Saturnuksen renkaissa on paljon enemmän musiikkia kuin tähtitiedettä: iltamusiikkia, oopperamusiikkia, sotilasmusiikkia, surumusiikkia kuolon kohdatessa, sellomusiikkia, pianomusiikkia ja oratoriomusiikkia, ooppera-alkusoittoja, marsseja ja hautajaisissa soitettu pavane, sotilasmarsseja ja surumarssi. Saturnuksen renkaissa kuuluu ilta ja yö, ja myös kuolema on läsnä.
Saturnuksen renkaitten musiikista saisi aikaan kokonaisen konsertin, joka sopisi kaikkein parhaiten puhallinorkesterille tai sotilassoittokunnalle. Sovituksia ja soitinnuksia on sopivasta sellomusiikista ja pianomusiikista yllin kyllin.
Myöskään musiikillisia anakronismeja ei kannata pelätä (siis sitä, että kaikki ne nimettömäksi jääneet musiikkkappaleet eivät välttämättä ole nimenomaisen, romaanissa kerrotun aikansa hengentuotteita) jos konsertista haluaa sopusuhtaisen kokonaisuuden, varsinkin kun "Sebald jättää lukijan epävarmuuteen siitä, mikä on faktaa mikä fiktiota". Eikä vihoviimeiseksi kannata valita Messiaan Hallelujaa, jos haluaa toivottaa iltamusiikkia kuuntelemaan tulleille hyvää yötä ja "levolle päästyäsi nuku hyvin".
Yksityiskohta kirjan Saturnuksen renkaat kannesta. |
Musiikkia W. G. Sebaldin romaanista Saturnuksen renkaat
ja puheen jälkeen, sanoi Frederick Farrar, eräs pikkukadetti nimeltä Francis Browne, jota en vielä tänä päivänäkään ole unohtanut, puhalsi trumpetillaan iltasoiton (62).
- iltasoitto
torvisoittokunta parhaillaan soittaa iltaserenadina Tannhäuser-alkusoittoa (130).
- Richard Wagner (1813–1883), Alkusoitto oopperasta Tannhäuser und der Sängerkrieg auf Wartburg (1845)
En enää tiedä, miksi silloin aikoinaan yleensä matkustin Waterloohon. Mutta sen muistan, että bussipysäkiltä kuljin pitkin peltoaukeaa ja ohi hökkelimäisten mutta silti korkeiden talojen kohti muistopaikkaa, jossa oli pelkkiä matkamuistokojuja ja halpoja ravitsemusliikkeitä. Kävijöistä ei näkynyt jälkeäkään sinä lyijynharmaana joulunaluspäivänä, ymmärrettävää kyllä. Ei edes ainuttakaan koululuokkaa. Mutta ikään kuin kaikkea autiutta uhmaten marssi paikkakunnan muutamalla harvalla kujalla Napoleonin aikaisiin asuihin sonnustautunut joukko rumpujaan ja torviaan soittaen (142–143).
- sotilasmarssi - Napoleonin ajalta
Ei kuulunut viimeistä huokausta, ei viimeisiä sanoja eikä viimeistä toiveikasta pyyntöä: Lend me a looking glass; if that her breath will mist or stain the stone, why, then she lives. Ei, ei mitään. Kaikki oli hiljaista ja mykkää. Sitten hiljaa, kuin aavistuksena, surumarssin säveliä (195).
- surumarssi
kuolemanhiljainen alkutalven kuva, joka saa minut joskus ihmettelemään, mahtoiko se sittenkin olla aistiharhaa, etenkin kun kuvaamattoman tyhjyyden keskeltä luulen kuulevani Taika-ampujan alkusoiton viime tahdit ja sitten gramofonineulan päivä- ja viikkokausia jatkuvan raapivan äänen (201).
- Carl Maria von Weber (1786–1826), Alkusoitto oopperasta Der Freischütz (1821), op. 77
Siellä isä istuu aivan liian matalalla jakkaralla harjoittelemassa sellonsoittoa, ja isoäiti makaa juhlapuvussaan korkean pöydän päällä (202).
- sellomusiikkia
Syksyllä 1877 hän matkusti vielä kerran Lontooseen katsomaan Taikahuilun esitystä (229–230).
- Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791), musiikkia oopperasta Die Zauberflöte (1791)
Päivä päättyi useimmiten musiikkihetkeen. Kun sisällä talossa jo alkoi hämärtää mutta ulkona läntinen taivas vielä valaisi puutarhan, soitti Charlotte jonkin osaamansa kappaleen, ja varakreivi, appuyé au bout du piano, kuunteli vaiti (280–281).
- pianomusiikkia
Silloin voi kuulla rumpujen pärinän, trumpettien fanfaarit ja luihin ja ytimiin käyvät komentoäänet, joissa ääni lähes sortuu. Sentinelles, prenez garde à vous! (286–287) – Vartiosotilaat, asento!
- sotilasmusiikkia, jossa rummut pärisevät ja torvet raikuvat - vaikkapa Jacques Devogelin (1926–1995) Bolero militaire
Nainen, josta oli näin huolehdittu, oli nimeltään Sarah Camell, ja hän oli kuollut 26. lokakuuta 1799. Hän oli Ditchinghamin lääkärin puoliso ja lienee siten kuulunut Ivesin perheen tuttavapiiriin, lienee jopa todennäköistä, että Charlotte vanhempineen oli läsnä hänen hautajaisissaan, saattoipa kenties soittaa fortepianolla pavanen (291).
- pavane - esimerkiksi Gabriel Faurén (1845–1924), Pavane, op. 50 tai Maurice Ravelin (1875–1937), Pavane pour une infante défunte
kaksisataaviisikymmentäkolme vuotta sitten Dublinissa esitettiin Händelin Messias-oratorio ensi kertaa (328);
- Georg Friedrich Händel (1685–1759), musiikkia oratoriosta Messiah (1741)
Toinen yksityiskohta kirjan Saturnuksen renkaat kannesta. Kuva: Maailmankirjat. |
Tämän iltamusiikin jälkeen on hyvä nukkua hyvin ja levollisesti. Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti