Kaleva: Kalahtiko kolehti

Jyrki Kuusirati otti pitkästä aikaa kantaa tiistain 1.9.2015 Kalevassa. 

Pääkirjoitustoimittaja Ilkka Lappalaisen lauantaiset terveiset Kirkkohallitukselle "kolehdin keräämisestä sähköisillä vehkeillä" osuivat väärään aikaan ja aivan väärään paikkaan. 

Terveiset Kirkkohallitukselle Kalevan pääkirjoitussivulla lauantaina 29.8.2015. 

Asiahan muuttuu muuksi, kun oppii perusasiat: ensiksi sen, että kolehti ei ole ane, ja toiseksi sen, että kolehtia ei kerätä eikä anneta sielun pelastukseksi, vaan kolehti annetaan muun muassa hädänalaisten ihmisten auttamiseksi. 

Jyrki Kuusiradin yleisönosastokirjoitus Kalevassa tiistaina 1.9.2015. 

Näin bittiaikana on perin omituista, että osaavassa Oulussa ilmestyvän Kalevan pääkirjoitussivulla on varaa vinoilla siitä, että kolehtiakin kerättäisiin nykyaikaisin keinoin. Mielipahaa tällainen asiantuntematon naljailu saattaa aiheuttaa ihmisissä, jotka omalla uhrilahjallaan näinä kovina aikoina haluavat auttaa niitä lähimmäisiä, joilla ei mene niin hyvin kuin meillä muilla. 

Tarzan Bloch on myös sitä mieltä, että "letkautus ja vitsi" eivät ole ennenkään sopineet Kalevan pääkirjoitussivulle. 

Vapun jälkeisenä sunnuntaina: katumus ja häpeä

Lauantain 2.5.1999 Kalevassa oli Oulun ortodoksisen seurakunnan silloisen kirkkoherran, isä Raimo Kiiskisen hartauskirjoitus "Kristus nousi kuolleista!" Se mainiosti sopii myös tähän pyhäpäivään. Siksi lainaan siitä kaksi tähän kirkkovuoden aikaan sopivaa kappaletta - ja kaiken lisäksi ilman kenenkään ja minkään lupaa.

Kun kirjoitan tätä, niin Oulun ortodoksisen kirkon lähistöltä kuuluu aikamoinen metakka. Nythän on vapun aatto ja kaikki kansa on juhlatuulella. Eikä siinä mitään pahaa olekaan, että ihmiset pitävät hauskaa ja juhlivat, mutta jotkut eivät näytä ymmärtävän, että juhlimisella on myös rajansa ja vastuunsa. Saatetaan päätyä siihen, että seuraavana päivänä ei enää ole hyvä mieli onnistuneitten juhlien johdosta, vaan edessä on katumus ja häpeä. 

Tuhlaajapojan paluu. Kuva: Ortodoksina tänään - Ajatuksia tämän hetken maailmasta ja sen ilmiöistä. Näkökulmana ortodoksisen kirkon ihmiskäsitys ja hengellinen perintö. 

Herra armahda! Sitten Kiiskinen kirjoittaa siitä, kuinka "Kirkko kehottaa meitä olemaan kaikessa kohtuullisia" ja "opettaa meitä olemaan vapaita", vaikka "Raamattu ei kiellä meitä viettämästä juhlaa". Meitä siis kehotetaan vapautumaan mielihaluista ja kiintymyksistä.

Vapaa tahto asettaa meille myös vastuun kantamisen taakan. Kun emme älyä tehdä vain oikeita valintoja, me olemme jatkuvasti Jumalan armosta riippuvaisia. Siksi tänäkin aamuna joku surkeasti katuu eilisen illan hölmöilyjä. Mutta on lohdullista tietää, että Kristus on läsnä todella katuvan ihmisen kärsimyksessä. 

Aamen!

Sana sunnuntaiksi: ensimmäisenä adventtisunnuntaina tuomiosunnuntaista

Viikko sitten sunnuntaina oli kirkkovuoden viimeinen sunnuntai, tuomiosunnuntai, jota kutsutaan myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi.

Tuomiosunnuntaina kävi oveni takana jehovia. Tuomiosunnuntai on jehoville sopiva ajankohta, koska millennialisteja kiinnostavat lopun ajat ja viimeinen tuomio. 

Fingerpori 22.2.2010 © Pertti Jarla. 

Tosin monikkomuoto jehovia on väärä, koska on vain yksi Jumala, jonka nimi Jehovan todistajien mukaan on Jehova. Toisekseen, nuo Jehovan todistajat eivät suinkaan olleet partasuisia miehiä niin kuin tuossa Fingerporin sarjakuvassa, vaan he olivat naisia. 

Tuomiosunnuntain evankeliumitekstissä (Matt. 25: 31-46) sanotaan, että Ihmisen Poika 

erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 

Tuomiosunnuntain evankeliumitekstin lopussa Jeesus sanoo, että toiset lähtevät 

iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään. 

Tarinan opetus: kun paimen erottaa lampaat vuohista, nimenomaan heidät - jotka eivät ole antaneet nälkäiselle ruokaa ja janoiselle juomaa, ottaneet koditonta luokseen, vaatettaneet alastonta ja käyneet katsomassa sairasta ja vankia, vaan ovat eläessään olleet lampaita - asetetaan Kuninkaan valtaistuimen vasemmalle puolelle. 

Sana sunnuntaiksi: Laupias samarialainen

Oulun yliopiston Humanistisen killan kulttuurilehdessä Rumasana 2/2003 ilmestyi Jyrki Kuusiratin ainekirjoitus Laupias samarialainen.

Vertauskuvallinen ja ortodoksinen tulkinta Kristuksesta laupiaana samarialaisena. Kuva: The Sepherd's Guild. 

Laupias samarialainen  

"Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" (Lk. 10:29)  

Eräs mies oli matkalla ravintolasta taksiasemalle. Rahaa hänelle oli jäänyt juuri sen verran, että sillä maksaisi kotimatkan. Mutta matkalla hän näki kaksi nuorta naista, joista toinen istui maassa ja nyyhki ja voihki. Mikä hätänä? Toinen, se joka seisoi ystävättärensä vieressä, sanoi, että ystävä oli loukannut jalkansa, eikä nilkka kestä, ei kestä jalka varata. Voisiko mies auttaa? Totta kai, totta kai mies tahtoi auttaa.  

Yhdessä mies ja se toinen nainen nostivat maassa istuvan ylös. Nainen valitti kipuaan. Jalka on kipeä, eikä kanna. Mitä tehdä? Nainen valitti ja nyyhki, että jalka ei kanna. Toinen nainen keksi, että päivystykseenhän tämä täytyy viedä, ja onneksi taksiasema on ihan tuossa lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Niinpä mies ja se toinen nainen lähtivät taluttamaan tätä vielä äsken maassa istunutta, jalkavaivaista naista, jonka nilkka oli ties vaikka nyrjähtänyt. Voi raukkaa, mutta onneksi taksiasema oli tässä ihan lähellä, ja niinhän se oli.  

Kolmisin mies, jalkavaivainen ja se toinen nainen saapuivat taksiasemalle. Vaivoin saivat he jalkavaivaisen autoon. Mies istui maksajan paikalle, ja terveyskeskukseen he lähtivät. Sinne sisälle päästyään mies selitti tilanteen ensihoitajalle niin hyvin kuin pystyi ja hoitaja tutki nyyhkivän potilaan saman tien, kun oli muuten niin hiljaista. Ei siinä jalassa mitään sen kummempaa vikaa ollut, eikä nilkassakaan. On vain tyttö säikähtänyt ja vielä enemmän humalassa. Hoitaja sitoi kuitenkin jalan, että sai asiakkaan tyytyväiseksi, mutta ei se nyyhke siihen loppunut.  

Taksinkuljettajakin tuli sisälle, kun mittari oli aikansa pihalla raksuttanut. Pitäisi kuulemma matka maksaa. Niin, kuka maksaa? Ei tytöillä ollut rahaa, ei kummallakaan. Taksinkuljettaja tuumi, että tilaajahan se yleensä maksaa, ja mies kai se sitten oli sen taksin tilannut, kun oli istunut etupenkillä ja sanonut, että terveyskeskukseen. Taksiin menivät miehen rahat, mutta ei mies ollut vielä kotona.  

Se toinen nainen sanoi, että kyllä tämä on kotiin vietävä. Vietävä, totta totisesti! Onneksi se asuu tässä ihan lähellä, eikä sinne ole edes pitkä matka. Ei, ei tietenkään, hieno homma, ettei ole pitkä matka! Niinpä lähtivät he kolmisin, mies ja se toinen nainen molemmin puolin, ja jalkavaivainen nainen heidän keskellään. Kotiin he tätä naista saattelivat niin kuin viidellä jalalla saattaa voi.  

Ei sinne kotiin pitkä matka ollut, mutta kauan se matka kesti. Vihdoin saapuivat he ulko-ovelle, ovi saatiin auki, ja rappuunkin pääsivät. Portaissa oli hankalaa raahata raihnaista, mutta sekin onnistui. Ovelle päästyään ei nainen kuitenkaan löytänyt kotinsa avaimia, ei niin mistään. Mikä nyt neuvoksi? Onneksi se toinen nainen asui tässä ihan lähellä, kerrosta ylempänä, ja jalkavaivainen voisi tulla sinne yöksi. Sinne siis.  

Kun he pääsivät sisälle, se toinen nainen tarjosi miehelle tölkin olutta. Mies istui keittiössä, ja hyvältähän olut maistui urakan päätteeksi. Mutta olohuoneessa makasi toinen mies, sen toisen naisen mies, nukkui ja makasi sohvalla. Pöydällä oli oluttölkkejä, ja ne oli jo juotu. Olohuoneen lattialla oli kissa jalat oikosenaan, ja kissan vieressä paloi kynttilä. Mieskin tuli olohuoneeseen ja silitti kissaa, joka vaikutti ihmeen rauhalliselta. Sitten heräsi se toinen mies ja nousi sohvalta. Se toinen nainen selitti tilanteen, siis sen, mitä kaikkea olikaan illan aikana sattunut, ettei tulisi mitään väärinkäsityksiä.  

Se toinen nainen kysyi, miksi ihmeessä kynttilä on kissan vieressä ja palaa lattialla. Sitten hän koski kissaa ja tajusi, että sehän on kuollut. Herra Jumala, kissa on kuollut! Naiset alkoivat huutaa niin kuin naiset nyt huutavat. Se toinen nainen kysyi siltä sohvalta maanneelta mieheltään, että mitä ihmettä, miksi ihmeessä kissa on kuollut, onko se tapettu. Siihen se toinen mies, että olihan siitä puhetta, kun kissaa on niin hankala kerrostalossa pitää. Et kai sinä ryökäle tuon kissan tappanut? kysyi se toinen nainen, ja se toinen mies, että joo, minähän sen kissan tapoin, niskat nurin. Voi herra isä sentään! Naiset itkivät ja huusivat niin kuin naiset vain voivat, ja jalkavaivainen oli unohtanut kipeän jalkansa. Hän itki nyt sitä kissaa.  

Huudosta ei tahtonut tulla loppua, ja se toinen mies alkoi jo hermostua. Se toinen nainen ripitti miestään ja vaati, että tämän oli ainakin siivottava se, minkä oli tappanutkin. Kissantappaja, se toinen mies, että joo joo, ja haki keittiöstä valkoisen muovipussin, laittoi kissan sinne ja muovipussin ovenpieleen keittiön lattialle, että sen voisi sitten huomenna viedä roskiin. Mies katsoi parhaimmaksi lähteä ja käveli kotiinsa. 

Mene ja tee sinä samoin. 

Rumasana on oululainen kulttuurilehti. Sitä julkaisee Oulun yliopiston Humanistinen kilta. 

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed." 

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 

Nyt sytytämme kynttilän...

Jouluaattona: Jumala ompi linnamme

Tänään jouluaattona töllötintä tuijottaessani tein merkittävän havainnon: turkulainen jouluaatto näytti samanlaiselta kuin oululainen vappu.

Mutta kaiken tämän joulurauhan keskellä pahoin pelkään, että taas alkaa kaikilta toreilta, kaikilta kujilta ja viinitarhoista kuulua poliittisesti korrekti itku ja valitus siitä, kuinka taas Suomen Turussa joulurauhanjulistuksessa menivät sekaisin - ja menevät vuodesta toiseen - hengellinen ja maallinen, enkelitaivaat ja porilaistenmarssit, rauhaisa ja sotaisa.

Huolensa kullakin.

Suuressa maailmassa - ainakin Pohjanmeren ja Englannin kanaalin takana - soitetaan ja lauletaan Proms-festivaalin viimeisenä iltana jokaikinen vuosi muun muassa Pomp & Circumstance March No. 1 (1901) ja Land of Hope and Glory (1902), Rule, Britannia! (1740), Jerusalem (1916) ja God Save the Queen - ja kaikki nämä sulassa sovussa.

"No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle", lauletaan suomalaisessa joululaulussa, jonka lopussa vielä toivotaan, että "oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!" Oi, jospa siitä rauhasta ja ainaisesta joulusta saisi puhua ja laulaa paitsi villin melskeen, helinän ja helskeen myös sodan keskellä!

Iltapäivällä Oulujoen kirkossa veisattiin virret 27, 21 ja 30: Juhlimaan tulkaa, Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa, vaikka oli jouluaatto.

Joulurauhaa - niin sitä rauhaa, josta ruotsissa käytetään sanaa fred, kuin sitä, josta ruotsissa käytetään sanaa frid - teille ja meille kaikille!

Jolla on korvat, se kuulkoon

Isoveli valvoo, ja Kokoomus kysyy ja kuuntelee. Kansallinen Kokoomus uskaltaa kysyä sellaisia vastauksia, joihin se tietää vastauksen etukäteen, ja tietysti se saa sellaisia vastauksia, jotka se osaa arvata etukäteen - sellaisia, joita Kokoomuksen korvat haluavat kuulla.

Kokoomus on puolue, jolla on korvat. Se väittää, että välittämistä ei voi ulkoistaa - mutta kaiken muun se haluaakin ulkoistaa. Välittäminen kun ei maksa mitään.

Milloin Kokoomus kysyy sellaisia kysymyksiä, joihin se itsekään tiedä etukäteen vastauksia? Milloin se kysyy sellaisia kysymyksiä, joihin vastaus on Kokoomuksen itsensä kannalta kiusallinen ja ei-toivottava?

Kokoomuksen korvat heiluu!

”So go, study!”

“’What is hateful to you, to your fellow don’t do.’ That’s the entirety of the Torah; everything else is elaboration. So go, study!” (Jacob Neusner, Judaism: The Basics, 80-81), sanoi Hillel – vaikka ei englantia puhunutkaan.

Hetkinen, tämähän kuulostaa tutulta! Ensin hopeinen sääntö ja sitten: “Tässä on laki ja profeetat” (Mt. 7:12). Kaikki muu onkin sitten selitystä.

Ota vuoteesi ja käy!