maanantaina, tammikuuta 05, 2015

Loppiaisaattona: kaksi dosenttia ja yksi maisteri

Elokuussa 2014 Jyrki Kuusirati kirjoitti Uudesta Venäjästä eli Novorossijasta sekä kommentin Kansan Uutisten artikkeliin "Erehdyksiä joita ei voi tapahtua – Informaatiosodan sirpaleita Ukrainassa" että blogitekstin, joiden molempien otsikkona oli ja on "Kaikki tiet vievät Transnistriaan".

Siinä samassa blogitekstissä oli myös kartta, joka näyttää, kuinka suuri ja mahtava Novorossijan tasavalta voikaan olla.
Uusi Venäjä Venäjän Äänessä 25. kesäkuuta 2014
Suomen Keskustan Paavo Väyrynen kirjoitti saman vuoden joulukuussa "kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä vapaus että velvollisuus esittää myös ennakkoluulottomia ajatuksia" blogikirjoituksessaan "Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?", että Moldovaan kuuluvan Transnistrian kriisi alkoi siksi, että
"Moldovassa hyväksyttiin kielilaki, jonka Transnistriassa asuvat venäläiset ja muut kansalliset vähemmistöt kokivat uhkaavan heidän asemaansa ja oikeuksiaan". Tässäkin tapauksessa "tukea" tuli maassa olleilta venäläisjoukoilta.  
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Transnistria on käytännössä Venäjän vallan alainen alue.  
Väyrysen mukaan Transnistria julistautui itsenäiseksi ja puolustautui Moldovan turvallisuusjoukkoja vastaan. Transnistrian ovat kuitenkin tunnustaneet ainoastaan muut jäätyneiden konfliktien alueet: Vuoristo-Karabah, Etelä-Ossetia sekä niin ikään Georgiasta itsenäiseksi julistautunut Abhasia.  
Väyrysen mukaan samasta asiasta on kyse Ukrainan kriisissä. 
Tämä on kuitenkin ainoastaan osatotuus Ukrainan kriisistä, koska samaan aikaan toisaalla, vain päivää aiemmin, muuan toinen dosentti, Suomen antifasistisen komitean (SAFKA) Johan Bäckman sanoi Suur-Venäjä-puolueen perustamiskonferenssissa Moskovassa 21.12.2014:
Meidän on tuettava Novorossijan valtion muodostamista. Tällä hetkellä se koostuu Donetskin ja Luganskin kansantasavalloista (DNR ja LNR) sekä Transnistriasta (PMR), joka oli pitkään uuden Novorossijan ensimmäinen palanen
Jyrki Kuusirati oli siis pahoin harhateillä pro gradussaan Transnistrian kansakunnan rakentamisen hanke vuosina 2006–2008, kun hän työssään esitteli Dnestrin moldavialaisen tasavallan (PMR) itsenäisyyden neljä pilaria. Kysymyshän ei ole ollut mistään aitoon itsenäisyyteen pyrkivästä Transnistrian kansakunnasta tahi kansakunnan rakentamisen hankkeesta, vaan ainoastaan Novorossijan eli Uuden Venäjän yhdestä pienestä palasesta.

Ei kommentteja: