lauantaina, helmikuuta 28, 2015

Kalevalan päivänä: Sirpin ja vasaran valtakunta

Lauantain 24. tammikuuta 2015 Kalevassa oli Juhana Nymanin matkakertomukset "Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta", jonka ingressi kertoo, että "Transnistrian pääkaupunki vetää puoleensa seikkailumatkailijoita ja Neuvostoliitto-nostalgikkoja", sekä paikallisten ylpeydenaiheesta, Kvintin viinatehtaasta kertova "Nähtävyyksiä avaruudesta". Nämä jutut julkaistiin myös muissa Lännen Median lehdissä. 

Sunnuntaina Jyrki Kuusirati kirjoitti kommentin, joka julkaistiin tammikuun 28. päivän Kalevassa: 
Transnistria – muutakin kuin seikkailumatkailua  
Kalevan 24.1.2015 matkakertomus ”Transnistria, sirpin ja vasaran valtakunta” kaipaa muutamia tarkennuksia.  
Tarkkaan ottaen Transnistria julistautui itsenäiseksi vuonna 1990 Neuvostoliitosta, koska Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vasta vuotta myöhemmin. Transnistria tahtoo muutakin kuin tunnustuksen itsenäisyydelleen. Se haluaa liittyä Venäjään.  
Toisin kuin Krim – jonka niin sanottu itsenäistyminen Ukrainasta ja liittäminen Venäjään kävi käden käänteessä – Transnistria ei ole vieläkään tullut liitetyksi Venäjään, koska välissä on Ukraina.  
Tämä Neuvostoliiton ulkomuseo ei ainoastaan halua liittyä Venäjään. Hurjimmissa karttaharjoituksissa se on uuden Novorossijan palanen. Muita palasia olisivat Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” sekä Krim – mutta eivät suinkaan ainoita. Nämä muut palaset ovat Ukrainaa.  
Transnistria ei siis ole pelkkää neuvostonostalgiaa ja hyviä juomia. Se on maailmanpolitiikan arkipäivää.  
Jyrki Kuusirati 
filosofian maisteri, Oulu
Raumpflege. Cicero 27.2.2015
Kalevan matkakertomus alkaa kieltämättä hiukan kliseisesti, mutta omankin kokemukseni mukaan todenmukaisesti: "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla on rauhallista." Rauhallista "Euroopan kenties pelätyimmällä rajanylityspaikalla" oli myös heinäkuun 15. päivänä 2009.

Muuten olen sitä mieltä, että myös Suomesta saisi suurin piirtein samanlaisen matkakertomuksen:

Euroopan kenties pelätyimmän rajanylityspaikan sijaan Suomeen tultaisiin lautalla Helsinkiin tai Turkuun joko Tallinnasta tai Tukholmasta. Siinä lautalla saattaisi seikkailumatkailijaakin hirvittää. Sitten ihmeteltäisiin Transnistrian parlamenttitalon edessä sojottavan Lenin-patsaan sijaan Helsingin Senaatintorilla sojottavaa Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II:n patsasta. Lopuksi tutustuttaisiin paikallisten ylpeydenaiheeseen, Koskenkorvan viinatehtaaseen.

Nähtävyyksiä ja avaruutta on muuallakin kuin Transnistriassa.