Näytetään tekstit, joissa on tunniste Benedictus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Benedictus. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, joulukuuta 26, 2014

Viattomien lasten päivänä: oululaista osaamista

Nyt tapaninpäivänä 2014 muokkaan ja julkaisen blogitekstini, jota aloittelin jo vuosi sitten viattomien lasten päivänä. Tämä teksti taitaa olla alkuun samankaltainen kuin joulukuun 29. päivänä 2013 julkaisemani blogiteksti "Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu" - mutta olkoon menneeksi:

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", otsikoi jouluaaton 2013 Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee piispa emeritus Eero Huovista.
Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een, 
kertoi tiistaina 24. joulukuuta paavi Franciscuksesta Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva otsikolla "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois. 

Kaleva tietää, että kaikki me olemme syntisiä - myös paavi. 
Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi. 
Kalevan puolustukseksi mainittakoon, että "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" ei ollut Kalevan kirjoittama, vaan se oli STT:n uutisia

Jostain kumman syystä Kaleva ei kerro Osuuskauppa Arinasta eikä Oulun kunnalliselämän Arina-puolueesta, vaan näistä kertoo Yleisradio. Yle Oulun haastattelema Arinan toimitusjohtaja vastaa Oulun kaupungin keskustaan suunnitellun kauppakeskus Valkean aiheuttamasta Osuuskauppa Arinan ympärillä käydystä keskustelusta ja siitä huhusta, että pätkä Isoakatua lopulta suljettaisiin yöajaksi ja kadusta tulisikin osa Arinan Valkea-kauppakeskusta: 

sunnuntaina, joulukuuta 29, 2013

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", kertoi jouluaattona 2013 ilmestynyt Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee vielä piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een. 

Näin hieman huolimattomasti Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva lainasi 24. joulukuuta 2013 paavi Franciscuksesta kertovassa jutussaan "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" piispa Huovista - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois.

"Vain yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisällinen tunto", 

sanoi seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle.

Kaleva sen tietää, että kaikki me kaikki olemme syntisiä - ja niin on myös paavi - tai niin on ainakin se edellinen, joka on se saksalainen, siis se sama, jota kutsuttiin muun muassa koiraksi, Jumalan rottweileriksi. Rottweileriksi Benedictusta kutsuttiin ehkä siksi, että näitä "mastiffintyyppisiä koiria pidettiin paimenina ja karjanvartijoina; koirien tehtävänä oli ajaa karjaa sekä suojella isäntäänsä".

Rottweiler Wikipediassa

Sunnuntain 29. joulukuuta 2013 Kalevassa on kirjailija Tuomas Kyrön haastattelu "Monenlaisia äijiä ja miniä". Haastattelun lopuksi Tuomas Kyrö lausuu syvällisesti:

Menestyksen ja menetyksen ero on lopulta vain yksi kirjain. 

Kalevan haastattelussa mainittu Tuomas Kyrön pienoisromaani Miniä (2012) on hyvä. Minä en. Minä olen syntinen