Sunnuntaina: Ukrainan rajat

Wikipedia tietää kertoa, että

Ukrainan [sosialistisen neuvostotasavallan] perustuslakiin tehtiin vuonna 1945 muutoksia, joiden seurauksena se kykeni joissakin asioissa toimimaan Neuvostoliitosta erillisenä ulkopoliittisena subjektina. Tämän vuoksi Neuvostoliiton lisäksi Ukraina ja Valko-Venäjä olivat erikseen Yhdistyneiden Kansakuntien jäseniä sen perustamisesta lähtien [ -- ]. Krim siirrettiin Venäjästä osaksi Ukrainaa vuonna 1954. 

Samana vuonna, vuonna 1954 Neuvostoliitossa juhlittiin Ukrainan ja Venäjän kansojen kolmesataavuotista liittoa. Juhlan kunniaksi julkaistiin postimerkki.

Ukrainan ja Venäjän kansojen välistä ystävyyttä juhlistava postimerkki.  

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittivat 35 valtion päämiehet. Helsingin päätösasiakirjan allekirjoitti muun muassa Neuvostoliitto, jonka seuraajavaltio on Venäjä. Tämän vuonna 1975 pidetyn rauhankokouksen 

päätösasiakirjan allekirjoituksilla kaikki allekirjoittajavaltiot tunnustivat olemassa olevat rajat ja niiden sisällä olevat valtiot. 

Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta julistautui itsenäiseksi Ukrainaksi elokuussa 1991. Ukrainan tasavallan itsenäistymisen jälkeen, joulukuussa 1994 allekirjoitettiin Budapestissa muistio, jonka mukaan 

Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden. 

Nyt - kaksikymmentä vuotta Budapestin muistion allekirjoittamisen jälkeen - on Venäjän federaatio vallannut Krimin ja liittänyt sen itseensä. Krimin valtaamisen jälkeen, huhtikuussa 2014 alkoi Itä-Ukrainassa sota, joka on Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen välinen aseellinen yhteenotto. 

Venäjä ei kunnioita entisen neuvostotasavallan alueellista koskemattomuutta ja rajoja, valtion, joka on ollut Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen jo vuodesta 1945. Venäjä ei kunnioita itsenäisen tasavallan koskemattomuutta, jonka se vielä kaksikymmentä vuotta sitten lupasi taata. 

Kalevalan päivänä: Sirpin ja vasaran valtakunta

Lauantain 24. tammikuuta 2015 Kalevassa oli Juhana Nymanin matkakertomukset "Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta", jonka ingressi kertoo, että "Transnistrian pääkaupunki vetää puoleensa seikkailumatkailijoita ja Neuvostoliitto-nostalgikkoja", sekä paikallisten ylpeydenaiheesta, Kvintin viinatehtaasta kertova "Nähtävyyksiä avaruudesta". Nämä jutut julkaistiin myös muissa Lännen Median lehdissä. 

Sunnuntaina Jyrki Kuusirati kirjoitti kommentin, joka julkaistiin tammikuun 28. päivän Kalevassa: 

Transnistria – muutakin kuin seikkailumatkailua  

Kalevan 24.1.2015 matkakertomus ”Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta” kaipaa muutamia tarkennuksia.  

Tarkkaan ottaen Transnistria julistautui itsenäiseksi vuonna 1990 Neuvostoliitosta, koska Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin. Transnistria tahtoo muutakin kuin tunnustuksen itsenäisyydelleen. Se haluaa liittyä Venäjään.  

Toisin kuin Krim – jonka niin sanottu itsenäistyminen Ukrainasta ja liittäminen Venäjään kävi käden käänteessä – Transnistria ei ole vieläkään tullut liitetyksi Venäjään, koska välissä on Ukraina.  

Tämä Neuvostoliiton ulkomuseo ei ainoastaan halua liittyä Venäjään. Hurjimmissa karttaharjoituksissa se on uuden Novorossijan palanen. Muita palasia olisivat Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” sekä Krim – mutta eivät suinkaan ainoita. Nämä muut palaset ovat Ukrainaa.  

Transnistria ei siis ole pelkkää neuvostonostalgiaa ja hyviä juomia. Se on maailmanpolitiikan arkipäivää.  

Jyrki Kuusirati 

filosofian maisteri, Oulu

Raumpflege. Cicero 27.2.2015. 

Kalevan matkakertomus alkaa kieltämättä hiukan kliseisesti, mutta omankin kokemukseni mukaan todenmukaisesti: "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla on rauhallista." Rauhallista "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla" oli myös heinäkuun 15. päivänä 2009.

Muuten olen sitä mieltä, että myös Suomesta saisi suurin piirtein samanlaisen matkakertomuksen:

Euroopan kenties pelätyimmän rajanylityspaikan sijaan Suomeen tultaisiin lautalla Helsinkiin tai Turkuun joko Tallinnasta tai Tukholmasta. Siinä lautalla saattaisi seikkailumatkailijaakin hirvittää. Sitten ihmeteltäisiin Transnistrian parlamenttitalon edessä sojottavan Lenin-patsaan sijaan Helsingin Senaatintorilla sojottavaa Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n patsasta. Lopuksi tutustuttaisiin paikallisten ylpeydenaiheeseen, Koskenkorvan viinatehtaaseen.

Nähtävyyksiä ja avaruutta on muuallakin kuin Transnistriassa. 

Adventtisunnuntain ajatuksia: talvisota ja Viipurin pamaus

Tänä sunnuntaina on paitsi ensimmäinen adventtisunnuntai myös talvisodan alkamisen muistopäivä. Erityisen merkittäväksi tämänvuotisen muistamisen tekee se, että talvisodan alkamisesta tulee kuluneeksi 75 vuotta.

Talvisodan syttymispäivä on myös ilmatorjunnan vuosipäivä, ja suomalainen ilmatorjunta-aselaji perustettiin 1920-luvulla. Ilmatorjunnan vuosipäivä juontaa juurensa Viipurin pamaukseen vuoteen 1495. 

Apostoli Andreaan risti on myös Skotlannin lippu. Kuva: Wikipedia. 

Kansantarinoiden mukaan puolustusta johtanut Knut Posse olisi aikaansaanut Viipurin pamauksen jonkinlaisella räjähtävällä seoksella. [ -- ] Toisen tarinan mukaan venäläiset pakenivat, koska he pelästyivät pimeälle taivaalle ilmestynyttä valoilmiötä. Päivä, kolmaskymmenes marraskuuta, oli Pyhän Andreaan päivä ja he luulivat valoilmiötä Andreaan ristiksi. He luulivat pyhän Andreaan suojelevan kaupunkia ja lopettivat hyökkäyksen. 

Tämä taivaallinen valoilmiö oli 1400-luvun ilmatorjuntaa. Viipurin pamauksen muisto antoi nuoren itsenäisen Suomen ilmatorjunta-aselajille arvoisensa vuosipäivän. 

Viipurin pamaus oli ja on tärkeä päivä myös Helsingin yliopiston Wiipurilaiselle Osakunnalle, jossa Viipurin pamausta juhlitaan osakunnassa vuosijuhlan rinnalla. Tärkeää Viipurin pamauksen juhlinta oli ilmeisesti myös vanhoille viipurilaisille, joiden juhlinnan sotatoimet estivät. Vuoden 1939 marraskuun 30. päivänä ei Viipurissakaan juhlittu, iloittu eikä tanssittu. 

Koska talvisota alkoi samana päivänä kuin on ilmatorjunnan vuosipäivä, jota vietetään samana päivänä, kun muistellaan Viipurin pamausta, tuli mieleeni pari kysymystä: pommittiko Neuvostoliitto tarkoituksella Helsinkiä nimenomaan ilmatorjunnan vuosipäivänä ja hyökkäsi revanssiaikein ja maajoukoin nimenomaan Viipurin pamauksen päivänä? 

Entä oliko sattumaa vai historian ironiaa se, että Al-Qaida teki terrori-iskunsa 9/11 eli 11. päivänä syyskuuta 2001? 911 on amerikkalainen hätänumero. 

Onko jossain joku koiranleuka, joka näitä historian sattumia suunnittelee? 

Satie, Šostakovitš ja Stalin: formalismia

"Praavda on historianopiskelijoiden puolueisiin ym. sitoutumaton ainejärjestölehti, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa", kertoi Praavda - Tottuus 1/2003. Samassa lehdessä oli Jyrki Kuusiratin kirjoitelma Muodon vuoksi:

Erik Satien omakuva. 

Muodon vuoksi  

Kun Claude Debussy (1862-1918) arvosteli Normandiassa syntyneen Erik Satien (1866-1925) musiikkia "muodon puutteesta", Satie sävelsi seitsemän pianokappaletta vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun ja vei ne arvostelijansa hyväksyttäviksi. Näiden kappaleitten yhteisenä nimenä oli Trois morceaux en forme de poire (Kolme päärynänmuotoista kappaletta). Tämän vuonna 1903 syntyneen pianosarjan hän tietysti myös omisti Claude Debussylle.  

Luultavasti suurin syy kritiikkiin oli se, että Satie oli käynyt väärät koulut. Hänen opinahjonsa Schola Cantorum ei ollut Pariisin konservatorio. Satie ei kuulunut piireihin. Oli hän konservatoriossakin opiskellut monia vuosia, mutta ei suorittanut siellä mitään tutkintoa. Niinpä Satie torjui musiikkinsa muodollisiin puutteisiin puuttuvan arvostelun ja sanoi olevansa "parantumaton ja vilpitön amatööri", joka tekee sen, minkä aikamies vain voi.  

Mutta kuka ihme oli Erik Satie? No, se Satie, jonka pianomusiikki soi aina taustalla, kun televisiosta tulee riikinruotsalainen dokumentti rakastetusta Carl Larssonista: Var välkommen, kära du, till Carl Larsson och hans fru! Ruotsalaista kansankotia edeltävää Larssonin perheidylliä ja akvarelleja säestää Satien rauhallinen dum-dam, dum-dam: Kolmen päärynänmuotoisen kappaleen alkutahdit. 

Sama Satie säestää myös FST:n dokumentteja Karjalan kannaksen suomenruotsalaisesta runoilijasta, Raivolassa asuneesta Edith Södergranista (1892-1923). Ja Erja Manto lukee nuorena nukkuneen runoa Landet som icke är. 

Mikäli Venäjän vallankumousvuonna kuollut Claude Debussy olisi elänyt Stalinin Neuvostoliitossa, hän ehkä olisi suutaan soukemmalla eikä olisi puhunut muodon puutteesta yhtään mitään. 1930-luvulle tultaessa sosialistisesta realismista oli tullut Neuvostoliiton virallinen taidesuunta ja formalismista kirosana.  

Oikeutettua arvostelua saivat osakseen niin Sergei Prokofjev, Aram Hatsaturjan kuin Dmitri Šostakovitškin (1906-75). Heitä kaikkia syytettiin formalismista.  

Miksi? Šostakovitšia syytettiin esimerkiksi siksi, että hän sävelsi vuosina 1930-32 Nikolai Leskovin (1831-95) traagiseen kertomukseen pohjautuvan oopperan Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth.  

Kantaesitys oli vuonna 1934, ja ooppera oli valtaisa menestys, mutta tammikuun 1936 Pravdassa oli tulikivankatkuinen arvostelu, jonka oli kirjoittanut luultavasti Stalin itse. Sen otsikko oli Sekasotkua musiikin asemesta. Siinä suuri arvostelija hyökkäsi oopperan "formalistisia ja dekadentteja tendenssejä" vastaan. Šostakovitšin nimi häipyi oopperoiden ja konserttien ohjelmistoista.  

Seuraavana vuonna Šostakovitš nimesi viidennen sinfoniansa "neuvostotaiteilijan vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun". Sekään ei Šostakovitšia auttanut. Vielä sodanjälkeisen "ždanovštšinan" aikana eli vuosina 1946-48 pannassa olivat kolmen edellä mainitun säveltäjän lisäksi muun muassa runoilija Anna Ahmatova ja elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein. Tuolloin Andrei Zdanov johti Neuvostoliiton kulttuuripolitiikkaa.  

Mutta vasta viisikymmenvuotiaana, vuonna 1956, Dmitri Šostakovitš poisti loukkaavan Macbeth-vihjauksen ja uusi oopperansa, nyt nimellä Katerina Izmailova. Samana vuonna Nikita Hrustsev arvosteli ankarasti Stalinia ja tämän hallintoa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton Kommunistisen Puolueen 20. puoluekokouksessa.  

Ei siis ihme, että formalismin pelossa informaatioteknologit puhuvat niin paljon sisällöntuotannosta. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. 

Praavda - Tottuus on Tiima ry:n eli Oulun yliopiston "historian opiskelijoiden oma lehti, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita kirjoittamaan". 

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed." 

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 

Nyt sytytämme kynttilän...

Landet som icke är: Tiraspol Times

Tiraspol Times oli verkkolehti, joka ilmestyi Tiraspolissa vuosina 2006-2008.

Tiraspol on Moldovan ja Ukrainan välissä olevan separatistisen Dnestrin moldavialaisen tasavallan, Nistrenian, Pridnestrovien eli Transnistrian pääkaupunki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Separatistista Transnistriaa on luonnehdittu monin varsin arveluttavin mainesanoin:

Lännessä sen sanotaan olevan esimerkiksi ihmiskaupan ja laittoman asekaupan ”musta aukko”, ”Euroopan pikku Afganistan”, ”aikakone, joka vie sinne matkustavan Tintti-sarjakuvien maailmaan”, Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musiikkinäytelmän Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho Mahagonny, ”Euroopan ruutitynnyri”, ”kommunistinen reliikki Euroopan kartalla”, ”kommunistinen teemapuisto” sekä ”Neuvostoliiton ulkomuseo”, ”joka edelleen haluaisi olla osa Neuvostoliittoa”, tahi ”Euroopan omituisin maa” ja ”vaarallinen leikkivaltio”, joka kuulostaa ”sarjakuvapiirtäjä Hergén Tintti-albumeihinsa keksimältä valtiolta. Siis Syldavian ja Bordurian rajanaapurilta." 

Transnistria kuuluu Abhasian ja Etelä-Ossetian kanssa samaan Demokratian ja kansojen oikeuksien yhteisöön. Edellä mainitut kaksi Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvaa tasavaltaa sekä Azerbaidžanin keskellä sijaitseva, itsenäiseksi julistautunut Vuoristo-Karabah ovat tunnustaneet Transnistrian itsenäisyyden. Tilannetta muun muassa näissä tunnustamattomissa valtioissa ja näillä kiistanalaisilla alueilla kutsutaan jäätyneeksi konfliktiksi tahi jähmettyneeksi konfliktiksi.

Me - Tarzan ja Jane - kävimme Tiraspolissa päiväseltään 15.7.2009, vaikka Transnistrian alueelle matkustamista ei ulkoasiainministeriö suosittelekaan. Lähdimme matkalle Chisinaun keskusliikenneasemalta (Gara Centrală or. Chişinău), jossa minibussien kuljettajat huutelivat minibussiensa matkareittejä. Kovaäänisin Кишинэу-Бендер-Тирасполь vei voiton. Bussikuskin huuto kuulosti moldovalta, mutta saattoi se toki venäjää tai ukrainaa.

Tarzan Bloch Chisinaun keskusliikenneasemalla. 

Muuten, pieni ekskurssi: Chisinaussa ei paljoa moldovaa (eli romaniaa) juuri kuulunut, vaan siellä kuului venäjää (tai ukrainaa), mutta toki moldova näkyi kaikissa virallisissa kirjoituksissa ensin, ennen venäjää. Eikä juuri käytäviltä vuoden 2009 Moldovan parlamenttivaaleilta voinut mitenkään välttyä - ei televisiossa eikä kaduilla. Vaalikampanjointi oli - katsottiinpa sitten Partidul comunistilorin tai Partidul liberalin televisiomainoksia - melkoisen suorasukaista. Meillä Suomessahan meni herne nenään jo niistä SAK:n ökyporvarimainoksista - konsensuksen hengessä yli puoluerajojen.

Mutta takaisin asiaan ja Tiraspoliin: Me kaksi siis hyppäsimme muiden mukaan minibussiin, joka kulki reittiä Chisinau-Bender-Tiraspol. Vaikka Bender on Dnestr- eli Nistrujoen oikealla rannalla, se on osa Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Benderin me suomalaiset muistamme parhaiten Benderin kalabaliikista (1713).

Matkalla Tiraspoliin istui minibussissa muun muassa muuan isä pienen poikansa kanssa. Pikkupoika sanoi monen monta kertaa, että 'tirapoi', ja isä jaksoi aina kärsivällisesti korjata, että 'tiraspol'. Kaikki tämä oli puhekuplissa tietysti kyrillisin kirjaimin: Тирасполь.

Transnistrian-puoleinen rajanylityspaikka näytti puomeineen ja parine parakkeineen lähinnä isolta tiesululta, vaikka Transnistrian neuvostohenkinen vaakuna maantien ylittävässä riemukaaressa olikin kovin näyttävä ja hieno.

Rajamuodollisuudet menivät - monista ennakkotiedoista poiketen - Transnistriaan siirtyessämme varsin vaivattomasti. Yksi syy saattoi olla se, että me saimme selvitettyä koppalakkisille rajamiehille ja tullimiehille, että tarkoituksemme on olla Tiraspolissa vain yksi ainoa päivä. Toinen syy saattoi olla se, että takanamme seisoi rajamuodollisuuksien ajan linja-autonkuljettajamme, joka käsittääkseni antoi virkavallan ymmärtää, että bussi on täynnä malttamattomia ja kohta vihaisia matkustajia, jos ei homma ala pikku hiljaa hoitua. Hänen läsnäolonsa saattoi olla syynä myös siihen, että rajamuodollisuuksia ei tarvinnut vauhdittaa passin väliin sujautetuilla seteleillä.

Mutta oli miten oli, takaisin minibussiin kävellessämme autonkuljettaja pyyteli meiltä anteeksi ja sanoi selvällä englannilla, että Russian democracy. Minä vastasin siihen yhtä sujuvalla venäjälläni, että нет проблем.

Tarzan Bloch Tiraspolin keskusliikenneasemalla.
Asemarakennuksen katolla lukee gara kyrillisin kirjaimin moldovaksi ja вокзал venäjäksi. 

Heti Tiraspolin keskusliikenneasemalle saavuttuamme me vaihdoimme itsellemme paikallista valuuttaa yhdessä aseman lähellä olevassa kauppakojussa, jollaisia siellä oli useita ja joista sai ostaa vaikka mitä. Transnistrian rupla (PRB) on vapaasti vaihdettava valuutta.

Koska meillä ei ollut sen kummempaa matkasuunnitelmaa eikä edes Tiraspolin kaupungin karttaa, me muun muassa hortoilimme päämäärättä siellä sun täällä. Me piipahdimme Hotel Timotyn vastaanottotiskillä, asioimme postissa, kävimme kahvilla ja ostimme matkamuistoksi pullon paikallista ylpeyttä, KVINT-brandyä.

Myöhemmin meitä harmitti, että me typerykset ostimme ainoastaan yhden pullon. Mikä ihmeen säästäväisyys se juuri silloin meihin iski, kun puoli litraa laadukasta brandyä maksoi pari euroa!

Me olimme muutenkin ehkä vähän turhan varovaisia, vaikka matka alkoi lupaavasti ja rajamuodollisuudet sujuivatkin ongelmitta. Tuntui kuitenkin turvallisemmalta olla ottamatta valokuvia esimerkiksi silloin, kun näkyvillä oli koppalakkisia virkavallan edustajia.

Tiraspolin kylänraitilla ei näkynyt paljonkaan ihmisiä. Kylätie oli hiljainen, niin hiljainen. Tiraspolin kaupunki tuntui olevan kovin autio ja tyhjä, mutta syy saattoi olla kuuma iltapäivä.

Tiraspolissa näkyi tietysti kaikkialla monialayritys Sheriff eli Шериф - niin kuin sen kuuluikin näkyä. Siellä näkyi myös itävaltalainen Райффайзенбанк, jonka on väitetty sotkeutuneen venäläismafian rahanpesuun.

Yllätykseksemme Tiraspolissa oli myös suomalaisväriä. Rannilan talonrakennustarpeita myyvä kauppaliike oli Karl Liebknechtin kadun varrella - kaupungin parasta hotellia, Hotel Timotya vastapäätä. Jonkin verkkolähteen mukaan "the company is not active", mutta ei Rannila kyllä kovin passiiviseltakaan näyttänyt.

Rannila Karl Liebknechtin kadulla. Karl Liebknechtin kadulla ajaa auto, jota ajaa varmaan joku Lonely Rider, koska kylätie on hiljainen, niin hiljainen. 

Käväisimme Hotel Timotyssa, jossa kysyimme, voiko siellä syödä. Valitettavasti ei voinut. Timotyn vastaanottotiskin takaseinällä oli tasavallan tuolloisen presidentin Igor Smirnovin valokuva. Perustajaisä Smirnov oli Transnistrian ensimmäinen päämies ja presidentti.

Tiraspolissa ovat käyneet myös monet muut, muun muassa Mannan matkamuistojen Anna ja Marika:

Kyseessä on alue, joka on toiminut itsenäisen valtion tavoin pian kaksikymmentä vuotta, ollen silti edelleen osa Euroopan köyhintä maata, Moldovaa (tosin tämänhän Transnistria kieltää täysin). Venäjä-myönteisen ja Neuvosto-kaipuisen Transnistrian itsenäisyyttä ei ole käsittääkseni tunnustanut yksikään muu (kansainvälisesti tunnustettu) valtio, ja siihen pyrkiäkseen Transnistrialla on vielä pitkä ja kivinen tie kuljettavana. Silti, paikassa vierailtuani ja Andrein kanssa puhuttuani ymmärrän Transnistrian merkkaavan aivan omaa paikkaansa Euroopan kartalla. Tuskin erehtyisin enää puhumaan Transnistriasta Moldovana - ja kuinka voisikaan, kun näissä kahdessa eri paikassa on omat rahansa, rajansa, postimerkkinsä, armeijansa, "valtiojohtonsa" ja täysin vastakkaiset poliittiset pyrkimyksensä. 

Vaikka Transnistrialla on muun muassa omat postimerkkinsä,

täytyivät tasavallan pääkaupungista Tiraspolista Suomeen lähetettävät postikortit varustaa Moldovan tasavallan postimerkeillä. Eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan omat postimerkit kelvannevat käytännössä ainoastaan tuon kansainvälistä tunnustusta vailla olevan alueen sisäisessä postiliikenteessä. 

Pikku hiljaa me kävelimme suurin piirtein samaa reittiä takaisin asemalle. Koimme palaillessamme rappioromantiikkaa, emmekä olleet aivan varmoja, oliko vapunpäivän mukaan nimetty maatalousteollinen tehdas enää toiminnassa.

Vapunpäivän mukaan nimetty "agro industrial firm" Консервный завод «1 Мая». 

Bussiliput ostimme aseman lippukassalta, ja aseman vessa oli siisti. Me palasimme samaa reittiä Tiraspolista Benderin kautta takaisin Chisinauhin.

Vasta paluumatkalla Tiraspolista Chisinauhin me näimme suuren ja mahtavan jalkapallostadionin. Se oli ja on monialayritys Sheriffin omistaman FC Sheriff Tiraspolin kotikenttä. Vaikka Sheriff on dnestriläinen firma, sen verkko-osoitteen maatunnus on Moldovan .md, ja vaikka FC Sheriff Tiraspol on dnestriläinen jalkapallojoukkue, se pelaa Moldovan pääsarjassa (Divizia Națională).

Paluumatkan rajamuodollisuudet sujuivat vieläkin jouhevammin kuin Tiraspoliin mennessä. Paluumatkalla ainoastaan Moldovan tasavallan rajaviranomaiset tarkistivat passimme.

Kaikesta huolimatta minä sanon saman kuin Anna Kontula:

Transnistrian kummallisessa todellisuudessa on jotain, mikä viehättää minua kovasti. Sen pieni ja köyhä väestö päätti ryhtyä kansaksi ja perusti oman valtion kansainvälisestä paheksunnasta välittämättä. Sen ihmiset elävät omaa pientä arkeaan suurvaltojen politiikasta välittämättä, niin kuin tavalliset ihmiset missä tahansa maailman kolkassa: lapset pitää ruokkia, pyykit kuivata, talot rakentaa ja merkkipäivät juhlia läheisten seurassa – myös maassa, jota ei ole. 

Tällaisia maita - siis maita, joita ei ole - on monia muitakin. Ne ovat tunnustamattomia valtioita ja kiistanalaisia alueita.