Sunnuntaina: Ukrainan rajat

Wikipedia tietää kertoa, että

Ukrainan [sosialistisen neuvostotasavallan] perustuslakiin tehtiin vuonna 1945 muutoksia, joiden seurauksena se kykeni joissakin asioissa toimimaan Neuvostoliitosta erillisenä ulkopoliittisena subjektina. Tämän vuoksi Neuvostoliiton lisäksi Ukraina ja Valko-Venäjä olivat erikseen Yhdistyneiden Kansakuntien jäseniä sen perustamisesta lähtien [ -- ]. Krim siirrettiin Venäjästä osaksi Ukrainaa vuonna 1954. 

Samana vuonna, vuonna 1954 Neuvostoliitossa juhlittiin Ukrainan ja Venäjän kansojen kolmesataavuotista liittoa. Juhlan kunniaksi julkaistiin postimerkki.

Ukrainan ja Venäjän kansojen välistä ystävyyttä juhlistava postimerkki.  

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittivat 35 valtion päämiehet. Helsingin päätösasiakirjan allekirjoitti muun muassa Neuvostoliitto, jonka seuraajavaltio on Venäjä. Tämän vuonna 1975 pidetyn rauhankokouksen 

päätösasiakirjan allekirjoituksilla kaikki allekirjoittajavaltiot tunnustivat olemassa olevat rajat ja niiden sisällä olevat valtiot. 

Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta julistautui itsenäiseksi Ukrainaksi elokuussa 1991. Ukrainan tasavallan itsenäistymisen jälkeen, joulukuussa 1994 allekirjoitettiin Budapestissa muistio, jonka mukaan 

Venäjä, USA ja Britannia takaavat Ukrainan itsenäisyyden ja sen rajojen muuttumattomuuden. 

Nyt - kaksikymmentä vuotta Budapestin muistion allekirjoittamisen jälkeen - on Venäjän federaatio vallannut Krimin ja liittänyt sen itseensä. Krimin valtaamisen jälkeen, huhtikuussa 2014 alkoi Itä-Ukrainassa sota, joka on Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen välinen aseellinen yhteenotto. 

Venäjä ei kunnioita entisen neuvostotasavallan alueellista koskemattomuutta ja rajoja, valtion, joka on ollut Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen jo vuodesta 1945. Venäjä ei kunnioita itsenäisen tasavallan koskemattomuutta, jonka se vielä kaksikymmentä vuotta sitten lupasi taata. 

Kalevalan päivänä: Sirpin ja vasaran valtakunta

Lauantain 24. tammikuuta 2015 Kalevassa oli Juhana Nymanin matkakertomukset "Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta", jonka ingressi kertoo, että "Transnistrian pääkaupunki vetää puoleensa seikkailumatkailijoita ja Neuvostoliitto-nostalgikkoja", sekä paikallisten ylpeydenaiheesta, Kvintin viinatehtaasta kertova "Nähtävyyksiä avaruudesta". Nämä jutut julkaistiin myös muissa Lännen Median lehdissä. 

Sunnuntaina Jyrki Kuusirati kirjoitti kommentin, joka julkaistiin tammikuun 28. päivän Kalevassa: 

Transnistria – muutakin kuin seikkailumatkailua  

Kalevan 24.1.2015 matkakertomus ”Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta” kaipaa muutamia tarkennuksia.  

Tarkkaan ottaen Transnistria julistautui itsenäiseksi vuonna 1990 Neuvostoliitosta, koska Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin. Transnistria tahtoo muutakin kuin tunnustuksen itsenäisyydelleen. Se haluaa liittyä Venäjään.  

Toisin kuin Krim – jonka niin sanottu itsenäistyminen Ukrainasta ja liittäminen Venäjään kävi käden käänteessä – Transnistria ei ole vieläkään tullut liitetyksi Venäjään, koska välissä on Ukraina.  

Tämä Neuvostoliiton ulkomuseo ei ainoastaan halua liittyä Venäjään. Hurjimmissa karttaharjoituksissa se on uuden Novorossijan palanen. Muita palasia olisivat Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” sekä Krim – mutta eivät suinkaan ainoita. Nämä muut palaset ovat Ukrainaa.  

Transnistria ei siis ole pelkkää neuvostonostalgiaa ja hyviä juomia. Se on maailmanpolitiikan arkipäivää.  

Jyrki Kuusirati 

filosofian maisteri, Oulu

Raumpflege. Cicero 27.2.2015. 

Kalevan matkakertomus alkaa kieltämättä hiukan kliseisesti, mutta omankin kokemukseni mukaan todenmukaisesti: "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla on rauhallista." Rauhallista "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla" oli myös heinäkuun 15. päivänä 2009.

Muuten olen sitä mieltä, että myös Suomesta saisi suurin piirtein samanlaisen matkakertomuksen:

Euroopan kenties pelätyimmän rajanylityspaikan sijaan Suomeen tultaisiin lautalla Helsinkiin tai Turkuun joko Tallinnasta tai Tukholmasta. Siinä lautalla saattaisi seikkailumatkailijaakin hirvittää. Sitten ihmeteltäisiin Transnistrian parlamenttitalon edessä sojottavan Lenin-patsaan sijaan Helsingin Senaatintorilla sojottavaa Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n patsasta. Lopuksi tutustuttaisiin paikallisten ylpeydenaiheeseen, Koskenkorvan viinatehtaaseen.

Nähtävyyksiä ja avaruutta on muuallakin kuin Transnistriassa. 

Loppiaisaattona: kaksi dosenttia ja yksi maisteri

Elokuussa 2014 Jyrki Kuusirati kirjoitti Uudesta Venäjästä eli Novorossijasta sekä kommentin Kansan Uutisten artikkeliin "Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa" että blogitekstin, joiden molempien otsikkona oli ja on "Kaikki tiet vievät Transnistriaan".

Siinä samassa blogitekstissä oli myös kartta, joka näyttää, kuinka suuri ja mahtava Novorossijan tasavalta voikaan olla.

Uusi Venäjä Venäjän Äänessä 25. kesäkuuta 2014. 

Suomen Keskustan Paavo Väyrynen kirjoitti saman vuoden joulukuussa "kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä vapaus että velvollisuus esittää myös ennakkoluulottomia ajatuksia" blogikirjoituksessaan "Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?", että Moldovaan kuuluvan Transnistrian kriisi alkoi siksi, että

"Moldovassa hyväksyttiin kielilaki, jonka Transnistriassa asuvat venäläiset ja muut kansalliset vähemmistöt kokivat uhkaavan heidän asemaansa ja oikeuksiaan". Tässäkin tapauksessa "tukea" tuli maassa olleilta venäläisjoukoilta.  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Transnistria on käytännössä Venäjän vallan alainen alue.  

Väyrysen mukaan Transnistria julistautui itsenäiseksi ja puolustautui Moldovan turvallisuusjoukkoja vastaan. Transnistrian ovat kuitenkin tunnustaneet ainoastaan muut jäätyneiden konfliktien alueet: Vuoristo-Karabah, Etelä-Ossetia sekä niin ikään Georgiasta itsenäiseksi julistautunut Abhasia.  

Väyrysen mukaan samasta asiasta on kyse Ukrainan kriisissä. 

Tämä on kuitenkin ainoastaan osatotuus Ukrainan kriisistä, koska samaan aikaan toisaalla, vain päivää aiemmin, muuan toinen dosentti, Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) Johan Bäckman sanoi Suur-Venäjä-puolueen perustamiskonferenssissa Moskovassa 21.12.2014:

Meidän on tuettava Novorossijan valtion muodostamista. Tällä hetkellä se koostuu Donetskin ja Luganskin kansantasavalloista (DNR ja LNR) sekä Transnistriasta (PMR), joka oli pitkään uuden Novorossijan ensimmäinen palanen. 

Jyrki Kuusirati oli siis pahoin harhateillä pro gradussaan Transnistrian kansakunnan rakentamisen hanke vuosina 2006–2008, kun hän työssään esitteli Dnestrin moldavialaisen tasavallan (PMR) itsenäisyyden neljä pilaria. Kysymyshän ei ole ollut mistään aitoon itsenäisyyteen pyrkivästä Transnistrian kansakunnasta tahi kansakunnan rakentamisen hankkeesta, vaan ainoastaan Novorossijan eli Uuden Venäjän yhdestä pienestä palasesta.

Loppiaisaattona: Transnistria

Sunnuntaina 4. tammikuuta 2015 Jyrki Kuusirati kommentoi kahta Demarin juttua - ja tietysti tapansa mukaan pahasti myöhässä. Ensimmäinen Demarin jutuista, jota Kuusirati kommentoi, oli otsikoltaan Pääministeri väläyttää Ylelle: "Pelaamme kahta korttia":

Jyrki Kuusiratin yleisönosastokirjoitus Suomen Kuvalehdessä. 

. 

Jäätyneiksi tai jähmettyneiksi konflikteiksi kutsutaan vanhojen neuvostotasavaltojen alueilla olevia ongelma-alueita. Nämä ongelma-alueet ovat ”jakomieliseen tilaan tipahtaneita epävaltioita” ja ”osoitus siitä, ettei Neuvostoliiton raunioita rakenneta uusiksi, toimiviksi alueiksi hetkessä - eikä edes vuosikymmenessä” (Helsingin Sanomat 23.10.2006). Jäätyneellä konfliktilla tarkoitetaan konfliktia, jolle ei ole löydetty ratkaisua, mutta jonka aiheuttamat asetelmat ovat jääneet voimaan.  

Jäätyneitä konflikteja ovat Vuoristo-Karabahin enklaavi (jonka asemasta Armenia ja Azerbaidzhan kiistelevät), Moldovan kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluva Transnistria sekä Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvat Etelä-Ossetia ja Abhasia (joista molemmista Georgia ja Venäjä kiistelevät). Transnistria on näistä nykyisistä jäätyneistä konflikteista lähimpänä Euroopan unionin rajoja.  

Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemisyrityksissä ovat olleet mukana myös muutamat suomalaiset, muun muassa ulkomininisterit Ilkka Kanerva ja hänen seuraajansa Alexander Stubb, kun he toimivat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajina. Kun ulkoministeri Stubb vieraili Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona, Stubb kiinnitti erityistä huomiota sekä Moldovan Transnistriassa että Georgian Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa jatkuvien jäätyneitten konfliktien sovitteluun.  

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu. Huonoin ratkaisu on tietysti aseellinen. Sopii toivoa, että myös muualla - niin Krimillä kuin Itä-Ukrainassakin - päästäisiin rauhanomaiseen ratkaisuun eikä kummastakaan tulisi uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia.

Tarzan Blochin mielestä olisi pitänyt sanoa, että pelaamme kaksilla korteilla, mutta Alex Stubb sanoi sen toisin. Suomessa on sananvapaus.

Toinen Demarin juttu, jota Kuusirati kommentoi, oli Kanerva: "Pitäisikö Ukrainaan perustaa varsinainen rauhanturvaoperaatio?":

Se on totta, että Moskova horjuttaa naapuriensa alueellista koskemattomuutta paitsi Ukrainassa myös Moldovassa ja Georgiassa. Tosin Moskovan mielestä länsi itse horjutti alueellista koskemattomuutta jo silloin, kun länsi tunnusti Kosovon eroamisen ja itsenäistymisen Serbiasta.  

Ukrainan lisäksi Moskova horjuttaa naapuriensa alueellista koskemattomuutta Moldovan kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvassa Transnistriassa sekä Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvissa Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.  

Moldovan ja Ukrainan väliin jäävässä Transnistriassa sodittiin vuonna 1992 ja Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa vuonna 2008, mutta kaikki konfliktit ovat jääneet ratkaisematta. Näistä kolmesta jäätyneestä konfliktista Euroopan unionia lähinnä on Transnistrian jäätynyt konflikti.  

Separatistinen Transnistria perustelee enemmän tai vähemmän aidon itsenäisyytensä ja itsenäisyysvaatimuksensa neljällä peruspilarilla, joista yksi on kansojen itsemääräämisoikeus. Transnistrialaisen näkemyksen mukaan kansojen itsemääräämisoikeus menee alueellisen koskemattomuuden edelle.  

Se on kokonaan toinen juttu, ovatko Etelä-Ossetia ja Abhasia sekä monikielinen Transnistria sellaisia kansakuntia, joilla olisi Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan takaama kansojen itsemääräämisoikeus. Eikä itsemääräämisoikeus välttämättä tarkoita valtiollista itsenäistymistä.  

Edellä mainitut kolme separatistista tasavaltaa käyttäytyvät kuitenkin itsenäisten valtioiden tavoin, mutta ne ovat itsenäisiä ainoastaan de facto. Näiden kolmen enemmän tai vähemmän itsenäisen tasavallan pitäisi paitsi täyttää itsenäisen valtion tunnusmerkit myös saada itsenäisyydelleen laaja kansainvälinen tunnustus. Venäjän lisäksi vain muutama Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltio on tunnustanut Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden, mutta Transnistrian itsenäisyyttä ei yksikään.  

Syy siihen, että kansainvälisen yhteisön tahi lännen tunnustamista ei näiden tasavaltojen itsenäisyysvaatimuksille heru, johtuu siitä, että länsi näkee niissä Kremlin ketunhännän kainalossa. Niin on, jos siltä näyttää.  

Tässä itä-länsi-ottelussa itä vastaa samalla mitalla: idän mukaan länsi syyllistyy kaksoisstandardeihin, kun länsi ei salli muiden käyttäytyä samoin kuin länsi itse käyttäytyy, ja Transnistrian ja Venäjän mukaan länsi itse horjutti alueellista koskemattomuutta jo silloin, kun se tunnusti Kosovon eron ja itsenäistymisen Serbiasta.

Kokoomuslainen Verkkouutiset otsikoi joulun alla: Keskustan Väyrynen puolustaa Venäjää "jäätyneissä konflikteissa". Blogissaan Paavo Väyrynen kirjoitti muun muassa Transnistriasta: 

Moldovaan kuuluvan Transnistrian kriisi alkoi Väyrysen mukaan siksi, että "Moldovassa hyväksyttiin kielilaki, jonka Transnistriassa asuvat venäläiset ja muut kansalliset vähemmistöt kokivat uhkaavan heidän asemaansa ja oikeuksiaan". Tässäkin tapauksessa "tukea" tuli maassa olleilta venäläisjoukoilta.  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Transnistria on käytännössä Venäjän vallan alainen alue.  

Väyrysen mukaan Transnistria julistautui itsenäiseksi ja puolustautui Moldovan turvallisuusjoukkoja vastaan. Transnistrian ovat kuitenkin tunnustaneet ainoastaan muut jäätyneiden konfliktien alueet: Vuoristo-Karabah, Etelä-Ossetia sekä niin ikään Georgiasta itsenäiseksi julistautunut Abhasia.  

Väyrysen mukaan samasta asiasta on kyse Ukrainan kriisissä.

Kirjoittipa Väyrynen esityksensä sitten "kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä vapaus että velvollisuus esittää myös ennakkoluulottomia ajatuksia" tai olivatpa hänen puheensa suomettuneisuutta tai väyrystelyä, eivät Väyrysen puheet ole aivan väyrystä. Kyllä meidän täytyy ymmärtää, kuinka Venäjä ajattelee ja toimii - mutta hyväksyä niitä ajatuksia ja toimia ei tarvitse. 

Muutama sananen Transnistriasta ja etupiiriajattelusta

Jyrki Kuusirati kommentoi Kansan Uutisten Verkkolehdessä 11.10.2014 julkaistua Heikki Talvitien haastattelua "Putin käänsi kelkkansa jo 2006 - Venäjä huolehtii etupiiristään" heti samana päivänä:

Suomalainen potkukelkka.
Kuvan kelkka ei liity
Talvitien tarkoittamaan tapaukseen. 

Sen lisäksi, että Moldovan ja Transnistrian rauhansopimuksen ajautuminen kiville otti koville, vuosi 2006 oli muullakin tapaa merkittävä Venäjän ja Vladimir Putinin suunnanmuutoksessa.  

Vuonna 2006 aloitettiin neuvottelut Kosovon itsenäistymisestä. Venäjä vastusti slaaviveljensä Serbian pilkkomista, mutta länsi puolusti sitä. Länsi piti Kosovon itsenäistymistä yksittäistapauksena, mutta Venäjä ei pitänyt Kosovon itsenäistymistä yksittäistapauksena, vaan Venäjä pitää sitä ennakkotapauksena. Vieläkin Venäjä jaksaa muistuttaa kaksoisstandardeista.  

Kun Kosovo julistautui itsenäiseksi helmikuussa 2008 ja Serbian alueellista koskemattomuutta näin loukattiin, Venäjä katsoo johdonmukaisesti, että alueellista koskemattomuutta voidaan loukata muuallakin: jos kerran länsi voi loukata alueellista koskemattomuutta, voi alueellista koskemattomuutta loukata myös Venäjä.  

Omasta etupiiristään Venäjä huolehti Georgian sodassa elokuussa 2008, kun Abhasian ja Etelä-Ossetian jäätyneet konfliktit hetkellisesti sulivat sodaksi. Georgian sodassa Venäjä ei enää kunnioittanut entisen neuvostotasavallan kansainvälisesti tunnustettuja rajoja, vaan se loukkasi Georgian alueellista koskemattomuutta.  

Euroopan unionia lähinnä oleva jäätynyt konflikti on Transnistriassa. Transnistrian eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan enemmän tai vähemmän todellisen itsenäisyyden peruspilareita on neljä. Yksi neljästä Transnistrian itsenäisyyden pilarista on Molotovin–Ribbentropin sopimuksen seurausten purkaminen: kun kerran miekalla piirrettyjä rajoja on muutettu muuallakin Euroopassa, miksei myös sopimuksen seurauksena syntynyttä Bessarabian ja Transnistrian välistä Dnestrjoen ylittävää pakkoavioliittoa voisi purkaa. Transnistrialaisen näkemyksen mukaan sellainen Moldova, johon kuuluvat sekä Bessarabia että Transnistria, on Molotovin–Ribbentropin sopimuksen synnyttämä keinotekoinen luomus. Dnestrjoen ylittänyt liitto oli olemassa vain silloin, kun oli olemassa Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta eli ainoastaan viisikymmentä vuotta.  

Tämä Molotovin–Ribbentropin sopimuksen seurausten purkaminen tarkoittaisi myös sitä, että Neuvostoliiton entisten neuvostotasavaltojen rajoja ei tarvitsisi enää kunnioittaa.  

Vaikka ensisilmäyksellä Molotovin–Ribbentropin sopimuksen seurausten purkaminen Ukrainan ja Moldovan välisellä alueella näyttäisi olevan ristiriidassa Venäjän etupiiriajattelun kanssa, ei se sitä ole. Tällaisella purkamisella pyritään itse asiassa Venäjän etupiirin palauttamiseen myös Dnestrjoen suunnalla. Kuuluvathan jossain Novorossijaa esittävissä kartoissa Novorossijaan paitsi Itä-Ukraina ja Krim myösTransnistria – ja joissain kartoissa jopa Dnestrjoen takainen Bessarabia. 

Nälkämaan laulu - "Vapaaehtoiseksi Ukrainaan?"

Jyrki Kuusirati kommentoi Veli-Pekka Leivon blogin Kitinää Näläkämaasta kirjoitusta "Vapaaehtoiseksi Ukrainaan" - tai paremminkin sen yhtä kommenttia 4.8.2014:

Etenkin kun Transnistriaan liittyvät moninaiset maantieteelliset nimet ovat monille tuiki tuntemattomat, muutama Transnistrian nimistöön liittyvä sekava selvennys on paikallaan.  

Dnestr on Bessarabian ja Transnistrian välinen rajajoki, joka laskee Mustaanmereen. Venäjäksi se on Dnestr (Днестр), moldovaksi Nistru ja ukrainaksi Dnister (Дністер). ”Dnister ei ole vähäinen joki”, kirjoitti ukrainalaissyntyinen Nikolai Gogol romaanissaan Taras Bulba.  

Nistru on Dnestrjoen romaniankielinen nimi. Nistru-nimeen pohjautuu Dnestrin vasemman rannan – ja bessarabialaisen Chisinaun ja romanialaisen Bukarestin näkökulmasta Dnestrin takaista – aluetta tarkoittava Transnistria, mutta dnestriläiset itse käyttävät omasta alueestaan mieluummin nimitystä Pridnestrovie (venäjäksi Приднестровье), joka on Transnistrian venäjänkielinen nimi. Suomeksi Pridnestrovien luontevin käännös olisi ehkä Dnestrinranta.  

Kaikki Transnistrian alueen nimet viittaavat Bessarabian ja Transnistrian väliseen rajajokeen, joka on venäjäksi Dnestr ja moldovaksi Nistru.  

Nimityksen Transnistria tekee dnestriläisten näkökulmasta ongelmalliseksi se, että trans-etuliite tarkoittaisi alueen olevan Nistrujoen takana – eikä dnestriläisten itsensä mielestä alue ole tietenkään minkään takana, vaan siinä Dnestrin rannalla. Nistrun takana se on ainoastaan Chisinausta tai - mikä dnestriläisen historiannäkemyksen ja toisen maailmansodan aikaisten kokemusten mukaan vielä pahempaa - Bukarestista katsoen. Siksi Pridnestrovie on perusteltu, ja Tiraspolin hallinto suosittaakin ja käsittääkseni suorastaan lailla säätää, ettei maan nimen virallista lyhytmuotoakaan käännettäisi millekään kielelle, vaan se olisi esimerkiksi englanniksi Pridnestrovie.  

Transnistria (moldovaksi Транснистриа) on Dnestrin vasemmalla rannalla olevan alueen nimi romaniaksi. Nistria tulee joen romaniankielisestä nimestä Nistru. Nimi Transnistria tulee alueen sijainnista Dnestrjoen takana – siis Moldovasta ja Romaniasta katsoen. Transnistrian itsensä mielestä se tietenkään sijaitse minkään takana, vaan se sijaitsee Dnestrjoen rannalla. Toisen maailmansodan aikana akselivaltoihin kuulunut Romania kutsui valtaamaansa Nistrun ja eteläisen Bugjoen välistä aluetta Transnistriaksi. Tästä Transnistrian kuvernementista (Guvernământul Transnistriei) tuli tuhoamisleirien saaristo, ja tässä on se toinen syy dnestriläisten Transnistria-nimeä kohtaan tuntemaan inhoon.  

Kansainvälisessä julkisuudessa Transnistrian aluetta kutsutaan Katalin Miklóssyn mukaan joko ”Dnestrin toisen puolen alueeksi” tai yksinkertaisesti Transnistriaksi. Moldovan tasavallan hallitus käyttää Transnistrian alueesta virallisesti nimeä Dnestrin vasemman hallintoalueyksikkö, joka on moldovaksi Unitățile Administrativ-Teritoriale din Stînga Nistrului eli lyhyemmin Stînga Nistrului.  

Sen sijaan Transnistriaa tarkoittavat erilaiset sekamuodostelmat, joiden alussa on latinalainen trans ja sen jälkeen venäläinen tai ukrainalainen joennimi tai sen johdos, eivät ole esimerkiksi kirjan The Moldovans – Romania, Russia, and the Politics of Culture kirjoittaneen Charles Kingin mukaan toivottavia. Tällaisia epätoivottavia sekamuodostelmia ovat muun muassa Transdnestria ja Transdniester.  

Transnistria, jossa alussa on latinalainen trans ja lopussa romanialaisesta Nistru-joennimestä johdettu loppuosa, on näistä trans-alkuisista kaikkein selkein ja johdonmukaisin. Tämä siitä huolimatta, vaikka Transnistriassa ei tästä lännestä vakiintuneesta nimestä pidetäkään.  

Minusta Suomessa ja suomessa voitaisiin puhua Transnistriasta, kun tarkoitetaan maantieteellistä aluetta, ja Transnistrian separatistisesta tasavallasta puhuttaessa voitaisiin käyttää vaikkapa sen moldovankielistä virallista lyhytmuotoa Nistrenia, kun tarkoitetaan Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Ne molemmat - sekä Transnistria että Nistrenia - sopivat suomalaiseen suuhun. 

Ukraina ja Ukrainan lippu. Kuva: viktoriamedia.org. 

Kaksi päivää myöhemmin Kuusirati kommentoi saman blogitekstin muuatta toista kommenttia: 

Dnestrjoen molemmat rannat ovat suomalaisille tutut muustakin kuin vuonna 1713 sattuneesta Benderin kalabaliikista.  

Benderin kalabaliikin jälkeen Transnistrian alueella vierailleita suomalaisia ovat ulkoministerit Ilkka Kanerva ja Alexander Stubb, Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidentti, kansanedustaja Kimmo Kiljunen, jonka blogiteksti on julkaistu myös hänen kirjassaan Satakolmetoista viikkoa - politiikkaa siltä puolelta (2009) ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen sekä Anna Kontula, joka 8.9.2009 kirjoitti blogitekstin ”Maasta jota ei ole”.  

Presidentti Martti Ahtisaaren kriisinhallintajärjestö CMI ei siis ole ainoa suomalainen, joka on toiminut Transnistriassa aktiivisesti.  

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana ulkoministeri Ilkka Kanerva tammikuussa 2008 pyrki käynnistämään neuvottelut Transnistrian kiistasta, matkusti ”Ukrainan kautta Moldovaan” (niin kuin Helsingin Sanomat otsikoi 18.1.2008) ja kävi matkallaan myös Transnistriassa.  

Kun Kanerva joutui eroamaan niin sanotun tekstiviestiskandaalin takia Suomen ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008, hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Ulkoministeri Stubb jatkoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän joutui selvittämään paitsi Venäjän ja Georgian välistä sotaa myös Transnistrian jäätynyttä konfliktia. Esimerkiksi Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona vieraillessaan Stubb kiinnitti huomiota muun muassa Transnistrian jäätyneen konfliktin sovitteluun.  

Syyskuussa 2008 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö pyrki käynnistämään Transnistrian konfliktin statusneuvottelut. Kun kansanedustajat Kimmo Kiljunen ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen vierailivat tuossa ”Neuvostoliiton ulkomuseossa” - kuten Kimmo Kiljunen Transdniestriaksi kutsumaansa aluetta luonnehtii - syksyllä 2008, tämän vierailun jälkeen Salolainen totesi: ”Jos ennen vierailua olimme hämmentyneitä, niin tämän vierailun jälkeenkin sitä olemme, nyt vain astetta korkeammalla tasolla.” 

Jälkimmäinen kommentti on muokattu kommentista, jonka Kuusirati kirjoitti Arto Mustajoen blogitekstiin "Nyt Krim - seuraavaksi Transnistria?" 

Kaikki tiet vievät Transnistriaan

Jyrki Kuusirati kirjoitti 4.8.2014 kommenttiinsa ”Kaikki tiet vievät Transnistriaan” Peter Lodeniuksen Kansan Uutisten Viikkolehdessä 25.7.2014 julkaistuun artikkeliin ”Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa” ainakin yhden kirjoitusvirheen, joka tässä täytyi korjata.

Peter Lodenius kirjoitti artikkelissaan ”Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa” kenraaliluutnantti Vladimir Antjufejevista, joka on vaikuttanut ennen muun muassa Transnistriassa ja nyt Donbassin alueella Ukrainassa. Transnistrian eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan turvallispalvelua Antufejev johti siihen saakka, kunnes Transnistrian pitkäaikainen päämies Igor Smirnov joutui väistymään tehtävästään, ja Transnistrian presidentinvaaleissa valituksi tuli Jevgeni Shevtšuk. 

Transnistriassa ovat vaikuttaneet myös monet muut, joiden nyt tiedetään toimivan Ukrainassa. Suomalainen Le Monde diplomatique & Novaja Gazeta 3/2014 kertoi artikkelissaan ”Sodan PR-haamut” ja Helsingin Sanomat jutussaan ”Työnä ja kutsumuksena tappaminen” 31.5.2014, että eversti Igor Girkin/Strelkov aloitti sotilasuransa Transnistriassa vuonna 1992. 

Samainen Novaja Gazeta kertoi Igor Girkinin paitsi olleen Krimillä vapaaehtoisten joukossa myös pitäneen yhteyttä Krimin pääministeri Aksjonoviin, ja Helsingin Sanomat kertoi, että Girkin osallistui Krimin alueparlamentin miehitykseen Simferopolissa. Aikakauslehti Timen artikkelista ”Putin’s Man in Crimea Is Ukraine’s Worst Nightmare” 10.3.2014 selviää se, että myös Krimin nykyisellä pääministeri Sergei Aksjonovilla on vahvat transnistrialaiset juuret: hänen isänsä – entinen puna-armeijan upseeri – palveli 1980-luvun lopulla Neuvosto-Moldaviassa ja vaikutti Moldovassa vielä sen itsenäistyessä. Ennen Transnistrian sotaa Sergei Aksjonov muutti Krimille.  

Mielenkiintoista on myös se, että esimerkiksi Venäjän Äänen juhannuksen 2014 jälkeen julkaistun jutun ”Donetskin ja Luhanskin tasavallat yhdistyvät Kansantasavaltojen liitoksi” kartassa kuuluu Novorossijaan Itä- ja Etelä-Ukrainan lisäksi myös paljon muuta. Tämän kartan mukaan siihen kuuluisi myös Krim. Eikä siinä vielä kaikki: Venäjän Äänen kartalla Uuden Venäjän länsiraja ei ulottuisi ainoastaan Dnestrjokeen saakka, jolloin Novorossijaan kuuluisi Transnistria, vaan Uusi Venäjä ulottuisi Dnestrjoen oikealle rannalle, jolloin siihen kuuluisi myös Moldova!  

Kaikki tiet vievät Transnistriaan. 

Uusi Venäjä Venäjän Äänessä 25. kesäkuuta 2014. 

Sitä en sentään tiedä (enkä myöskään ota selvää), pitääkö edellä mainitun kenraaliluutnantin sukunimi translitteroida Antjufejev vai Antufejev.

"Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?"

Neljä kuukautta Arto Mustajoen artikkelin "Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?" ilmestymisen jälkeen, 2.7.2014 klo 17.01 JYRKI KUUSIRATI sanoi:

Vaikka ”Transnistria-projektin taustalla ei ole Stubb, vaan Crisis management initiative eli tuttavallisesti Ahtisaaren organisaatio”, ei Transnistria ole Alexander Stubbille outo.  

Kun Ilkka Kanerva joutui eroamaan niin sanotun tekstiviestiskandaalin takia Suomen ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008, hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Ulkoministeri Stubb jatkoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän joutui selvittämään paitsi ”Venäjän ja ja Gruusian (Georgian) välistä sotaa” myös Transnistrian jäätynyttä konfliktia. Muun muassa Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona vieraillessaan Stubb kiinnitti erityistä huomiota yhtäältä Moldovan Transnistriassa, toisaalta Georgian Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa jatkuvien jäätyneitten konfliktien sovitteluun.  

Dnestrjoen molemmat rannat ovat siis suomalaisille tutut muustakin kuin Benderin kalabaliikista. Benderin kalabaliikin jälkeen Transnistrian alueella vierailleita suomalaisia ovat edellä mainittujen Kanervan ja Stubbin lisäksi Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidentti, kansanedustaja Kimmo Kiljunen, jonka blogiteksti on julkaistu myös kokoelmassa Satakolmetoista viikkoa – politiikkaa siltä puolelta (2009), sekä Anna Kontula, joka on kirjoittanut blogitekstin ”Maasta jota ei ole”.  

Vuosien 2006–2008 jälkeen on ajanriento kiihtynyt, mutta muualla kuin Transnistriassa. Vaikka Transnistriassa on järjestetty monia kansanäänestyksiä itsenäisyyden puolesta ja useasti pyydetty Venäjää liittämään alueen osaksi Venäjän federaatiota, ei Venäjä ole vieläkään tunnustanut sen itsenäisyyttä niin kuin se on tunnustanut Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä Krimin itsenäisyyden.  

Krimillähän kaikki kävi ennätysvauhtia – niin itsenäisyyden tunnustaminen kuin alueen liittäminenkin osaksi Venäjää.  

Kesäkuun 25. päivänä 2014 Venäjän Ääni julkaisi jutun ”Donetskin ja Luhanskin tasavallat yhdistyvät Kansantasavaltojen liitoksi”, jossa sanotaan seuraavaa: ”Itsenäiseksi julistautuneet Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat perustavat uuden konfederatiivisen liiton – Kansantasavaltojen liiton, eli Novorossijan tasavallan.”  

Vaikka Novorossijan eli Uuden Venäjän alueesta on monenlaisia karttoja, tässä Venäjän Äänen karttakuvassa on merkillepantavaa se, että Uuteen Venäjään kuuluvat paitsi nykyisen Ukrainan itä- ja eteläosat myös Krim ja Transnistria – sekä Bessarabia eli Moldova! 

Krim - Donbass - Transnistria: "Kovempia pakotteita"

Maanantaina 2. kesäkuuta kirjoitti Jyrki Kuusirati:

Teppo Tiilikaisen ”Kovempia pakotteita” (SK 22/30.5.2014) kaipaa muutamia tarkennuksia ainakin Transnistriaa koskien.

Transnistria ei oman näkemyksensä mukaan itsenäistynyt ”yksipuolisesti Moldovasta 1991”, vaan se antoi itsenäisyysjulistuksensa jo vuonna 1990. Samana vuonna Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta antoi oman suvereenisuusjulistuksensa, mutta se julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin, vuonna 1991. Tällöin Transnistria oli ollut jo vuoden enemmän tai vähemmän itsenäisenä. Transnistrian sota käytiin vuonna 1992, jonka jälkeen solmittu aselepo jätti alueen tilanteen silleen. 

Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemiseksi on tehty lukuisia ratkaisuyrityksiä konfliktin eri osapuolten kesken, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tosin usein se, ettei saada aikaan minkäänlaista ratkaisua, voi olla parempi vaihtoehto kuin se, että saadaan aikaiseksi huono ratkaisu. Sotilaallinen ratkaisu olisi se kaikkein huonoin.

Se on sitten toinen juttu, että Krimin nykyisellä pääministerillä Sergei Aksjonovilla samoin kuin nykyisellä Donbassin nostoväen komentajalla Igor Strelkov-Girkinillä – joka aiemmin osallistui Krimin alueparlamentin miehitykseen Simferopolissa – on kummallakin menneisyytensä myös Transnistriassa.

Kuusiratin kommenti Tiilikaisen kirjoitukseen "Ukrainan ulkoministeri: Venäjän painostaminen vaatii kovempia pakotteita" on luettavissa myös Suomen Kuvalehden verkkosivuilla.

Kosovon ja Krimin karttoja katsellessa: Kosovo - Krim - Donbass - Transnistria

16. maaliskuuta 2014 kirjoitti Jyrki Kuusirati:

Krim – seuraava jäätynyt konflikti?  

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoi, että Krimin erohaluista on lännen ja Venäjän totuudet. Nämä totuudet vaatinevat muutaman tarkennuksen.  

Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä.  

Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.  

Venäjä vertaa Krimiä Kosovoon, joka itsenäistyi yksipuolisella ilmoituksella Serbiasta vuonna 2008. Kosovo-kortti oli käytössä myös silloin, kun Transnistria Venäjän myötävaikutuksella propagoi oman itsenäisyytensä puolesta vuosina 2006–2008. 

Kosovon lippu. 

Se, että Venäjä vastusti Kosovon itsenäisyyttä eikä tunnusta sitä, ei ole mikään ihme. Venäjä ei ymmärrä lännen kantaa, jonka mukaan Kosovo ja Krim ovat kaksi toisistaan poikkeavaa tapausta. Venäjän mukaan Kosovon itsenäistyminen ei kuitenkaan ollut yksittäistapaus, vaan se oli nimenomaan ennakkotapaus, joka avasi Pandoran lippaan myös muille itsenäisyyttä haluaville alueille itsenäistyä.  

Ennakkotapauksen pelossa Kosovon itsenäistymistä eivät ole tunnustaneet myöskään muutamat länsimaat, jotka pelkäsivät sen johtavan voimistuviin itsenäistymisvaatimuksiin omissa maissaan. Koska Kosovo on Venäjän näkemyksen mukaan ennakkotapaus, se on avannut Pandoran lippaan niin edellä mainittujen jäätyneiden konfliktien kuin Kriminkin itsenäisyydelle.  

Transnistrian itsenäisyyden yksi peruspilari on kansojen itsemääräämisoikeus. On sitten toinen juttu, ovatko esimerkiksi transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Sen kiusallisen varauksen, että YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä, sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle.  

Krimin kartta. 

Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä, jotka muistuttavat Krimillä sunnuntaina järjestettyä kansanäänestystä. Esimerkiksi vuonna 2006 Transnistriassa järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti tuolloin jo etukäteen kansaäänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä.  

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetty.  

Krimin kansanäänestyksestä ja pyrkimyksistä liittyä Venäjään on päättänyt Krimin aluehallinto, joka Helsingin Sanomien mukaan nousi epädemokraattisesti valtaan Ukrainan vallankumouksen jälkeisessä sekasorrossa. Krimin pääministeriksi valittu Venäjän-mielinen Sergei Aksjonov on mielenkiintoinen linkki Transnistrian ja Krimin välillä. Time-lehden mukaan ulkovenäläinen Aksjonov ei ole koskaan asunut Venäjällä, ja Krimille hän on muuttanut Transnistriasta, jossa hänen isänsä palveli vuoden 1992 Transnistrian sodassa Venäjän upseerina. 

Venäjä on suhtautunut vältellen Transnistrian haluun liittyä osaksi Venäjää, mutta Krimillä tilanne on toinen. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan.  

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia. 

Onko Donbassin alue seuraava Krim? Oli eli ei, se on ainakin käynyt selväksi, että vuosien vitkasteluun ja jahkailuun ei enää ole aikaa niin kuin Transnistriassa jo vuodesta 1990. Kaikki käy kuin Krimillä: parlamentin päätös itsenäistymisestä ja Venäjään liittymisestä jo ennen kansanäänestyksen tulosta - ja kaikki tämä parissa päivässä niin ihanan suloisessa sekamelskassa.

Krim - seuraava jäätynyt konflikti?

Samana tiistai-iltana samainen Jyrki Kuusirati luetutti tekstinsä kahdella ihmisellä ja sen jälkeen lyhensi ja muutenkin muokkasi tekstiään. Kiitokset heille!

Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Näitä ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä. 

Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä. 

Transnistria julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta syyskuussa 1990 Neuvosto-Moldavian suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Kun Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vuotta myöhemmin, täytti Transnistria omasta mielestään tuolloin jo kaikki itsenäiselle valtiolle asetetut tunnusmerkit. 

Transnistria nojaa itsenäisyytensä – ja sen kanssa ristiriidassa olevan tahtonsa liittyä osaksi Venäjää – neljään peruspilariin. Ne ovat kansojen itsemääräämisoikeus, Moldovasta erillinen historia, Transnistrian erityisyys verrattuna Moldovaan ja Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen. 

Krimin alueparlamentti ei voi vedota Transnistrian tavoin Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkamiseen, mutta Krim vetoaa siihen, että Krim oli Hruštševin lahja Venäjältä Ukrainalle vuonna 1954. Transnistria kuului oman näkemyksensä mukaan Moldaviaan vain vuodet 1940–1990. Sekä Transnistria että Krim voivat ainakin omasta mielestään perustellusti vedota erilliseen historiaan – Transnistria Moldovasta ja Krim Ukrainasta. 

Transnistria vetoaa erityisyyteensä, muun muassa siihen, että siellä on kolme tasavahvaa kansallisuutta – moldovalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset – toisin kuin Moldovassa. Myös Krim voi vedota siihen, että se on väestökoostumukseltaan erilainen kuin Ukraina. 

Transnistria vetoaa myös kansojen itsemääräämisoikeuteen. On sitten toinen juttu, ovatko transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Eikä YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä saati Venäjään liittymistä, mutta tämän kiusallisen varauksen sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle. 

Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä. Esimerkiksi vuonna 2006 järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti jo etukäteen äänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä. 

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetä. 

Krimillä on nyt sekava joukko erilaisia asevoimia. Transnistriassa on niin omia, Moldovan kuin Venäjänkin joukkoja. Venäläisiä pidetään miehitysjoukkoina eikä Moldovan perustuslain mukaan sen alueella saisikaan olla vieraita joukkoja, mutta ne ovat siellä vuoden 1992 Transnistrian sodan jälkeen tehdyn aseleposopimuksen nojalla rauhanturvajoukkoina. 

Venäjä on suhtautunut vältellen Tiraspolin haluun liittyä osaksi Venäjää. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan. 

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu.  Huonoin on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia. 

Tuleeko Krimistä seuraava jäätynyt konflikti?  

Krim - ja se Oolannin sota

Viikko sitten tiistaina Jyrki Kuusirati kirjoitti: 

Ilta-Sanomien juttu ”Tutkija: Leimahtaako heti Ukrainan jälkeen Transnistriassa” viittasi dekaani Arto Mustajoen 3.3.2014 ilmestyneeseen blogikirjoitukseen ”Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?” 

Nyt kun Krimin alueparlamentti on tehnyt päätöksen itsenäistyä jo ennen alueen itsenäistymisestä järjestettävää kansanäänestystä, on syytä tarkastella sitä, mitä on tapahtunut Transnistriassa – varsinkin kun Krimin alueparlamentin päätöksen ilmeisenä ja lopullisena tavoitteena on liittyä Venäjän federaatioon. 

Kysymys ei kuitenkaan kuulu, leimahtaako Krimin jälkeen Transnistriassa, vaan kysymys kuuluu, tuleeko Krimistä samanlainen jäätynyt konflikti kuin Transnistriasta. 

Transnistria, jonka pääkaupunki on Tiraspol, on yksi jäätyneistä konflikteista. Jäätyneet eli jähmettyneet konfliktit ovat suuren ja mahtavan Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä ”jakomieliseen tilaan tipahtaneita epävaltioita”. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, jonka asemasta Armenia ja Azerbaidzhan kiistelevät. Moldovan tasavallan kansainvälisoikeudellisesti tunnustettujen rajojen sisällä oleva Transnistria on näistä jäätyneistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, ja se sijaitsee Dnestr- eli Nistrujoen vasemmalla rannalla. 

Oman näkemyksensä mukaan Transnistria ei ole separatistinen epävaltio, koska se julistautui itsenäiseksi nyt jo hajonneesta Neuvostoliitosta syyskuussa 1990 – sen jälkeen, kun Moldavian sosialistisen neuvostotasavallan parlamentti oli antanut oman suvereenisuusjulistuksensa kesäkuussa 1990. Vasta seuraavana vuonna Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi. Oman näkemyksensä mukaan Transnistria – Dnestrin moldavialainen tasavalta – oli tuolloin jo itsenäinen, joka täyttää kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit. 

Transnistria nojaa itsenäisyytensä – ja sen kanssa ristiriidassa olevan halunsa liittyä osaksi Venäjän federaatiota – neljään peruspilariin. Nämä pilarit ovat kansojen itsemääräämisoikeus, Moldovasta erillinen historia, Transnistrian erityisyys verrattuna Moldovaan ja Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen. 

Krimin alueparlamentti ei voi vedota Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen tai peruuttaminen, mutta Krim voi vedota siihen, että se oli ukrainalaisen Nikita Hrutševin lahja Venäjältä Ukrainalle vuonna 1955. Transnistria kuului oman näkemyksensä mukaan Moldaviaan vain vuodet 1940–1990. Näin ollen sekä Transnistria että Krim voivat ainakin omasta mielestään perustellusti vedota erilliseen historiaan – Transnistria Moldovasta ja Krim Ukrainasta. 

Transnistria vetoaa erityisyyteensä eli muun muassa siihen, että siellä on kolme tasavahvaa kansallisuutta – moldovalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset – toisin kuin Moldovassa. Myös Krim voi vedota siihen, että se on väestökoostumukseltaan erilainen kuin Ukraina. 

Omaa itsenäisyyttään perustellessaan Transnistria vetoaa kansojen itsemääräämisoikeuteen, mutta se on sitten toinen juttu, ovatko transnistrialaiset eli dnestriläiset kansa vai ei ja kuinka todellinen tuo kansakunta on. Sitä samaa voi kysyä myös krimiläisiltä. Sen Transnistria sen sijaan ohittaa, että Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjassaan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita itsenäistymistä, ja saman kiusallisen varauksen näyttää ohittavan myös Krim. Dnestriläisen tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee alueelliseen koskemattomuuden edelle, ja samoin näytään ajateltavan myös Krimillä. 

Krimin itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen alla kannattaa muistaa, että myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä. Esimerkiksi syyskuussa 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa itsenäistyä ja liittyä osaksi Venäjää. Nämä vaalit olivat dnestriläisen näkemyksen mukaan reilut ja rehelliset, vaikka Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö jo etukäteen väitti toisin ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Kansanäänestystä oli dnestriläisen kertoman mukaan seuraamassa satoja kansainvälisiä vaalitarkkailijoita ja ulkomaalaisia journalistia, mutta ei yhtään tarkkailijaa Etyjistä. 

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona Krimissä järjestettävään kansanäänestykseen on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin vaalitarkkailijoita päästetä. 

Krimillä on nyt sekava joukko erilaisia asejoukkoja. Transnistriassa on kolmenlaisia rauhanturvajoukkoja: Tiraspolin hallinnon omia dnestriläisiä joukkoja, Moldovan tasavallan joukkoja ja Venäjän asevoimien joukkoja. Venäläisiä asejoukkoja pidetään usein miehitysjoukkoina eikä Moldovan tasavallan perustuslain mukaan sen alueella saakaan olla vieraan vallan joukkoja, mutta ne ovat siellä vuonna 1992 käydyn Transnistrian sodan jälkeen tehdyn aseleposopimuksen nojalla. Kaikkien näiden joukkojen tehtävänä oli estää konfliktin jatkuminen. Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemiseksi on käyty koko ajan lukuisia neuvotteluja konfliktin eri osapuolten kesken, mutta toistaiseksi tuloksetta. 

Venäjän suhtautuminen Tiraspolin hallinnon haluun liittyä osaksi Venäjään on ollut välttelevää. Transnistria sopinee Venäjälle paremmin pelinappulana suhteessa Moldovaan, ettei Moldova lähentyisi Euroopan unionia ja – mikä vielä pahempaa – Natoa. Samanlaiseksi tullee myös Krimin osa suhteessa Ukrainaan. 

Tässä vaiheessa ei voi tietää, leimahtaako Krimillä esimerkiksi Transnistrian sotaan verrattava lyhyeksi jäävä sota, ja tulisiko Krimistä sen jälkeen samanlainen jäätynyt konflikti kuin Transnistria on nyt. Tällöin Krimin osaksi jäisi olla Venäjän pelinappula suhteessa Ukrainaan, mikä osaltaan jarruttaisi Ukrainan haluja lähentyä länttä. 

Transnistrian jäätyneen konfliktin kohdalla on joskus todettu, että usein se, ettei tehdä minkäänlaista ratkaisua, on parempi ratkaisu kuin se, että tehdään huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on sotilaallinen. Näin ollen voi vain toivoa, että eri osapuolten kesken käydyt neuvottelut onnistuvat niin, että päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta jäätynyttä konfliktia. 

Ja se Oolannin sota oli kauhia... 

Landet som icke är: Tiraspol Times

Tiraspol Times oli verkkolehti, joka ilmestyi Tiraspolissa vuosina 2006-2008.

Tiraspol on Moldovan ja Ukrainan välissä olevan separatistisen Dnestrin moldavialaisen tasavallan, Nistrenian, Pridnestrovien eli Transnistrian pääkaupunki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Separatistista Transnistriaa on luonnehdittu monin varsin arveluttavin mainesanoin:

Lännessä sen sanotaan olevan esimerkiksi ihmiskaupan ja laittoman asekaupan ”musta aukko”, ”Euroopan pikku Afganistan”, ”aikakone, joka vie sinne matkustavan Tintti-sarjakuvien maailmaan”, Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musiikkinäytelmän Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho Mahagonny, ”Euroopan ruutitynnyri”, ”kommunistinen reliikki Euroopan kartalla”, ”kommunistinen teemapuisto” sekä ”Neuvostoliiton ulkomuseo”, ”joka edelleen haluaisi olla osa Neuvostoliittoa”, tahi ”Euroopan omituisin maa” ja ”vaarallinen leikkivaltio”, joka kuulostaa ”sarjakuvapiirtäjä Hergén Tintti-albumeihinsa keksimältä valtiolta. Siis Syldavian ja Bordurian rajanaapurilta." 

Transnistria kuuluu Abhasian ja Etelä-Ossetian kanssa samaan Demokratian ja kansojen oikeuksien yhteisöön. Edellä mainitut kaksi Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvaa tasavaltaa sekä Azerbaidžanin keskellä sijaitseva, itsenäiseksi julistautunut Vuoristo-Karabah ovat tunnustaneet Transnistrian itsenäisyyden. Tilannetta muun muassa näissä tunnustamattomissa valtioissa ja näillä kiistanalaisilla alueilla kutsutaan jäätyneeksi konfliktiksi tahi jähmettyneeksi konfliktiksi.

Me - Tarzan ja Jane - kävimme Tiraspolissa päiväseltään 15.7.2009, vaikka Transnistrian alueelle matkustamista ei ulkoasiainministeriö suosittelekaan. Lähdimme matkalle Chisinaun keskusliikenneasemalta (Gara Centrală or. Chişinău), jossa minibussien kuljettajat huutelivat minibussiensa matkareittejä. Kovaäänisin Кишинэу-Бендер-Тирасполь vei voiton. Bussikuskin huuto kuulosti moldovalta, mutta saattoi se toki venäjää tai ukrainaa.

Tarzan Bloch Chisinaun keskusliikenneasemalla. 

Muuten, pieni ekskurssi: Chisinaussa ei paljoa moldovaa (eli romaniaa) juuri kuulunut, vaan siellä kuului venäjää (tai ukrainaa), mutta toki moldova näkyi kaikissa virallisissa kirjoituksissa ensin, ennen venäjää. Eikä juuri käytäviltä vuoden 2009 Moldovan parlamenttivaaleilta voinut mitenkään välttyä - ei televisiossa eikä kaduilla. Vaalikampanjointi oli - katsottiinpa sitten Partidul comunistilorin tai Partidul liberalin televisiomainoksia - melkoisen suorasukaista. Meillä Suomessahan meni herne nenään jo niistä SAK:n ökyporvarimainoksista - konsensuksen hengessä yli puoluerajojen.

Mutta takaisin asiaan ja Tiraspoliin: Me kaksi siis hyppäsimme muiden mukaan minibussiin, joka kulki reittiä Chisinau-Bender-Tiraspol. Vaikka Bender on Dnestr- eli Nistrujoen oikealla rannalla, se on osa Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Benderin me suomalaiset muistamme parhaiten Benderin kalabaliikista (1713).

Matkalla Tiraspoliin istui minibussissa muun muassa muuan isä pienen poikansa kanssa. Pikkupoika sanoi monen monta kertaa, että 'tirapoi', ja isä jaksoi aina kärsivällisesti korjata, että 'tiraspol'. Kaikki tämä oli puhekuplissa tietysti kyrillisin kirjaimin: Тирасполь.

Transnistrian-puoleinen rajanylityspaikka näytti puomeineen ja parine parakkeineen lähinnä isolta tiesululta, vaikka Transnistrian neuvostohenkinen vaakuna maantien ylittävässä riemukaaressa olikin kovin näyttävä ja hieno.

Rajamuodollisuudet menivät - monista ennakkotiedoista poiketen - Transnistriaan siirtyessämme varsin vaivattomasti. Yksi syy saattoi olla se, että me saimme selvitettyä koppalakkisille rajamiehille ja tullimiehille, että tarkoituksemme on olla Tiraspolissa vain yksi ainoa päivä. Toinen syy saattoi olla se, että takanamme seisoi rajamuodollisuuksien ajan linja-autonkuljettajamme, joka käsittääkseni antoi virkavallan ymmärtää, että bussi on täynnä malttamattomia ja kohta vihaisia matkustajia, jos ei homma ala pikku hiljaa hoitua. Hänen läsnäolonsa saattoi olla syynä myös siihen, että rajamuodollisuuksia ei tarvinnut vauhdittaa passin väliin sujautetuilla seteleillä.

Mutta oli miten oli, takaisin minibussiin kävellessämme autonkuljettaja pyyteli meiltä anteeksi ja sanoi selvällä englannilla, että Russian democracy. Minä vastasin siihen yhtä sujuvalla venäjälläni, että нет проблем.

Tarzan Bloch Tiraspolin keskusliikenneasemalla.
Asemarakennuksen katolla lukee gara kyrillisin kirjaimin moldovaksi ja вокзал venäjäksi. 

Heti Tiraspolin keskusliikenneasemalle saavuttuamme me vaihdoimme itsellemme paikallista valuuttaa yhdessä aseman lähellä olevassa kauppakojussa, jollaisia siellä oli useita ja joista sai ostaa vaikka mitä. Transnistrian rupla (PRB) on vapaasti vaihdettava valuutta.

Koska meillä ei ollut sen kummempaa matkasuunnitelmaa eikä edes Tiraspolin kaupungin karttaa, me muun muassa hortoilimme päämäärättä siellä sun täällä. Me piipahdimme Hotel Timotyn vastaanottotiskillä, asioimme postissa, kävimme kahvilla ja ostimme matkamuistoksi pullon paikallista ylpeyttä, KVINT-brandyä.

Myöhemmin meitä harmitti, että me typerykset ostimme ainoastaan yhden pullon. Mikä ihmeen säästäväisyys se juuri silloin meihin iski, kun puoli litraa laadukasta brandyä maksoi pari euroa!

Me olimme muutenkin ehkä vähän turhan varovaisia, vaikka matka alkoi lupaavasti ja rajamuodollisuudet sujuivatkin ongelmitta. Tuntui kuitenkin turvallisemmalta olla ottamatta valokuvia esimerkiksi silloin, kun näkyvillä oli koppalakkisia virkavallan edustajia.

Tiraspolin kylänraitilla ei näkynyt paljonkaan ihmisiä. Kylätie oli hiljainen, niin hiljainen. Tiraspolin kaupunki tuntui olevan kovin autio ja tyhjä, mutta syy saattoi olla kuuma iltapäivä.

Tiraspolissa näkyi tietysti kaikkialla monialayritys Sheriff eli Шериф - niin kuin sen kuuluikin näkyä. Siellä näkyi myös itävaltalainen Райффайзенбанк, jonka on väitetty sotkeutuneen venäläismafian rahanpesuun.

Yllätykseksemme Tiraspolissa oli myös suomalaisväriä. Rannilan talonrakennustarpeita myyvä kauppaliike oli Karl Liebknechtin kadun varrella - kaupungin parasta hotellia, Hotel Timotya vastapäätä. Jonkin verkkolähteen mukaan "the company is not active", mutta ei Rannila kyllä kovin passiiviseltakaan näyttänyt.

Rannila Karl Liebknechtin kadulla. Karl Liebknechtin kadulla ajaa auto, jota ajaa varmaan joku Lonely Rider, koska kylätie on hiljainen, niin hiljainen. 

Käväisimme Hotel Timotyssa, jossa kysyimme, voiko siellä syödä. Valitettavasti ei voinut. Timotyn vastaanottotiskin takaseinällä oli tasavallan tuolloisen presidentin Igor Smirnovin valokuva. Perustajaisä Smirnov oli Transnistrian ensimmäinen päämies ja presidentti.

Tiraspolissa ovat käyneet myös monet muut, muun muassa Mannan matkamuistojen Anna ja Marika:

Kyseessä on alue, joka on toiminut itsenäisen valtion tavoin pian kaksikymmentä vuotta, ollen silti edelleen osa Euroopan köyhintä maata, Moldovaa (tosin tämänhän Transnistria kieltää täysin). Venäjä-myönteisen ja Neuvosto-kaipuisen Transnistrian itsenäisyyttä ei ole käsittääkseni tunnustanut yksikään muu (kansainvälisesti tunnustettu) valtio, ja siihen pyrkiäkseen Transnistrialla on vielä pitkä ja kivinen tie kuljettavana. Silti, paikassa vierailtuani ja Andrein kanssa puhuttuani ymmärrän Transnistrian merkkaavan aivan omaa paikkaansa Euroopan kartalla. Tuskin erehtyisin enää puhumaan Transnistriasta Moldovana - ja kuinka voisikaan, kun näissä kahdessa eri paikassa on omat rahansa, rajansa, postimerkkinsä, armeijansa, "valtiojohtonsa" ja täysin vastakkaiset poliittiset pyrkimyksensä. 

Vaikka Transnistrialla on muun muassa omat postimerkkinsä,

täytyivät tasavallan pääkaupungista Tiraspolista Suomeen lähetettävät postikortit varustaa Moldovan tasavallan postimerkeillä. Eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan omat postimerkit kelvannevat käytännössä ainoastaan tuon kansainvälistä tunnustusta vailla olevan alueen sisäisessä postiliikenteessä. 

Pikku hiljaa me kävelimme suurin piirtein samaa reittiä takaisin asemalle. Koimme palaillessamme rappioromantiikkaa, emmekä olleet aivan varmoja, oliko vapunpäivän mukaan nimetty maatalousteollinen tehdas enää toiminnassa.

Vapunpäivän mukaan nimetty "agro industrial firm" Консервный завод «1 Мая». 

Bussiliput ostimme aseman lippukassalta, ja aseman vessa oli siisti. Me palasimme samaa reittiä Tiraspolista Benderin kautta takaisin Chisinauhin.

Vasta paluumatkalla Tiraspolista Chisinauhin me näimme suuren ja mahtavan jalkapallostadionin. Se oli ja on monialayritys Sheriffin omistaman FC Sheriff Tiraspolin kotikenttä. Vaikka Sheriff on dnestriläinen firma, sen verkko-osoitteen maatunnus on Moldovan .md, ja vaikka FC Sheriff Tiraspol on dnestriläinen jalkapallojoukkue, se pelaa Moldovan pääsarjassa (Divizia Națională).

Paluumatkan rajamuodollisuudet sujuivat vieläkin jouhevammin kuin Tiraspoliin mennessä. Paluumatkalla ainoastaan Moldovan tasavallan rajaviranomaiset tarkistivat passimme.

Kaikesta huolimatta minä sanon saman kuin Anna Kontula:

Transnistrian kummallisessa todellisuudessa on jotain, mikä viehättää minua kovasti. Sen pieni ja köyhä väestö päätti ryhtyä kansaksi ja perusti oman valtion kansainvälisestä paheksunnasta välittämättä. Sen ihmiset elävät omaa pientä arkeaan suurvaltojen politiikasta välittämättä, niin kuin tavalliset ihmiset missä tahansa maailman kolkassa: lapset pitää ruokkia, pyykit kuivata, talot rakentaa ja merkkipäivät juhlia läheisten seurassa – myös maassa, jota ei ole. 

Tällaisia maita - siis maita, joita ei ole - on monia muitakin. Ne ovat tunnustamattomia valtioita ja kiistanalaisia alueita.