Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saksa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2016

Uuden musiikin historia: Kurt Weill

WEILL, KURT Julian (1900–1950) 

  • saksalainen säveltäjä, Yhdysvaltain kansalainen vuodesta 1943 
Kurt Weill
  • 1900 syntyy Dessaussa, Keski-Saksassa juutalaisen seurakunnan kanttorin poikana 
  • 1915 paikallisen oopperan kapellimestarin oppilaaksi 
  • 1918 Berliinin musiikkikorkeakoulussa opiskeli vain vuoden - opettajanaan mm. Engelbert Humperdinck 
  • 1919 Dessaun teatterin harjoituspianistina 
  • 1920 Lüdenscheidin oopperan musiikillisena johtajana 
  • 1921–1924 Preussin taideakatemiassa Ferruccio Busonin oppilaana 
  • 1923 Georg Kaiser, ekspressionistinen näytelmäkirjailija yhteistyökumppaniksi seuraavaksi lähes kymmeneksi vuodeksi 
  • 1925 musiikillinen käänne - jälkiwagneriaanis-Busoni-Schönberg-ym.-vaikutteisesta musiikista ulos, esikuvaksi rahvaan musiikki 
  • 1927–1930 Bertolt Brecht, kirjailija yhteistyökumppanina - osin vielä vuoteen 1943 
  • 1933 muuttavat Saksasta Ranskaan - vaimo Lotte Lenya, näyttelijä ja laulaja - Gestapo tuhoaa kaikki hänen kotiinsa jääneet sävellykset 
  • 1935 muuttavat Yhdysvaltoihin 
  • 1950 kuolee New Yorkissa 

Eurooppa 

  • modernit, poliittisvallankumokselliset näyttämöteokset 
  • vokaali- ja näyttämömusiikkia 
  • "En etsi uutta teoriaa, vaan uutta yleisöä." 
  • Gebrauchsmusik l. käyttömusiikki (Hindemith
  • Zeitoper l. aikalais-, ajan ooppera 
  • järkevä ja käyttökelpoinen Misuk l. misuukki (Brecht) 
  • korosti epäkriittisesti hyväksyttyjen muotojen tyhjyyttä ja sisällyksettömyyttä 
  • perinteisen oopperan parodiointi 
  • falskit sävelet 
  • epäsymmetriset fraasit 
  • odottamattomat tauot 
  • raaka soitinnus 
  • uusi laulumuoto song - vaikuttajinaan shimmy ja tango, arkkiveisut, koraalit, oopperakliseet, katulaulut ja kahvilamusiikki 

Amerikka 

  • pyrki kohottamaan viihdemusiikin tasoa 
  • onnistui luomaan Broadwaylla uuden uran 
  • vaikka päämäärät olivat kaupalliset, suosi kantaaottavia aiheita 

näyttämöteoksia, mm. 

kuoro- ja yksinlauluja 

orkesteriteoksia, mm. 

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2015

Sunnuntai-iltana: Saturnuksen renkaat

Sunnuntaina 19.4.2015 linja-automatkalla Rovaniemeltä Kemiin luin loppuun W. G. Sebaldin Saturnuksen renkaat - Pyhiinvaellus Englannissa (1995, suom. 2010) - kirjan, joka lukee meitä.

Saturnuksen renkaissa on paljon enemmän musiikkia kuin tähtitiedettä: iltamusiikkia, oopperamusiikkia, sotilasmusiikkia, surumusiikkia kuolon kohdatessa, sellomusiikkia, pianomusiikkia ja oratoriomusiikkia, ooppera-alkusoittoja, marsseja ja hautajaisissa soitettu pavane, sotilasmarsseja ja surumarssi. Saturnuksen renkaissa kuuluu ilta ja yö, ja myös kuolema on läsnä.

Saturnuksen renkaitten musiikista saisi aikaan kokonaisen konsertin, joka sopisi kaikkein parhaiten puhallinorkesterille tai sotilassoittokunnalle. Sovituksia ja soitinnuksia on sopivasta sellomusiikista ja pianomusiikista yllin kyllin.

Myöskään musiikillisia anakronismeja ei kannata pelätä (siis sitä, että kaikki ne nimettömäksi jääneet musiikkkappaleet eivät välttämättä ole nimenomaisen, romaanissa kerrotun aikansa hengentuotteita) jos konsertista haluaa sopusuhtaisen kokonaisuuden, varsinkin kun "Sebald jättää lukijan epävarmuuteen siitä, mikä on faktaa mikä fiktiota". Eikä vihoviimeiseksi kannata valita Messiaan Hallelujaa, jos haluaa toivottaa iltamusiikkia kuuntelemaan tulleille hyvää yötä ja "levolle päästyäsi nuku hyvin".

Yksityiskohta kirjan Saturnuksen renkaat kannesta. 

Musiikkia W. G. Sebaldin romaanista Saturnuksen renkaat 

ja puheen jälkeen, sanoi Frederick Farrar, eräs pikkukadetti nimeltä Francis Browne, jota en vielä tänä päivänäkään ole unohtanut, puhalsi trumpetillaan iltasoiton (62).
  • iltasoitto 
torvisoittokunta parhaillaan soittaa iltaserenadina Tannhäuser-alkusoittoa (130). 
En enää tiedä, miksi silloin aikoinaan yleensä matkustin Waterloohon. Mutta sen muistan, että bussipysäkiltä kuljin pitkin peltoaukeaa ja ohi hökkelimäisten mutta silti korkeiden talojen kohti muistopaikkaa, jossa oli pelkkiä matkamuistokojuja ja halpoja ravitsemusliikkeitä. Kävijöistä ei näkynyt jälkeäkään sinä lyijynharmaana joulunaluspäivänä, ymmärrettävää kyllä. Ei edes ainuttakaan koululuokkaa. Mutta ikään kuin kaikkea autiutta uhmaten marssi paikkakunnan muutamalla harvalla kujalla Napoleonin aikaisiin asuihin sonnustautunut joukko rumpujaan ja torviaan soittaen (142–143). 
Ei kuulunut viimeistä huokausta, ei viimeisiä sanoja eikä viimeistä toiveikasta pyyntöä: Lend me a looking glass; if that her breath will mist or stain the stone, why, then she lives. Ei, ei mitään. Kaikki oli hiljaista ja mykkää. Sitten hiljaa, kuin aavistuksena, surumarssin säveliä (195). 
  • surumarssi 
kuolemanhiljainen alkutalven kuva, joka saa minut joskus ihmettelemään, mahtoiko se sittenkin olla aistiharhaa, etenkin kun kuvaamattoman tyhjyyden keskeltä luulen kuulevani Taika-ampujan alkusoiton viime tahdit ja sitten gramofonineulan päivä- ja viikkokausia jatkuvan raapivan äänen (201). 
Siellä isä istuu aivan liian matalalla jakkaralla harjoittelemassa sellonsoittoa, ja isoäiti makaa juhlapuvussaan korkean pöydän päällä (202). 
  • sellomusiikkia 
Syksyllä 1877 hän matkusti vielä kerran Lontooseen katsomaan Taikahuilun esitystä (229–230). 
Päivä päättyi useimmiten musiikkihetkeen. Kun sisällä talossa jo alkoi hämärtää mutta ulkona läntinen taivas vielä valaisi puutarhan, soitti Charlotte jonkin osaamansa kappaleen, ja varakreivi, appuyé au bout du piano, kuunteli vaiti (280–281). 
  • pianomusiikkia 
Silloin voi kuulla rumpujen pärinän, trumpettien fanfaarit ja luihin ja ytimiin käyvät komentoäänet, joissa ääni lähes sortuu. Sentinelles, prenez garde à vous! (286–287) – Vartiosotilaat, asento! 
Nainen, josta oli näin huolehdittu, oli nimeltään Sarah Camell, ja hän oli kuollut 26. lokakuuta 1799. Hän oli Ditchinghamin lääkärin puoliso ja lienee siten kuulunut Ivesin perheen tuttavapiiriin, lienee jopa todennäköistä, että Charlotte vanhempineen oli läsnä hänen hautajaisissaan, saattoipa kenties soittaa fortepianolla pavanen (291). 
Toinen yksityiskohta kirjan Saturnuksen renkaat kannesta. Kuva: Maailmankirjat
Tämän iltamusiikin jälkeen on hyvä nukkua hyvin ja levollisesti. Hyvää yötä! 

sunnuntaina, helmikuuta 02, 2014

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed.

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.
Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille
Nyt sytytämme kynttilän...

sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", kertoi jouluaattona 2013 ilmestynyt Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee vielä piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een. 

Näin hieman huolimattomasti Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva lainasi 24. joulukuuta 2013 paavi Franciscuksesta kertovassa jutussaan "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" piispa Huovista - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois.

"Vain yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisällinen tunto", 

sanoi seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle.

Kaleva sen tietää, että kaikki me kaikki olemme syntisiä - ja niin on myös paavi - tai niin on ainakin se edellinen, joka on se saksalainen, siis se sama, jota kutsuttiin muun muassa koiraksi, Jumalan rottweileriksi. Rottweileriksi Benedictusta kutsuttiin ehkä siksi, että näitä "mastiffintyyppisiä koiria pidettiin paimenina ja karjanvartijoina; koirien tehtävänä oli ajaa karjaa sekä suojella isäntäänsä".

Rottweiler Wikipediassa

Sunnuntain 29. joulukuuta 2013 Kalevassa on kirjailija Tuomas Kyrön haastattelu "Monenlaisia äijiä ja miniä". Haastattelun lopuksi Tuomas Kyrö lausuu syvällisesti:

Menestyksen ja menetyksen ero on lopulta vain yksi kirjain. 

Kalevan haastattelussa mainittu Tuomas Kyrön pienoisromaani Miniä (2012) on hyvä. Minä en. Minä olen syntinen

Päivän tunnussana: puhtaalta pöydältä

Päivän 29.12.2013 tunnussana:

Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä (Ps. 143:5). 

Sama saksaksi:

Ich denke an die früheren Zeiten; ich sinne nach über all deine Taten und spreche von den Werken deiner Hände (Psalm 143,5). 

Päivän Tunnussana on pieni kirjanen, joka sisältää vuoden jokaiselle päivälle kaksi raamatunlausetta, joista ensimmäinen, tunnussana, on Vanhasta testamentista, ja toinen, opetussana, Uudesta testamentista. Alkuperäistä käytäntöä noudattaen tunnussana arvotaan noin 1800 Vanhan testamentin sanaa käsittävästä kokoelmasta, ja Uuden testamentin sanatkin eli opetussanat, herrnhutilainen Veljesseurakunta valitsee täydentämään ja selittämään tunnussanaa.

Mutta päivän tunnussanaan palatakseni: joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanotaan.

Niin sanotaan usein varsinkin sen jälkeen, kun on käsitelty ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä - tai sitten ei - ja jätetty ne taakse - tai sitten ei. Sitten aloitetaan kaikki taas alusta, puhtaalta pöydältä. Näin ainakin sanotaan - olipa niitä ikäviä asioita käsitelty tai sitten ei.

Siinä, että aloitetaan sitten puhtaalta pöydältä, käy kuitenkin valitettavan usein niin, että roskat vain laastaan lattialle tai - pahimmassa tapauksessa - maton alle. Pöytä on toki hohtavan puhdas, mutta roskat eivät ole kadonneet yhtään minnekään. Roskat ovat vain vaihtaneet paikkaa. Siistijä on siistinyt roskat maton alle, mutta siivooja ei ole niitä siivonnut.

Se, että niin moni niin mielellään haluaisi päästä vähällä ja saada roskat mahdollisimman nopeasti pois silmistä, on kovin inhimillistä. Valitettavasti monen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle ja sitten sanotaan hirveällä hopulla, että kaikkihan on nyt hyvin - hys, hys! Mutta kukaan ei saisi sanoa ääneen sitä tosiasiaa, että eihän niitä roskia ole oikeasti siivottu.

Valitettavasti monen esimiehen ja alaisen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle. Niin saa toki ajatella ja unelmoida ihan kaikessa rauhassa, mutta kenenkään ja vähänkään omaa nokkaansa pitemmälle ajattelevan, varsinkaan vastuuntuntoisen esimiehen ei kannata sanoa sitä ääneen.

Kannattaa nimittäin muistaa: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siksi ikävätkin asiat kannattaisi käsitellä juurta jaksain ja kunnolla ja työläimmillään jopa niin kuin Etelä-Afrikassa uskallettiin ja osattiin. Mutta tottahan se on, että siivoaminen - ja varsinkin imuroiminen - on todella ikävää hommaa.

Oikeutta siivoojille!