Viattomien lasten päivänä: oululaista osaamista

Nyt tapaninpäivänä 2014 muokkaan ja julkaisen blogitekstini, jota aloittelin jo vuosi sitten viattomien lasten päivänä. Tämä teksti taitaa olla alkuun samankaltainen kuin joulukuun 29. päivänä 2013 julkaisemani blogiteksti "Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu" - mutta olkoon menneeksi:

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", otsikoi jouluaaton 2013 Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een, 

kertoi tiistaina 24. joulukuuta paavi Franciscuksesta Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva otsikolla "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois. 

Kaleva tietää, että kaikki me olemme syntisiä - myös paavi. 

Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. 

Kalevan puolustukseksi mainittakoon, että "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" ei ollut Kalevan kirjoittama, vaan se oli STT:n uutisia. 

Jostain kumman syystä Kaleva ei kerro Osuuskauppa Arinasta eikä Oulun kunnalliselämän Arina-puolueesta, vaan näistä kertoo Yleisradio. Yle Oulun haastattelema Arinan toimitusjohtaja vastaa Oulun kaupungin keskustaan suunnitellun kauppakeskus Valkean aiheuttamasta Osuuskauppa Arinan ympärillä käydystä keskustelusta ja siitä huhusta, että pätkä Isoakatua lopulta suljettaisiin yöajaksi ja kadusta tulisikin osa Arinan Valkea-kauppakeskusta: 

Se on väärinkäsitys, että katuahan ei tulla sulkemaan yöksi, että se on julkinen tila, joka luonnollisesti lähtee siitä, että se on kaikkien käytettävissä. 

Taidatkos sen epäselvemmin sanoa!

Voi sattuu ihan mitä vaan ja vielä pahempaa,

lauloi Tuomari Nurmio - eikä hän aivan väärässä ollutkaan. 

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed." 

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 

Nyt sytytämme kynttilän...

Päivän tunnussana: puhtaalta pöydältä

Päivän 29.12.2013 tunnussana:

Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä (Ps. 143:5). 

Sama saksaksi:

Ich denke an die früheren Zeiten; ich sinne nach über all deine Taten und spreche von den Werken deiner Hände (Psalm 143,5). 

Päivän Tunnussana on pieni kirjanen, joka sisältää vuoden jokaiselle päivälle kaksi raamatunlausetta, joista ensimmäinen, tunnussana, on Vanhasta testamentista, ja toinen, opetussana, Uudesta testamentista. Alkuperäistä käytäntöä noudattaen tunnussana arvotaan noin 1800 Vanhan testamentin sanaa käsittävästä kokoelmasta, ja Uuden testamentin sanatkin eli opetussanat, herrnhutilainen Veljesseurakunta valitsee täydentämään ja selittämään tunnussanaa.

Mutta päivän tunnussanaan palatakseni: joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanotaan.

Niin sanotaan usein varsinkin sen jälkeen, kun on käsitelty ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä - tai sitten ei - ja jätetty ne taakse - tai sitten ei. Sitten aloitetaan kaikki taas alusta, puhtaalta pöydältä. Näin ainakin sanotaan - olipa niitä ikäviä asioita käsitelty tai sitten ei.

Siinä, että aloitetaan sitten puhtaalta pöydältä, käy kuitenkin valitettavan usein niin, että roskat vain laastaan lattialle tai - pahimmassa tapauksessa - maton alle. Pöytä on toki hohtavan puhdas, mutta roskat eivät ole kadonneet yhtään minnekään. Roskat ovat vain vaihtaneet paikkaa. Siistijä on siistinyt roskat maton alle, mutta siivooja ei ole niitä siivonnut.

Se, että niin moni niin mielellään haluaisi päästä vähällä ja saada roskat mahdollisimman nopeasti pois silmistä, on kovin inhimillistä. Valitettavasti monen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle ja sitten sanotaan hirveällä hopulla, että kaikkihan on nyt hyvin - hys, hys! Mutta kukaan ei saisi sanoa ääneen sitä tosiasiaa, että eihän niitä roskia ole oikeasti siivottu.

Valitettavasti monen esimiehen ja alaisen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle. Niin saa toki ajatella ja unelmoida ihan kaikessa rauhassa, mutta kenenkään ja vähänkään omaa nokkaansa pitemmälle ajattelevan, varsinkaan vastuuntuntoisen esimiehen ei kannata sanoa sitä ääneen.

Kannattaa nimittäin muistaa: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siksi ikävätkin asiat kannattaisi käsitellä juurta jaksain ja kunnolla ja työläimmillään jopa niin kuin Etelä-Afrikassa uskallettiin ja osattiin. Mutta tottahan se on, että siivoaminen - ja varsinkin imuroiminen - on todella ikävää hommaa.

Oikeutta siivoojille!

Raamatun arvovallasta ja Jumalan pyhyydestä

”Jos uskotaan ja opetetaan, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa, jumalallisen ilmoituksen lähde, on selvää, että silloin ei voida puhua Jumalan pyhyydestä”, kirjoittaa ”Vartijan ääni” (Lähettäjä 10/2006) Raamatun arvovallasta.

Selvähän se! Mutta tämä on sitä lajia logiikkaa, jossa vedetään mutkat suoriksi.

Onko kuitenkaan niin, että muun muassa Heikki Räisänen ja Wille Riekkinen, jotka Vartijan äänen mukaan uskovat ja opettavat, ”että Raamattu ei ole Jumalan sanaa”, kieltävät samalla Jumalan pyhyyden?

Uskommeko me Raamatun pyhyyteen vai Jumalan pyhyyteen? Uskommeko me Raamattuun vai Jumalaan?