Nälkämaan laulu - "Vapaaehtoiseksi Ukrainaan?"

Jyrki Kuusirati kommentoi Veli-Pekka Leivon blogin Kitinää Näläkämaasta kirjoitusta "Vapaaehtoiseksi Ukrainaan" - tai paremminkin sen yhtä kommenttia 4.8.2014:

Etenkin kun Transnistriaan liittyvät moninaiset maantieteelliset nimet ovat monille tuiki tuntemattomat, muutama Transnistrian nimistöön liittyvä sekava selvennys on paikallaan.  

Dnestr on Bessarabian ja Transnistrian välinen rajajoki, joka laskee Mustaanmereen. Venäjäksi se on Dnestr (Днестр), moldovaksi Nistru ja ukrainaksi Dnister (Дністер). ”Dnister ei ole vähäinen joki”, kirjoitti ukrainalaissyntyinen Nikolai Gogol romaanissaan Taras Bulba.  

Nistru on Dnestrjoen romaniankielinen nimi. Nistru-nimeen pohjautuu Dnestrin vasemman rannan – ja bessarabialaisen Chisinaun ja romanialaisen Bukarestin näkökulmasta Dnestrin takaista – aluetta tarkoittava Transnistria, mutta dnestriläiset itse käyttävät omasta alueestaan mieluummin nimitystä Pridnestrovie (venäjäksi Приднестровье), joka on Transnistrian venäjänkielinen nimi. Suomeksi Pridnestrovien luontevin käännös olisi ehkä Dnestrinranta.  

Kaikki Transnistrian alueen nimet viittaavat Bessarabian ja Transnistrian väliseen rajajokeen, joka on venäjäksi Dnestr ja moldovaksi Nistru.  

Nimityksen Transnistria tekee dnestriläisten näkökulmasta ongelmalliseksi se, että trans-etuliite tarkoittaisi alueen olevan Nistrujoen takana – eikä dnestriläisten itsensä mielestä alue ole tietenkään minkään takana, vaan siinä Dnestrin rannalla. Nistrun takana se on ainoastaan Chisinausta tai - mikä dnestriläisen historiannäkemyksen ja toisen maailmansodan aikaisten kokemusten mukaan vielä pahempaa - Bukarestista katsoen. Siksi Pridnestrovie on perusteltu, ja Tiraspolin hallinto suosittaakin ja käsittääkseni suorastaan lailla säätää, ettei maan nimen virallista lyhytmuotoakaan käännettäisi millekään kielelle, vaan se olisi esimerkiksi englanniksi Pridnestrovie.  

Transnistria (moldovaksi Транснистриа) on Dnestrin vasemmalla rannalla olevan alueen nimi romaniaksi. Nistria tulee joen romaniankielisestä nimestä Nistru. Nimi Transnistria tulee alueen sijainnista Dnestrjoen takana – siis Moldovasta ja Romaniasta katsoen. Transnistrian itsensä mielestä se tietenkään sijaitse minkään takana, vaan se sijaitsee Dnestrjoen rannalla. Toisen maailmansodan aikana akselivaltoihin kuulunut Romania kutsui valtaamaansa Nistrun ja eteläisen Bugjoen välistä aluetta Transnistriaksi. Tästä Transnistrian kuvernementista (Guvernământul Transnistriei) tuli tuhoamisleirien saaristo, ja tässä on se toinen syy dnestriläisten Transnistria-nimeä kohtaan tuntemaan inhoon.  

Kansainvälisessä julkisuudessa Transnistrian aluetta kutsutaan Katalin Miklóssyn mukaan joko ”Dnestrin toisen puolen alueeksi” tai yksinkertaisesti Transnistriaksi. Moldovan tasavallan hallitus käyttää Transnistrian alueesta virallisesti nimeä Dnestrin vasemman hallintoalueyksikkö, joka on moldovaksi Unitățile Administrativ-Teritoriale din Stînga Nistrului eli lyhyemmin Stînga Nistrului.  

Sen sijaan Transnistriaa tarkoittavat erilaiset sekamuodostelmat, joiden alussa on latinalainen trans ja sen jälkeen venäläinen tai ukrainalainen joennimi tai sen johdos, eivät ole esimerkiksi kirjan The Moldovans – Romania, Russia, and the Politics of Culture kirjoittaneen Charles Kingin mukaan toivottavia. Tällaisia epätoivottavia sekamuodostelmia ovat muun muassa Transdnestria ja Transdniester.  

Transnistria, jossa alussa on latinalainen trans ja lopussa romanialaisesta Nistru-joennimestä johdettu loppuosa, on näistä trans-alkuisista kaikkein selkein ja johdonmukaisin. Tämä siitä huolimatta, vaikka Transnistriassa ei tästä lännestä vakiintuneesta nimestä pidetäkään.  

Minusta Suomessa ja suomessa voitaisiin puhua Transnistriasta, kun tarkoitetaan maantieteellistä aluetta, ja Transnistrian separatistisesta tasavallasta puhuttaessa voitaisiin käyttää vaikkapa sen moldovankielistä virallista lyhytmuotoa Nistrenia, kun tarkoitetaan Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Ne molemmat - sekä Transnistria että Nistrenia - sopivat suomalaiseen suuhun. 

Ukraina ja Ukrainan lippu. Kuva: viktoriamedia.org. 

Kaksi päivää myöhemmin Kuusirati kommentoi saman blogitekstin muuatta toista kommenttia: 

Dnestrjoen molemmat rannat ovat suomalaisille tutut muustakin kuin vuonna 1713 sattuneesta Benderin kalabaliikista.  

Benderin kalabaliikin jälkeen Transnistrian alueella vierailleita suomalaisia ovat ulkoministerit Ilkka Kanerva ja Alexander Stubb, Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidentti, kansanedustaja Kimmo Kiljunen, jonka blogiteksti on julkaistu myös hänen kirjassaan Satakolmetoista viikkoa - politiikkaa siltä puolelta (2009) ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen sekä Anna Kontula, joka 8.9.2009 kirjoitti blogitekstin ”Maasta jota ei ole”.  

Presidentti Martti Ahtisaaren kriisinhallintajärjestö CMI ei siis ole ainoa suomalainen, joka on toiminut Transnistriassa aktiivisesti.  

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana ulkoministeri Ilkka Kanerva tammikuussa 2008 pyrki käynnistämään neuvottelut Transnistrian kiistasta, matkusti ”Ukrainan kautta Moldovaan” (niin kuin Helsingin Sanomat otsikoi 18.1.2008) ja kävi matkallaan myös Transnistriassa.  

Kun Kanerva joutui eroamaan niin sanotun tekstiviestiskandaalin takia Suomen ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008, hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Ulkoministeri Stubb jatkoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän joutui selvittämään paitsi Venäjän ja Georgian välistä sotaa myös Transnistrian jäätynyttä konfliktia. Esimerkiksi Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona vieraillessaan Stubb kiinnitti huomiota muun muassa Transnistrian jäätyneen konfliktin sovitteluun.  

Syyskuussa 2008 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö pyrki käynnistämään Transnistrian konfliktin statusneuvottelut. Kun kansanedustajat Kimmo Kiljunen ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen vierailivat tuossa ”Neuvostoliiton ulkomuseossa” - kuten Kimmo Kiljunen Transdniestriaksi kutsumaansa aluetta luonnehtii - syksyllä 2008, tämän vierailun jälkeen Salolainen totesi: ”Jos ennen vierailua olimme hämmentyneitä, niin tämän vierailun jälkeenkin sitä olemme, nyt vain astetta korkeammalla tasolla.” 

Jälkimmäinen kommentti on muokattu kommentista, jonka Kuusirati kirjoitti Arto Mustajoen blogitekstiin "Nyt Krim - seuraavaksi Transnistria?" 

"Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?"

Neljä kuukautta Arto Mustajoen artikkelin "Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?" ilmestymisen jälkeen, 2.7.2014 klo 17.01 JYRKI KUUSIRATI sanoi:

Vaikka ”Transnistria-projektin taustalla ei ole Stubb, vaan Crisis management initiative eli tuttavallisesti Ahtisaaren organisaatio”, ei Transnistria ole Alexander Stubbille outo.  

Kun Ilkka Kanerva joutui eroamaan niin sanotun tekstiviestiskandaalin takia Suomen ulkoasiainministerin tehtävästä huhtikuussa 2008, hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb. Ulkoministeri Stubb jatkoi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän joutui selvittämään paitsi ”Venäjän ja ja Gruusian (Georgian) välistä sotaa” myös Transnistrian jäätynyttä konfliktia. Muun muassa Moskovassa huhtikuussa 2008 Sergei Lavrovin luona vieraillessaan Stubb kiinnitti erityistä huomiota yhtäältä Moldovan Transnistriassa, toisaalta Georgian Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa jatkuvien jäätyneitten konfliktien sovitteluun.  

Dnestrjoen molemmat rannat ovat siis suomalaisille tutut muustakin kuin Benderin kalabaliikista. Benderin kalabaliikin jälkeen Transnistrian alueella vierailleita suomalaisia ovat edellä mainittujen Kanervan ja Stubbin lisäksi Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen varapresidentti, kansanedustaja Kimmo Kiljunen, jonka blogiteksti on julkaistu myös kokoelmassa Satakolmetoista viikkoa – politiikkaa siltä puolelta (2009), sekä Anna Kontula, joka on kirjoittanut blogitekstin ”Maasta jota ei ole”.  

Vuosien 2006–2008 jälkeen on ajanriento kiihtynyt, mutta muualla kuin Transnistriassa. Vaikka Transnistriassa on järjestetty monia kansanäänestyksiä itsenäisyyden puolesta ja useasti pyydetty Venäjää liittämään alueen osaksi Venäjän federaatiota, ei Venäjä ole vieläkään tunnustanut sen itsenäisyyttä niin kuin se on tunnustanut Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä Krimin itsenäisyyden.  

Krimillähän kaikki kävi ennätysvauhtia – niin itsenäisyyden tunnustaminen kuin alueen liittäminenkin osaksi Venäjää.  

Kesäkuun 25. päivänä 2014 Venäjän Ääni julkaisi jutun ”Donetskin ja Luhanskin tasavallat yhdistyvät Kansantasavaltojen liitoksi”, jossa sanotaan seuraavaa: ”Itsenäiseksi julistautuneet Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat perustavat uuden konfederatiivisen liiton – Kansantasavaltojen liiton, eli Novorossijan tasavallan.”  

Vaikka Novorossijan eli Uuden Venäjän alueesta on monenlaisia karttoja, tässä Venäjän Äänen karttakuvassa on merkillepantavaa se, että Uuteen Venäjään kuuluvat paitsi nykyisen Ukrainan itä- ja eteläosat myös Krim ja Transnistria – sekä Bessarabia eli Moldova! 

Kosovon ja Krimin karttoja katsellessa: Kosovo - Krim - Donbass - Transnistria

16. maaliskuuta 2014 kirjoitti Jyrki Kuusirati:

Krim – seuraava jäätynyt konflikti?  

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoi, että Krimin erohaluista on lännen ja Venäjän totuudet. Nämä totuudet vaatinevat muutaman tarkennuksen.  

Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä.  

Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.  

Venäjä vertaa Krimiä Kosovoon, joka itsenäistyi yksipuolisella ilmoituksella Serbiasta vuonna 2008. Kosovo-kortti oli käytössä myös silloin, kun Transnistria Venäjän myötävaikutuksella propagoi oman itsenäisyytensä puolesta vuosina 2006–2008. 

Kosovon lippu. 

Se, että Venäjä vastusti Kosovon itsenäisyyttä eikä tunnusta sitä, ei ole mikään ihme. Venäjä ei ymmärrä lännen kantaa, jonka mukaan Kosovo ja Krim ovat kaksi toisistaan poikkeavaa tapausta. Venäjän mukaan Kosovon itsenäistyminen ei kuitenkaan ollut yksittäistapaus, vaan se oli nimenomaan ennakkotapaus, joka avasi Pandoran lippaan myös muille itsenäisyyttä haluaville alueille itsenäistyä.  

Ennakkotapauksen pelossa Kosovon itsenäistymistä eivät ole tunnustaneet myöskään muutamat länsimaat, jotka pelkäsivät sen johtavan voimistuviin itsenäistymisvaatimuksiin omissa maissaan. Koska Kosovo on Venäjän näkemyksen mukaan ennakkotapaus, se on avannut Pandoran lippaan niin edellä mainittujen jäätyneiden konfliktien kuin Kriminkin itsenäisyydelle.  

Transnistrian itsenäisyyden yksi peruspilari on kansojen itsemääräämisoikeus. On sitten toinen juttu, ovatko esimerkiksi transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Sen kiusallisen varauksen, että YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä, sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle.  

Krimin kartta. 

Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä, jotka muistuttavat Krimillä sunnuntaina järjestettyä kansanäänestystä. Esimerkiksi vuonna 2006 Transnistriassa järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti tuolloin jo etukäteen kansaäänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä.  

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetty.  

Krimin kansanäänestyksestä ja pyrkimyksistä liittyä Venäjään on päättänyt Krimin aluehallinto, joka Helsingin Sanomien mukaan nousi epädemokraattisesti valtaan Ukrainan vallankumouksen jälkeisessä sekasorrossa. Krimin pääministeriksi valittu Venäjän-mielinen Sergei Aksjonov on mielenkiintoinen linkki Transnistrian ja Krimin välillä. Time-lehden mukaan ulkovenäläinen Aksjonov ei ole koskaan asunut Venäjällä, ja Krimille hän on muuttanut Transnistriasta, jossa hänen isänsä palveli vuoden 1992 Transnistrian sodassa Venäjän upseerina. 

Venäjä on suhtautunut vältellen Transnistrian haluun liittyä osaksi Venäjää, mutta Krimillä tilanne on toinen. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan.  

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia. 

Onko Donbassin alue seuraava Krim? Oli eli ei, se on ainakin käynyt selväksi, että vuosien vitkasteluun ja jahkailuun ei enää ole aikaa niin kuin Transnistriassa jo vuodesta 1990. Kaikki käy kuin Krimillä: parlamentin päätös itsenäistymisestä ja Venäjään liittymisestä jo ennen kansanäänestyksen tulosta - ja kaikki tämä parissa päivässä niin ihanan suloisessa sekamelskassa.

Krim - ja se Oolannin sota

Viikko sitten tiistaina Jyrki Kuusirati kirjoitti: 

Ilta-Sanomien juttu ”Tutkija: Leimahtaako heti Ukrainan jälkeen Transnistriassa” viittasi dekaani Arto Mustajoen 3.3.2014 ilmestyneeseen blogikirjoitukseen ”Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?” 

Nyt kun Krimin alueparlamentti on tehnyt päätöksen itsenäistyä jo ennen alueen itsenäistymisestä järjestettävää kansanäänestystä, on syytä tarkastella sitä, mitä on tapahtunut Transnistriassa – varsinkin kun Krimin alueparlamentin päätöksen ilmeisenä ja lopullisena tavoitteena on liittyä Venäjän federaatioon. 

Kysymys ei kuitenkaan kuulu, leimahtaako Krimin jälkeen Transnistriassa, vaan kysymys kuuluu, tuleeko Krimistä samanlainen jäätynyt konflikti kuin Transnistriasta. 

Transnistria, jonka pääkaupunki on Tiraspol, on yksi jäätyneistä konflikteista. Jäätyneet eli jähmettyneet konfliktit ovat suuren ja mahtavan Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä ”jakomieliseen tilaan tipahtaneita epävaltioita”. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, jonka asemasta Armenia ja Azerbaidzhan kiistelevät. Moldovan tasavallan kansainvälisoikeudellisesti tunnustettujen rajojen sisällä oleva Transnistria on näistä jäätyneistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, ja se sijaitsee Dnestr- eli Nistrujoen vasemmalla rannalla. 

Oman näkemyksensä mukaan Transnistria ei ole separatistinen epävaltio, koska se julistautui itsenäiseksi nyt jo hajonneesta Neuvostoliitosta syyskuussa 1990 – sen jälkeen, kun Moldavian sosialistisen neuvostotasavallan parlamentti oli antanut oman suvereenisuusjulistuksensa kesäkuussa 1990. Vasta seuraavana vuonna Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi. Oman näkemyksensä mukaan Transnistria – Dnestrin moldavialainen tasavalta – oli tuolloin jo itsenäinen, joka täyttää kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit. 

Transnistria nojaa itsenäisyytensä – ja sen kanssa ristiriidassa olevan halunsa liittyä osaksi Venäjän federaatiota – neljään peruspilariin. Nämä pilarit ovat kansojen itsemääräämisoikeus, Moldovasta erillinen historia, Transnistrian erityisyys verrattuna Moldovaan ja Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen. 

Krimin alueparlamentti ei voi vedota Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen tai peruuttaminen, mutta Krim voi vedota siihen, että se oli ukrainalaisen Nikita Hrutševin lahja Venäjältä Ukrainalle vuonna 1955. Transnistria kuului oman näkemyksensä mukaan Moldaviaan vain vuodet 1940–1990. Näin ollen sekä Transnistria että Krim voivat ainakin omasta mielestään perustellusti vedota erilliseen historiaan – Transnistria Moldovasta ja Krim Ukrainasta. 

Transnistria vetoaa erityisyyteensä eli muun muassa siihen, että siellä on kolme tasavahvaa kansallisuutta – moldovalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset – toisin kuin Moldovassa. Myös Krim voi vedota siihen, että se on väestökoostumukseltaan erilainen kuin Ukraina. 

Omaa itsenäisyyttään perustellessaan Transnistria vetoaa kansojen itsemääräämisoikeuteen, mutta se on sitten toinen juttu, ovatko transnistrialaiset eli dnestriläiset kansa vai ei ja kuinka todellinen tuo kansakunta on. Sitä samaa voi kysyä myös krimiläisiltä. Sen Transnistria sen sijaan ohittaa, että Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjassaan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita itsenäistymistä, ja saman kiusallisen varauksen näyttää ohittavan myös Krim. Dnestriläisen tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee alueelliseen koskemattomuuden edelle, ja samoin näytään ajateltavan myös Krimillä. 

Krimin itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen alla kannattaa muistaa, että myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä. Esimerkiksi syyskuussa 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa itsenäistyä ja liittyä osaksi Venäjää. Nämä vaalit olivat dnestriläisen näkemyksen mukaan reilut ja rehelliset, vaikka Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö jo etukäteen väitti toisin ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Kansanäänestystä oli dnestriläisen kertoman mukaan seuraamassa satoja kansainvälisiä vaalitarkkailijoita ja ulkomaalaisia journalistia, mutta ei yhtään tarkkailijaa Etyjistä. 

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona Krimissä järjestettävään kansanäänestykseen on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin vaalitarkkailijoita päästetä. 

Krimillä on nyt sekava joukko erilaisia asejoukkoja. Transnistriassa on kolmenlaisia rauhanturvajoukkoja: Tiraspolin hallinnon omia dnestriläisiä joukkoja, Moldovan tasavallan joukkoja ja Venäjän asevoimien joukkoja. Venäläisiä asejoukkoja pidetään usein miehitysjoukkoina eikä Moldovan tasavallan perustuslain mukaan sen alueella saakaan olla vieraan vallan joukkoja, mutta ne ovat siellä vuonna 1992 käydyn Transnistrian sodan jälkeen tehdyn aseleposopimuksen nojalla. Kaikkien näiden joukkojen tehtävänä oli estää konfliktin jatkuminen. Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemiseksi on käyty koko ajan lukuisia neuvotteluja konfliktin eri osapuolten kesken, mutta toistaiseksi tuloksetta. 

Venäjän suhtautuminen Tiraspolin hallinnon haluun liittyä osaksi Venäjään on ollut välttelevää. Transnistria sopinee Venäjälle paremmin pelinappulana suhteessa Moldovaan, ettei Moldova lähentyisi Euroopan unionia ja – mikä vielä pahempaa – Natoa. Samanlaiseksi tullee myös Krimin osa suhteessa Ukrainaan. 

Tässä vaiheessa ei voi tietää, leimahtaako Krimillä esimerkiksi Transnistrian sotaan verrattava lyhyeksi jäävä sota, ja tulisiko Krimistä sen jälkeen samanlainen jäätynyt konflikti kuin Transnistria on nyt. Tällöin Krimin osaksi jäisi olla Venäjän pelinappula suhteessa Ukrainaan, mikä osaltaan jarruttaisi Ukrainan haluja lähentyä länttä. 

Transnistrian jäätyneen konfliktin kohdalla on joskus todettu, että usein se, ettei tehdä minkäänlaista ratkaisua, on parempi ratkaisu kuin se, että tehdään huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on sotilaallinen. Näin ollen voi vain toivoa, että eri osapuolten kesken käydyt neuvottelut onnistuvat niin, että päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta jäätynyttä konfliktia. 

Ja se Oolannin sota oli kauhia...