Tarzan Club

punaista ja mustaa

sunnuntai, kesäkuuta 07, 2015

Sunnuntaina: tuplapalkka on vanhentunut

"Milloin todetaan, että sunnuntain tuplapalkka on yksinkertaisesti vanhentunut?, kysyi Häkämies Kuopiossa" keskiviikon 3.6.2015 Savon Sanomissa. 

EK:n Jyri Häkämies. Kuva: Suomen Kuvalehti. 
"Pyhätyöllä ei ole siunausta. Kolmatta käskyä on sanottu ensimmäiseksi työsuojelulaiksi", sanoo Sanansaattaja, mutta Häkämies sanoo, että sunnuntain tuplapalkka on "jäänne entisiltä ajoilta, jolloin sunnuntai oli kirkko- ja pyhäpäivä. Maailma on muuttunut niin, että ihmiset liikkuvat myös sunnuntaisin kun kaupat ovat auki." 

Niin se maailma muuttuu. Ennen käytiin sunnuntaisin kirkossa, mutta nyt käydään kaupassa. 

Mutta maanantaihan se on monella viikon vaikein työpäivä, ja moni potee maanantaisin niin sanottua maanantaiväsymystä. Niin sanoo Talouselämä. Ei työteho niin sanottuna normipäivänä ole niin kuin sen pitäisi. 

Minä teen nyt vuorostani merkittävän työmarkkinapoliittisen keskustelunavauksen tulevaisuuteen, kun kysyn: Milloin todetaan, että maanantain palkka on yksinkertaisesti vanhentunut? 
Lähettänyt Tarzan Bloch klo 9:42 ip. Ei kommentteja:
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: #ek, #suominousuun, #työnkautta, Elinkeinoelämän keskusliitto, Häkämies, kirkko, maanantai, Sanansaattaja, Savon Sanomat, sunnuntai, Suomi, taistelu, Talouselämä, työ, valkoinen, Yle, Yleisradio
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Tarzan Clubin sivut

  • Tarzan Club - punaista ja mustaa - Itäblogi

Tarzan Clubin blogiarkisto

  • ►  2017 (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2016 (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ▼  2015 (11)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  elokuuta (1)
    • ▼  kesäkuuta (1)
      • Sunnuntaina: tuplapalkka on vanhentunut
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2014 (22)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2013 (9)
    • ►  joulukuuta (9)
  • ►  2007 (1)
    • ►  helmikuuta (1)
  • ►  2006 (9)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (8)

Tarzan Clubin lukulista

  • Anna Kontula - Maasta jota ei ole
  • Annelin ajatuksia - Kalmariinia eli ennenkin hölmöiltiin
  • Annelin ajatuksia - Kalmariinia ja Kanadaa
  • Arto Mustajoki - Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?
  • Katariina Parhi - Itsetuntoa nostattavia kokemuksia
  • Mannan matkamuistoja - Transnistria / Tiraspol
  • Sami Rahkonen - Huvin vuoksi opiskelemaan
  • Samuli Vahteristo - Kansakunnan rakentaminen kiinnosti työn ohella opiskelevaa
  • Satun luetut - Georges Perec: Tiloja/Avaruuksia
  • Vallan vahtikoira - Eroista ja yhtäläisyyksistä

Tietoja Tarzan Blochista

Oma kuva
Tarzan Bloch
Kirjoittaja Tarzan Bloch on Tarzan Clubin jäsen numero 8959. - Varoitus! Saattaa sisältää jäämiä poliittisesti epäkorrekteista ja vääristä mielipiteistä. Sisältää ironian ja sarkasmin lähteen. Vastuuvapausilmoitus! Vastuu on lukijalla.
Tarkastele profiilia
Teema: Mieletön malli. Sisällön tarjoaa Blogger.