Jyrki Kuusirati julkaisi perjantaina 13. tammikuuta 2017 Facebookissa muistiinpanon "Kaksi asiaa kamarisinfoniakonsertin jälkeen":
Asia 1: Puhallinorkesteripiireissä olen toisinaan kuullut puhuttavan enemmän tai vähemmän tosissaan, että puhallinorkestereissa ei enää pitäisi soittaa puhallinorkesterille sovitettua musiikkia, koska puhallinorkesterille sävellettyä musiikkia on jo niin paljon, ettei enää tarvitse turvautua sovituksiin.
Aika jännä... Kamariorkesterille ja kamarikokoonpanoille sävellettyä musiikkia on paljon enemmän kuin puhallinorkesterille sävellettyä, mutta siitä huolimatta kamariorkesteri soitti sovitettua musiikkia.
Mitä on tehtävä? Pitäisikö puhallinorkestereiden lakata soittamasta sovitettua musiikkia vain siksi, että puhallinorkesterille sävellettyä musiikkia on jo tavallaan tarpeeksi? Vai pitäisikö puhallinorkestereittenkin tyytyä soittamaan hyvää musiikkia?
Asia 2: Kamarisinfoniakonsertin viimeisenä saimme kuulla
Johannes Brahmsin Sinfonian n:o 2 D-duuri, op. 73, jonka kamariorkesterille oli
sovittanut Iain Farrington.
Brahmsissa kokoonpano oli jousikvintetti ja puhallinkvintetti sekä trumpetti, pasuuna ja patarummut. Kapellimestarin lisäksi lavalla oli ainoastaan kolmetoista soittajaa. Kuitenkin Brahms kuulosti Brahmsilta ja Brahmsin sinfonia kuulosti Brahmsin sinfonialta.
Mitä on tehtävä? Älkää kertoko tätä Suomen herroille! He hoksaavat tässä oivallisen säästökohteen: miksi ylläpitää suuria ja kalliita sinfoniaorkestereita, koska homma hoituu vähemmälläkin väellä.
Jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin Tarzan Bloch on sitä mieltä, että viimeisen lauseen voisi muuttaa esimerkiksi muotoon:
He [ottavat tämän kaiken tosissaan ja] hoksaavat tässä oivallisen säästökohteen: miksi ylläpitää suuria ja kalliita sinfoniaorkestereita, koska homma hoituu vähemmälläkin väellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti