaansa pitemmälle ajattelevan, varsinkaan vastuuntuntoisen esimiehen ei kannata sanoa sitä ääneen.

Kannattaa nimittäin muistaa: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siksi ikävätkin asiat kannattaisi käsitellä juurta jaksain ja kunnolla ja työläimmillään jopa niin kuin Etelä-Afrikassa uskallettiin ja osattiin. Mutta tottahan se on, että siivoaminen - ja varsinkin imuroiminen - on todella ikävää hommaa.

Oikeutta siivoojille!

"Neljän kuninkaan kirjat ja kalmariinin kirot"

Sosiaalisessa mediassa - ainakin Facebookissa - on meitä aikaansa ja varsinkin mennyttä aikaa seuraavia, huolestuneita kansalaisia paljon puhututtanut kalmariini. "Varokaa Kalmariinia sillä sen seurauksena on miesmurha toisensa jälkeen." 

Varokaa Kalmariinia! 

Mitä tässä pitää varoa? Kalmariini - mitä se on? Liittyykö kalmariini jotenkin kalmaan eli kuolemaan muutenkin kuin sillä, että "sen seurauksena miesmurha toisensa jälkeen"?

Samaa kalmariinia ihmettelee myös nimimerkki tahi etunimi Anneli blogikirjoituksessaan Kalmariinia eli ennenkin hölmöiltiin. Anneli olettaa, että kalmariini oli syystä tai toisesta, tavalla tai toisella sahtia tai sitä väkevämpää.

Vastaus kalmariinia koskevaan kysymykseen löytyi Kalle Kallion pro gradu -tutkielmasta Nurmeksen ja Suupohjan rautateiden rakentajat 1907 - 1913 (2002) ja sen tapainturmelusta kuvaavasta alaluvusta Neljän kuninkaan kirjat ja kalmariinin kirot. Kalle Kallio on "isä, museomies, pasifisti ja monenmoista muutakin", tuplamaisteri ja historian jatko-opiskelija, jonka juuret "risteilevät mentaalisesti jossain Keravan, Helsingin ja Etelä-Pohjanmaan välisillä rataosuuksilla".

Neljän kuninkaan kirjoilla tarkoitettiin tietysti pelikortteja. "Kortinpeluu kuului Suomessa viattomiin mutta erittäin yleisiin rikoksiin, joista sanomalehdet toistuvasti kirjoittivat tuomitsevaan sävyyn. Neljän kuninkaan kirjoja katseltiin kesällä metsissä ja jokirannoilla, talvella korttiringit kokoontuivat saunoissa."

"Korttipelin ohella myös luvattomia nurkkatansseja moralisoitiin toistuvasti. [ -- ] Juoppouden lisäksi niissä kiroiltiin, käyttäydyttiin säädyttömästi ja tapeltiin. [ -- ] "Radanrakentajat juopottelivat sunnuntaisin nurkkatanssien lisäksi pienemmissä ryyppyporukoissa saunoissa, riihissä tai kortteerissa. Kaupungeissa pääsi myös ravintolaan. Työmaajuopottelu oli tavallista, vaikka työnantaja ei sitä hyväksynytkään."

Alkoholia juotiin ja juopoteltiin myös muualla kuin edellä mainituissa nurkkatansseissa, pienemmissä ryyppyporukoissa ja kaupunkien ravintoloissa: "Yhdistysten järjestämiin iltamiin monet tulivat säännöllisesti juopuneina ja talkoissa oli viinaa tarjolla." Myös viinan kotipoltto ja salapoltto sekä laiton myynti ja maahantuonti olivat tavallisia.

Kaikki nämä olivat - ja ovat - kalmariinin kiroja. Kalmariini oli - Kalle Kallion pro gradu -tutkielman mukaan - negatiivinen kiertoilmaus alkoholille. 

Työstä ja taistelusta

Tänään keskiviikkona keskusteltiin radion yleisohjelmassa työstä ja sen mielekkyydestä.

- Terve mies ei työtä kaipaa, yritti toimittaja provosoida haastateltaviaan, työttömiä ja eläkeläisiä, mutta ei oikein saanut heitä mukaansa.

Tietysti työssä on tärkeää toimeentulo, mutta se, mitä miehet muun muassa kaipasivat, olivat työpaikka ja työkaverit. Se, mitä miehet myös kaipasivat, oli työ, jossa saa ratkaista ongelmia - ei nykyajan kiireinen elämänrytmi. Se, mitä miehet kaipasivat, oli työn mielekkyys.

Mielekästä työtä on se, joka tuottaa huvia ja hyötyä niin itselle kuin kanssaihmisillekin.

Pyhitä lepopäivä

Paljon puhutaan siitä, ettemme enää osaa tehdä eroa arjen ja pyhän välillä. Koska meitä ei näy sunnuntaiaamuna Herran huoneessa, tuomitsemme paitsi itsemme myös lähimmäisemme ja ajattelemme, että ”niin on, jos siltä näyttää”.

Suomalainen kristillisyys on usein kotien kristillisyyttä. Koska me emme tätä näe, me helposti ajattelemme, ettemme me ole kunnon kristittyjä. Kristillisyytemme pysyy piilossa.

Mutta sapatin me sentään osaamme pyhittää – vieläpä osin juutalaisin menoin.

Kun perjantaina on töitten jälkeen käyty tavaratemppelissä ostamassa ainakin perjantaipullo ja tultu kotiin, ”perheen isä lukee ylistyslaulun emännälle, vanhemmat siunaavat lapset”. Sitten nostetaan viinilasi ja syödään ja lauletaan ”perinteisiä sapattilauluja. Samalla kun katsotaan taaksepäin aina maailman luomiseen asti, osoitetaan eri tavoin (levolla, hyvällä ruoalla, laululla), että tämä päivä on esimakua tulevasta messiaanisesta ajasta”. (Karl-Johan Illman, ”Juutalaisuus”, Uskonnot maailmassa, WSOY 1999.)

Siinä se sitten sapatin aloitus menee perjantaipulloa kallistellessa, vaimoa kehuessa ja menneitä kaivellessa. Apostoli Paavalin ohjeen mukaan isäntä ei ”enää juo pelkkää vettä”, vaan kossun ja kaljan lisäksi ”vähän viiniäkin” (1. Tim. 5:23).

Tämän juutalais-kristillisen sekamelskan jälkeen ”seuraavana päivänä” – isä Raimo Kiiskistä (Kaleva, lauantaina 2. toukokuuta 1999) lainatakseni – ”ei enää ole hyvä mieli onnistuneitten juhlien johdosta, vaan edessä on katumus ja häpeä”.

Sapatti meneekin sitten perheenpään lepäillessä, koska ei silloin pysty ruuan ja vaatteiden valmistukseen, asunnon rakentamiseen ja kunnossapitoon, tavaroiden tuotantoon ja kuljetukseen eikä kaupankäyntiin. Eikä kotoakaan pysty poistumaan yhtään mihinkään – ei edes synagogaan, mikä näin diasporassa, pakanain keskellä, olisi muutenkin äärimmäisen vaikeaa.

"Välittämistä ei voi ulkoistaa"

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Seurakuntavaaleissa väitetään, että "välittämistä ei voi ulkoistaa", vaikka kuinka mieli tekisi - mutta kaiken muun voi!

Välittämisestä tiedän sen verran, että minun värini eivät liity Stendhalin romaaniin Punainen ja musta (1830).

Tervetuloa Tarzan Clubiin! Tarzan Bloch on Tarzan Clubin jäsen numero 8959.