Satie, Šostakovitš ja Stalin: formalismia

"Praavda on historianopiskelijoiden puolueisiin ym. sitoutumaton ainejärjestölehti, joka ilmestyy 2-4 kertaa vuodessa", kertoi Praavda - Tottuus 1/2003. Samassa lehdessä oli Jyrki Kuusiratin kirjoitelma Muodon vuoksi:

Erik Satien omakuva. 

Muodon vuoksi  

Kun Claude Debussy (1862-1918) arvosteli Normandiassa syntyneen Erik Satien (1866-1925) musiikkia "muodon puutteesta", Satie sävelsi seitsemän pianokappaletta vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun ja vei ne arvostelijansa hyväksyttäviksi. Näiden kappaleitten yhteisenä nimenä oli Trois morceaux en forme de poire (Kolme päärynänmuotoista kappaletta). Tämän vuonna 1903 syntyneen pianosarjan hän tietysti myös omisti Claude Debussylle.  

Luultavasti suurin syy kritiikkiin oli se, että Satie oli käynyt väärät koulut. Hänen opinahjonsa Schola Cantorum ei ollut Pariisin konservatorio. Satie ei kuulunut piireihin. Oli hän konservatoriossakin opiskellut monia vuosia, mutta ei suorittanut siellä mitään tutkintoa. Niinpä Satie torjui musiikkinsa muodollisiin puutteisiin puuttuvan arvostelun ja sanoi olevansa "parantumaton ja vilpitön amatööri", joka tekee sen, minkä aikamies vain voi.  

Mutta kuka ihme oli Erik Satie? No, se Satie, jonka pianomusiikki soi aina taustalla, kun televisiosta tulee riikinruotsalainen dokumentti rakastetusta Carl Larssonista: Var välkommen, kära du, till Carl Larsson och hans fru! Ruotsalaista kansankotia edeltävää Larssonin perheidylliä ja akvarelleja säestää Satien rauhallinen dum-dam, dum-dam: Kolmen päärynänmuotoisen kappaleen alkutahdit. 

Sama Satie säestää myös FST:n dokumentteja Karjalan kannaksen suomenruotsalaisesta runoilijasta, Raivolassa asuneesta Edith Södergranista (1892-1923). Ja Erja Manto lukee nuorena nukkuneen runoa Landet som icke är. 

Mikäli Venäjän vallankumousvuonna kuollut Claude Debussy olisi elänyt Stalinin Neuvostoliitossa, hän ehkä olisi suutaan soukemmalla eikä olisi puhunut muodon puutteesta yhtään mitään. 1930-luvulle tultaessa sosialistisesta realismista oli tullut Neuvostoliiton virallinen taidesuunta ja formalismista kirosana.  

Oikeutettua arvostelua saivat osakseen niin Sergei Prokofjev, Aram Hatsaturjan kuin Dmitri Šostakovitškin (1906-75). Heitä kaikkia syytettiin formalismista.  

Miksi? Šostakovitšia syytettiin esimerkiksi siksi, että hän sävelsi vuosina 1930-32 Nikolai Leskovin (1831-95) traagiseen kertomukseen pohjautuvan oopperan Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth.  

Kantaesitys oli vuonna 1934, ja ooppera oli valtaisa menestys, mutta tammikuun 1936 Pravdassa oli tulikivankatkuinen arvostelu, jonka oli kirjoittanut luultavasti Stalin itse. Sen otsikko oli Sekasotkua musiikin asemesta. Siinä suuri arvostelija hyökkäsi oopperan "formalistisia ja dekadentteja tendenssejä" vastaan. Šostakovitšin nimi häipyi oopperoiden ja konserttien ohjelmistoista.  

Seuraavana vuonna Šostakovitš nimesi viidennen sinfoniansa "neuvostotaiteilijan vastaukseksi oikeutettuun arvosteluun". Sekään ei Šostakovitšia auttanut. Vielä sodanjälkeisen "ždanovštšinan" aikana eli vuosina 1946-48 pannassa olivat kolmen edellä mainitun säveltäjän lisäksi muun muassa runoilija Anna Ahmatova ja elokuvaohjaaja Sergei Eisenstein. Tuolloin Andrei Zdanov johti Neuvostoliiton kulttuuripolitiikkaa.  

Mutta vasta viisikymmenvuotiaana, vuonna 1956, Dmitri Šostakovitš poisti loukkaavan Macbeth-vihjauksen ja uusi oopperansa, nyt nimellä Katerina Izmailova. Samana vuonna Nikita Hrustsev arvosteli ankarasti Stalinia ja tämän hallintoa Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton Kommunistisen Puolueen 20. puoluekokouksessa.  

Ei siis ihme, että formalismin pelossa informaatioteknologit puhuvat niin paljon sisällöntuotannosta. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. 

Praavda - Tottuus on Tiima ry:n eli Oulun yliopiston "historian opiskelijoiden oma lehti, johon kaikki halukkaat ovat tervetulleita kirjoittamaan". 

Pääsiäismaanantaina: "lapsen oikeudesta syntyä tähän maailmaan"

"Lapsen etua käytetään estämään lapsen syntymä", otsikoi Viikkolehti perjantaina 13. lokakuuta 2006 - samana päivänä, jolloin eduskunnassa äänestettiin hedelmöityshoidoista. Kahta vuotta aiemmin tästä samasta asiasta keskusteltiin myös Kansan Uutisissa, johon kirjoitti myös muuan Jyrki Kuusirati:

Lapsen oikeudesta syntyä 

Kun keskustellaan abortista, puhutaan usein naisen oikeudesta päättää omasta ruumiistaan. Vain harva puhuu lapsen oikeudesta syntyä tähän maailmaan. Sen sijaan kun keskustellaan naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoihin, tämä asia nostetaan usein esiin. 

Esimerkiksi Jorma Hentilä perustelee naisparien oikeutta hedelmöityshoitoon kirjoituksessaan Tulihan se sieltä (VL 2.7.) paitsi yhteiskunnallisen tasavertaisuuden toteutumisella myös lapsen oikeudella syntyä tähän maailmaan. Mutta miten sellaisella, jota ei ole vielä olemassakaan, voi olla oikeuksia? 

Se on selvää, että lapsella ei velvollisuuksia ole. Velvollisuuksia on nimenomaan aikuisella, vanhemmalla. Lapsella on oikeuksia, mutta sellaisen, joka ei ole edes hedelmöittynyt munasolu, oikeudetkin ovat olemattomat. 

Kun keskustellaan naisparien oikeudesta hedelmöityshoitoon, kannattaa siis miettiä, puhutaanko lapsen vai naisen oikeudesta. 

"Itse valitsisin mieluummin oikeuden olla olemassa kuin sen, etten olisi syntynyt koskaan tai että minulla olisi isä" (Viikkolehti, 13.10.2006), voi sanoa ainoastaan ihminen, joka on olemassa. Syntymätön - siis sellainen, jota ei ole edes olemassa, tai sellainen, joka on jo äitinsä kohdussa - ei voi sanoa yhtään mitään. 

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vaikuttamalla vaikutat!

Yleisönosasto on Wikisanakirjan mukaan sanomalehden tai muun julkaisun osasto, jossa julkaistaan mielipidekirjoituksia. Mielipidekirjoitus on ajankohtainen ja keskusteleva "oma uusi mielipide taikka vastaus esitettyyn mielipiteeseen eli vastine". Sanomalehti Kalevassa on ollut vuosien varrella muutama ihan hyvä yleisönosastokirjoitus, muun muassa alla olevat Jyrki Kuusiratin kolme kirjoitusta.

Kuusrock oli Oulun Kuusisaaressa vuosina 1973–1991 järjestetty musiikkifestivaali, jonka mahdolliset ja mahdottomat meluhaitat puhuttivat koko sen historian ajan. Heinäkuun 1983 Kuusrockin jälkeen julkaistussa Kalevassa oli yleisönosastokirjoitus "Kuusrockin jyminä entistä ehompaa", joka otsikkonsa mukaisesti keskittyi Kuusrockin meluhaittoihin, mutta myös toinen, Jyrki Kuusiratin kirjoittama yleisönosastokirjoitus, jossa otettiin kantaa Kalevan kuusrokkaajia koskevaan alkoholiuutisointiin:

Rokkarit rattijuoppojakin? 

Tiistain 19.7. Kalevassa olleessa jutussa "Kymmenen kuusrokkaajaa väräytti alkometrin viisaria" annettiin Kuusrock-yleisöstä kyseenalainen kuva. Oliko toimittajan tarkoitus mustamaalata rock-yleisöä antamalla yhtäältä epätarkkaa, toisaalta hyvinkin tarkkaa tietoa?  

Tarkkaa oli se, että kolmen rattijuopon lisäksi mainittiin seitsemän väräyttäneen alkometrin viisaria. Rattijuoppouteenhan nämä seitsemän eivät syyllistyneet. Epätarkkaa oli se, ettei mainittu kuinka monta "Oulussa Kuusrockin yhteydessä" puhalletusta 460 autoilijasta tai kolmesta rattijuoposta todella oli kuusrokkaajia. Näin saatiin rokkaajat leimattua rattijuopoiksikin. 

Rockmusiikin lisäksi ruotsi puhuttaa - varsinkin niin sanottu pakkoruotsi, jota tosin ilahduttavan moni myös hyötyruotsiksi kutsuu. Perjantaina, syyskuun 14. päivänä 2001 oli sanomalehti Kalevassa edellä mainitun Jyrki Kuusiratin yleisönosastokirjoitus, joka oli vastine ainakin kahteen Kalevassa aiemmin esitettyyn mielipiteeseen:

Jari Elsilän pilapiirros sanomalehti Kalevassa. 

Fiktiota ruotsista  

Ruotsin valinnaisuuden perustelemiseksi on esitetty mitä erilaisimpia väitteitä. Ruotsin kieli on syypää esimerkiksi yliopisto-opintojen venymiseen. Tuottaahan kaksi opintoviikkoa ruotsia monelle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia selviytyä 160 opintoviikon opinnoista.
Kovin tuttu on myös väite, että pakkoruotsi aiheuttaa oppimisvaikeuksia ja näin estää muitten kielten oppimisen. 

Tähänastisista paras on kuitenkin tiistain yleisönosastokirjoitus Faktaa suomeksi. Erityisopettajan mukaan "pakkoruotsi" aiheuttaa oppimisvaikeuksien lisäksi myös itsetunto-ongelmia sekä kyvyttömyyttä ilmaista tunteitaan, minkä takia ei "kohteliasta kielenkäyttöä ole kuultu vuosikymmeniin". Aiheuttaako siis ruotsi myös kiroilua - suomeksi? Entä mitä kauheaa mahtaakaan aiheuttaa yliannostus? 

Pilapiirtäjä Jarin eli Jari Elsilän pilapiirroksen kuvateksti "Pakkoruotsin rinnalle on saatava pakkosuomi" ei liittyne Jyrki Kuusiratin mainitsemaan yleisönosastokirjoitukseen "Faktaa suomeksi", koskapa pilapiirroksen kuvakaapattu lehtijuttu "Osa pojista ei opi kirjoittamaan peruskoulussa" on julkaistu Helsingin Sanomissa kymmenen vuotta myöhemmin, huhtikuussa 2011.

Rockmusiikin ja pakkoruotsin lisäksi myös puhelinmyynti puhuttaa. Keskiviikkona, 31. heinäkuuta 2002 oli Kalevassa seuraavanlainen, Jyrki Kuusiratin ilmeisen aitoon lauantaiaamun kokemukseen perustuva Lukijan mielipide:

Puhelinmyyntiä  

- B-lehdistä N.N., hyvää huomenta! 

- Kiitos, mutta emme osta mitään. 

- Mutta mahtaako M.M. olla paikalla? 

- Hänkään ei osta mitään. 

- Kiva, kun osaat puhua toisen puolesta. 

- Kyllä osaan, Näin on sovittu. 

- No, mukavaa päivänjatkoa! 

Kiva, kun soitit kotiini lauantaiaamuna! 

Tätä lyhyttä ja ytimekästä yleisönosastokirjoitusta seurasi varsin mittava yhteiskunnallisen keskustelun vyöry. Heti seuraavana päivänä, torstaina 1.8.2002 Oulu-lehti käsitteli lehtimyyjiä ja puhelinmarkkinointia pääkirjoituksessaan "Tilaat tai itket ja tilaat". Näkökulmansa lopuksi Oulu-lehden Virpi Hauhia kirjoitti:

Olen ilmoittanut itseni puhelinmarkkinoinnin estolistalle ja suosittelen sitä kaikille puhelinmarkkinointiin kyllästyneille. Vaikka se ei välttämättä poista kaikkia häirikkömyyjiä, eliminoi se ainakin suurimman osan. Toinen keino on heittäytyä todella tylyksi ja lyödä luuri korvaan heti kun kuulee, että kyseessä on lehtimyyjä. Varo vain, ettet jää kuuntelemaan. 

Kalevan Lukijan mielipiteessä oli perjantaina 2. elokuuta - kuin sattumalta juuri Kuusiratin syntymäpäivänä - yleisönosastokirjoitus "Yksi soitto riittää". Mielipidekirjoituksensa loppuhuipennukseksi Kempeleen Kai Tuominen kirjoitti:

Vain yhdellä puhelinsoitolla voi estää niin hyvin asialliset kuin - herätys, puhelinmyyjien kouluttaja - asiattomat puhelinmyyntiyritykset. Yksi kouluttamaton puhelinmyyjä tuhannenviidensadan joukossa on liikaa. 

Sunnuntain 4. elokuuta 2002 Kalevassa oli juttu "Puhelinmyynti ärsyttää monia kuluttajia - Markkinointi saatetaan pukea voittojen tai markkinatutkimusten muotoon", jonka yhteydessä oli myös henkilöjuttu "Asiakkaalle pitää jäädä hyvä mieli". Niin sitä pitää!

Eikä tässä vielä kaikki! Maanantain 5. elokuuta 2002 Kalevassa oli minigallupin Ärsyttääkö puhelinmyynti? tulokset: 112 vastaajasta 76 prosenttia oli vastannut, että ärsyttää.

Martti Servo & Napanderin sanoin: vaikuttamalla vaikutat! 

Kosovon ja Krimin karttoja katsellessa: Kosovo - Krim - Donbass - Transnistria

16. maaliskuuta 2014 kirjoitti Jyrki Kuusirati:

Krim – seuraava jäätynyt konflikti?  

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoi, että Krimin erohaluista on lännen ja Venäjän totuudet. Nämä totuudet vaatinevat muutaman tarkennuksen.  

Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä.  

Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä.  

Venäjä vertaa Krimiä Kosovoon, joka itsenäistyi yksipuolisella ilmoituksella Serbiasta vuonna 2008. Kosovo-kortti oli käytössä myös silloin, kun Transnistria Venäjän myötävaikutuksella propagoi oman itsenäisyytensä puolesta vuosina 2006–2008. 

Kosovon lippu. 

Se, että Venäjä vastusti Kosovon itsenäisyyttä eikä tunnusta sitä, ei ole mikään ihme. Venäjä ei ymmärrä lännen kantaa, jonka mukaan Kosovo ja Krim ovat kaksi toisistaan poikkeavaa tapausta. Venäjän mukaan Kosovon itsenäistyminen ei kuitenkaan ollut yksittäistapaus, vaan se oli nimenomaan ennakkotapaus, joka avasi Pandoran lippaan myös muille itsenäisyyttä haluaville alueille itsenäistyä.  

Ennakkotapauksen pelossa Kosovon itsenäistymistä eivät ole tunnustaneet myöskään muutamat länsimaat, jotka pelkäsivät sen johtavan voimistuviin itsenäistymisvaatimuksiin omissa maissaan. Koska Kosovo on Venäjän näkemyksen mukaan ennakkotapaus, se on avannut Pandoran lippaan niin edellä mainittujen jäätyneiden konfliktien kuin Kriminkin itsenäisyydelle.  

Transnistrian itsenäisyyden yksi peruspilari on kansojen itsemääräämisoikeus. On sitten toinen juttu, ovatko esimerkiksi transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Sen kiusallisen varauksen, että YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä, sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle.  

Krimin kartta. 

Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä, jotka muistuttavat Krimillä sunnuntaina järjestettyä kansanäänestystä. Esimerkiksi vuonna 2006 Transnistriassa järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti tuolloin jo etukäteen kansaäänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä.  

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetty.  

Krimin kansanäänestyksestä ja pyrkimyksistä liittyä Venäjään on päättänyt Krimin aluehallinto, joka Helsingin Sanomien mukaan nousi epädemokraattisesti valtaan Ukrainan vallankumouksen jälkeisessä sekasorrossa. Krimin pääministeriksi valittu Venäjän-mielinen Sergei Aksjonov on mielenkiintoinen linkki Transnistrian ja Krimin välillä. Time-lehden mukaan ulkovenäläinen Aksjonov ei ole koskaan asunut Venäjällä, ja Krimille hän on muuttanut Transnistriasta, jossa hänen isänsä palveli vuoden 1992 Transnistrian sodassa Venäjän upseerina. 

Venäjä on suhtautunut vältellen Transnistrian haluun liittyä osaksi Venäjää, mutta Krimillä tilanne on toinen. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan.  

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia. 

Onko Donbassin alue seuraava Krim? Oli eli ei, se on ainakin käynyt selväksi, että vuosien vitkasteluun ja jahkailuun ei enää ole aikaa niin kuin Transnistriassa jo vuodesta 1990. Kaikki käy kuin Krimillä: parlamentin päätös itsenäistymisestä ja Venäjään liittymisestä jo ennen kansanäänestyksen tulosta - ja kaikki tämä parissa päivässä niin ihanan suloisessa sekamelskassa.

Krim - seuraava jäätynyt konflikti?

Samana tiistai-iltana samainen Jyrki Kuusirati luetutti tekstinsä kahdella ihmisellä ja sen jälkeen lyhensi ja muutenkin muokkasi tekstiään. Kiitokset heille!

Krimin kriisi muistuttaa Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä niin sanottuja jäätyneitä konflikteja. Näitä ovat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, josta Armenia ja Azerbaidzhan ovat sotineet. Näiden alueiden valtiollinen ja oikeudellinen asema on vähintään epäselvä. 

Transnistria on näistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale Moldovan ja Ukrainan välissä, Dnestrjoen vasemmalla rannalla, Moldovan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä. 

Transnistria julistautui itsenäiseksi Neuvostoliitosta syyskuussa 1990 Neuvosto-Moldavian suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Kun Neuvosto-Moldavia julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi vuotta myöhemmin, täytti Transnistria omasta mielestään tuolloin jo kaikki itsenäiselle valtiolle asetetut tunnusmerkit. 

Transnistria nojaa itsenäisyytensä – ja sen kanssa ristiriidassa olevan tahtonsa liittyä osaksi Venäjää – neljään peruspilariin. Ne ovat kansojen itsemääräämisoikeus, Moldovasta erillinen historia, Transnistrian erityisyys verrattuna Moldovaan ja Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen. 

Krimin alueparlamentti ei voi vedota Transnistrian tavoin Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkamiseen, mutta Krim vetoaa siihen, että Krim oli Hruštševin lahja Venäjältä Ukrainalle vuonna 1954. Transnistria kuului oman näkemyksensä mukaan Moldaviaan vain vuodet 1940–1990. Sekä Transnistria että Krim voivat ainakin omasta mielestään perustellusti vedota erilliseen historiaan – Transnistria Moldovasta ja Krim Ukrainasta. 

Transnistria vetoaa erityisyyteensä, muun muassa siihen, että siellä on kolme tasavahvaa kansallisuutta – moldovalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset – toisin kuin Moldovassa. Myös Krim voi vedota siihen, että se on väestökoostumukseltaan erilainen kuin Ukraina. 

Transnistria vetoaa myös kansojen itsemääräämisoikeuteen. On sitten toinen juttu, ovatko transnistrialaiset tai krimiläiset kansakunta vai ei. Eikä YK:n peruskirjan tarkoittama itsemääräämisoikeus välttämättä tarkoita alueen itsenäistymistä saati Venäjään liittymistä, mutta tämän kiusallisen varauksen sekä Transnistria että Krim ohittavat. Molempien tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee kummankin emämaan alueellisen koskemattomuuden edelle. 

Myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä. Esimerkiksi vuonna 2006 järjestetyssä äänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa ”itsenäistyä” – ja liittyä osaksi Venäjää. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö väitti jo etukäteen äänestystä epäreiluksi ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Transnistrian mukaan paikalla oli satoja kansainvälisiä tarkkailijoita ja journalisteja, mutta ei kuitenkaan Etyjistä. 

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin tarkkailijoita päästetä. 

Krimillä on nyt sekava joukko erilaisia asevoimia. Transnistriassa on niin omia, Moldovan kuin Venäjänkin joukkoja. Venäläisiä pidetään miehitysjoukkoina eikä Moldovan perustuslain mukaan sen alueella saisikaan olla vieraita joukkoja, mutta ne ovat siellä vuoden 1992 Transnistrian sodan jälkeen tehdyn aseleposopimuksen nojalla rauhanturvajoukkoina. 

Venäjä on suhtautunut vältellen Tiraspolin haluun liittyä osaksi Venäjää. Transnistria sopinee Venäjälle pelinappulaksi jarruttamaan sitä, että Moldova lähentyisi Euroopan unionia tai – mikä vielä pahempaa – Natoa. Ellei Krimiä nyt suorastaan liitetä osaksi Venäjää, sen rooli voi muodostua samanlaiseksi suhteessa Ukrainaan. 

Transnistrian konfliktin ratkaisemiseksi on käyty lukuisia neuvotteluja, mutta tuloksetta. On jopa esitetty, että ratkaisun puute voi olla parempi kuin huono ratkaisu.  Huonoin on aseellinen. Sopii toivoa, että Krimillä päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta ja hankalaa jäätynyttä konfliktia. 

Tuleeko Krimistä seuraava jäätynyt konflikti?  

Krim - ja se Oolannin sota

Viikko sitten tiistaina Jyrki Kuusirati kirjoitti: 

Ilta-Sanomien juttu ”Tutkija: Leimahtaako heti Ukrainan jälkeen Transnistriassa” viittasi dekaani Arto Mustajoen 3.3.2014 ilmestyneeseen blogikirjoitukseen ”Nyt Krim – seuraavaksi Transnistria?” 

Nyt kun Krimin alueparlamentti on tehnyt päätöksen itsenäistyä jo ennen alueen itsenäistymisestä järjestettävää kansanäänestystä, on syytä tarkastella sitä, mitä on tapahtunut Transnistriassa – varsinkin kun Krimin alueparlamentin päätöksen ilmeisenä ja lopullisena tavoitteena on liittyä Venäjän federaatioon. 

Kysymys ei kuitenkaan kuulu, leimahtaako Krimin jälkeen Transnistriassa, vaan kysymys kuuluu, tuleeko Krimistä samanlainen jäätynyt konflikti kuin Transnistriasta. 

Transnistria, jonka pääkaupunki on Tiraspol, on yksi jäätyneistä konflikteista. Jäätyneet eli jähmettyneet konfliktit ovat suuren ja mahtavan Neuvostoliiton hajotessa syntyneitä ”jakomieliseen tilaan tipahtaneita epävaltioita”. Muita jäätyneitä konflikteja ovat Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvat Abhasia ja Etelä-Ossetia, joista Georgia ja Venäjä kiistelevät, sekä Vuoristo-Karabah, jonka asemasta Armenia ja Azerbaidzhan kiistelevät. Moldovan tasavallan kansainvälisoikeudellisesti tunnustettujen rajojen sisällä oleva Transnistria on näistä jäätyneistä konflikteista lähinnä Euroopan unionia. Se on kapea kaistale maata Moldovan ja Ukrainan välissä, ja se sijaitsee Dnestr- eli Nistrujoen vasemmalla rannalla. 

Oman näkemyksensä mukaan Transnistria ei ole separatistinen epävaltio, koska se julistautui itsenäiseksi nyt jo hajonneesta Neuvostoliitosta syyskuussa 1990 – sen jälkeen, kun Moldavian sosialistisen neuvostotasavallan parlamentti oli antanut oman suvereenisuusjulistuksensa kesäkuussa 1990. Vasta seuraavana vuonna Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta julistautui itsenäiseksi Moldovan tasavallaksi. Oman näkemyksensä mukaan Transnistria – Dnestrin moldavialainen tasavalta – oli tuolloin jo itsenäinen, joka täyttää kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit. 

Transnistria nojaa itsenäisyytensä – ja sen kanssa ristiriidassa olevan halunsa liittyä osaksi Venäjän federaatiota – neljään peruspilariin. Nämä pilarit ovat kansojen itsemääräämisoikeus, Moldovasta erillinen historia, Transnistrian erityisyys verrattuna Moldovaan ja Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen. 

Krimin alueparlamentti ei voi vedota Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan seurausten purkaminen tai peruuttaminen, mutta Krim voi vedota siihen, että se oli ukrainalaisen Nikita Hrutševin lahja Venäjältä Ukrainalle vuonna 1955. Transnistria kuului oman näkemyksensä mukaan Moldaviaan vain vuodet 1940–1990. Näin ollen sekä Transnistria että Krim voivat ainakin omasta mielestään perustellusti vedota erilliseen historiaan – Transnistria Moldovasta ja Krim Ukrainasta. 

Transnistria vetoaa erityisyyteensä eli muun muassa siihen, että siellä on kolme tasavahvaa kansallisuutta – moldovalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset – toisin kuin Moldovassa. Myös Krim voi vedota siihen, että se on väestökoostumukseltaan erilainen kuin Ukraina. 

Omaa itsenäisyyttään perustellessaan Transnistria vetoaa kansojen itsemääräämisoikeuteen, mutta se on sitten toinen juttu, ovatko transnistrialaiset eli dnestriläiset kansa vai ei ja kuinka todellinen tuo kansakunta on. Sitä samaa voi kysyä myös krimiläisiltä. Sen Transnistria sen sijaan ohittaa, että Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjassaan tarkoittama itsemääräämisoikeus ei välttämättä tarkoita itsenäistymistä, ja saman kiusallisen varauksen näyttää ohittavan myös Krim. Dnestriläisen tulkinnan mukaan itsemääräämisoikeus menee alueelliseen koskemattomuuden edelle, ja samoin näytään ajateltavan myös Krimillä. 

Krimin itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen alla kannattaa muistaa, että myös Transnistriassa on järjestetty kansanäänestyksiä alueen itsenäisyydestä. Esimerkiksi syyskuussa 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä voitti kanta, jonka mukaan Transnistria haluaa itsenäistyä ja liittyä osaksi Venäjää. Nämä vaalit olivat dnestriläisen näkemyksen mukaan reilut ja rehelliset, vaikka Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö jo etukäteen väitti toisin ja kieltäytyi lähettämästä vaalitarkkailijoita. Kansanäänestystä oli dnestriläisen kertoman mukaan seuraamassa satoja kansainvälisiä vaalitarkkailijoita ja ulkomaalaisia journalistia, mutta ei yhtään tarkkailijaa Etyjistä. 

Näin näyttää käyvän myös Krimillä. Erona Krimissä järjestettävään kansanäänestykseen on se, että Transnistriaan ei Etyjin vaalitarkkailijoita lähtenyt, mutta Krimille ei Etyjin vaalitarkkailijoita päästetä. 

Krimillä on nyt sekava joukko erilaisia asejoukkoja. Transnistriassa on kolmenlaisia rauhanturvajoukkoja: Tiraspolin hallinnon omia dnestriläisiä joukkoja, Moldovan tasavallan joukkoja ja Venäjän asevoimien joukkoja. Venäläisiä asejoukkoja pidetään usein miehitysjoukkoina eikä Moldovan tasavallan perustuslain mukaan sen alueella saakaan olla vieraan vallan joukkoja, mutta ne ovat siellä vuonna 1992 käydyn Transnistrian sodan jälkeen tehdyn aseleposopimuksen nojalla. Kaikkien näiden joukkojen tehtävänä oli estää konfliktin jatkuminen. Transnistrian jäätyneen konfliktin ratkaisemiseksi on käyty koko ajan lukuisia neuvotteluja konfliktin eri osapuolten kesken, mutta toistaiseksi tuloksetta. 

Venäjän suhtautuminen Tiraspolin hallinnon haluun liittyä osaksi Venäjään on ollut välttelevää. Transnistria sopinee Venäjälle paremmin pelinappulana suhteessa Moldovaan, ettei Moldova lähentyisi Euroopan unionia ja – mikä vielä pahempaa – Natoa. Samanlaiseksi tullee myös Krimin osa suhteessa Ukrainaan. 

Tässä vaiheessa ei voi tietää, leimahtaako Krimillä esimerkiksi Transnistrian sotaan verrattava lyhyeksi jäävä sota, ja tulisiko Krimistä sen jälkeen samanlainen jäätynyt konflikti kuin Transnistria on nyt. Tällöin Krimin osaksi jäisi olla Venäjän pelinappula suhteessa Ukrainaan, mikä osaltaan jarruttaisi Ukrainan haluja lähentyä länttä. 

Transnistrian jäätyneen konfliktin kohdalla on joskus todettu, että usein se, ettei tehdä minkäänlaista ratkaisua, on parempi ratkaisu kuin se, että tehdään huono ratkaisu.  Huonoin ratkaisu on sotilaallinen. Näin ollen voi vain toivoa, että eri osapuolten kesken käydyt neuvottelut onnistuvat niin, että päästään rauhanomaiseen ratkaisuun eikä Krimistä tule uutta jäätynyttä konfliktia. 

Ja se Oolannin sota oli kauhia... 

Toinen toista: Vinnitsan viimeinen

Vainojen uhrien muistopäivänä luin Vinnitsan verilöylystä ja Vinnitsan viimeisestä juutalaisesta.

Vinnitsan verilöyly oli yksi niistä joukkoteloituksista, jotka neuvostoliittolainen NKVD toimeenpani Stalinin suurten puhdistusten aikana. Vinnitsan verilöyly pantiin toimeen ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa vuosina 1937–1938.

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen eli Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välisen hyökkäämättömyyssopimuksen solmisen jälkeen ja toisen maailmansodan puhjettua joutui Neuvosto-Ukraina Saksan miehittämäksi vuosiksi 1941–1944. Muun muassa juutalaisiin kohdistuneet joukkomurhat käynnistyivät myös Ukrainassa.

Joukkomurhat käynnistyivät myös ukrainalaisessa Vinnitsan kaupungissa, jossa vuonna 1941 teloitettiin Vinnitsan viimeinen juutalainen.

"The Last Jew in Vinnitsa, 1941 - This powerful image of the death of the last Jew in Vinnitsa, Ukraine, was found in the album of an Einsatzgruppen soldier. The name of the image comes from the label at the back of the photo, and succinctly conveys what happened in Vinnitsa: all 28,000 of the Jews living there were killed." 

Miehitysaikana eli vuosina 1941–1944 Saksa käynnisti tutkimukset Stalinin puhdistusten aikaisesta Vinnitsan verilöylystä, mutta ei tietenkään puhunut mitään juutalaisiin kohdistuneista joukkomurhistaan. Vinnitsan joukkohaudat löydettiin ja tutkittiin vuonna 1943. Saksalaisten koollekutsuma kansainvälinen komissio tutki Vinnitsan verilöylyn joukkohaudat heinäkuussa 1943, ja saksalaisten oma komissio esitteli tutkimusraporttinsa heinäkuun 1943 lopussa. Molemmat tutkimuskomissiot totesivat, että lähes kaikki uhrit oli teloitettu vuosina 1937–1938 ampumalla kaksi laukausta takaraivoon.

Vinnitsan verilöylyssä teloitettujen omaiset tunnistivat 468 Vinnitsan verilöylyn uhreista, ja uhreista 202 pystyttiin tunnistamaan asiakirjojen ja muiden löytöjen perusteella. Suurin osa verilöylyn uhreista oli ukrainalaisia, ja 28 uhreista oli etnisiä puolalaisia.

Kansainvälisen tutkimuskomission lisäksi vieraili joukkohaudoilla koko joukko muita kansainvälisiä valtuuskuntia kesän 1943 aikana. Heidän joukossaan oli poliitikkoja ja muita virallisia edustajia muun muassa Bulgariasta, Tanskasta, Suomesta ja Ruotsista. Valokuvia ja tutkimusten tuloksia julkaistiin monissa Euroopan maissa ja käytettiin Saksan Neuvostoliiton-vastaisessa propagandassa. Koska saksalaiset halusivat käyttää näitä joukkoteloituksia tahraamaan Neuvostoliiton mainetta, tuli Vinnitsan joukkohaudoista yksi parhaiten tutkituista paikoista, jotka todistivat kommunistisesta terrorista Ukrainassa.

Kuitenkaan kukaan näistä vierailijoista ei kiinnittänyt huomiotaan Vinnitsan toisiin, suurempiin joukkohautoihin, joihin syypäinä olivat saksalaiset itse. Syyskuussa 1941 olivat saksalaiset Einsatzgruppen tappaneet noin puolet niistä juutalaisista, jotka eivät olleet paenneet, ja loput juutalaisista tapettiin Vinnitsassa huhtikuussa 1942. Kuvan juutalaismies ei siis ollut Vinnitsan viimeinen. Kaikki Vinnitsan 28 000 juutalaista tapettiin! Tästä juutalaisiin kohdistuneesta joukkotuhonnasta eivät saksalaiset kenellekään puhuneet.

Sodan aikana ja sodan jälkeen muistomerkkejä pystyteltiin uhrien muistolle puolin ja toisin - kukin sopimusosapuoli omien tarkoitusperiensä mukaan. Toinen toista, ja musta kylki kummallakin.

Tänään vietetään kynttilänpäivää. On helmikuun 2. päivä eli toinen toista.

Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. 

Nyt sytytämme kynttilän...

Ajan suunta: pelko ja viha

Kuka pelkää mustaa miestä on leikki, jota lapsena leikittiin.

Joulukuussa 2013 muuan oululainen turvallisuusvalvoja kaipasi etnistä rekisteriä Suomeen.

Tällä miehellä oli jo luokitteluehdotuskin valmiina: esimerkiksi suomensuomalainen, suomenruotsalainen, saamelainen, romani, muu eurooppalainen, afrikkalainen, aasialainen, monimuotoinen etninen tausta ja muu etninen tausta. Hän perusteli ehdotuksensa etnisestä rekisterönnistä muun muassa sillä, että samaan etniseen ryhmään kuuluvat ihmiset ajattelevat ja käyttäytyvät samalla tavalla.

Mies unohti yhden kansanryhmän: arjalaiset.

Muutamissa ihan fiksujen ihmisten kommenteissa tätä miestä mielipiteineen sanottiin hulluksi. Miksi? Älkäähän nyt, fiksut ja kouluja käyneet ihmiset! Joka toista haukkuu, on itse se. Sitä paitsi, on rumaa ja epäkohteliasta nimitellä toista. 

Eikä minusta kukaan ole hullu siksi, että on väärässä. Enkä ainakaan minä tee psykiatrisia eli lääketieteellisiä diagnooseja, koska silloin syyllistyisin puoskarointiin, jos niin tekisin. Täytyy muistaa myös se, että hullu ei ole vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan, koska on hullu - eikä hullu ole täysivaltainen. 

Muuten olen sitä mieltä, että tuollaiset rasistiset puheet ovat vääriä ja vastustettavia, mutta valitettavasti tuollaiset puheet ovat koko ajan yleistyneet. 

Ookko nää Oulusta? Pelekääkkö nää polliisia? 

Kuvanveistäjä Kaarlo Mikkosen ensimmäinen julkinen veistos, Toripolliisi (1987). 

Joulukuussa 2013 muuan helsinkiläinen poliisimies esitti, että huonoiten käyttäytyvät kaupungin vuokra-asukkaat pitäisi sijoittaa samoille asuinalueille. "Kun muuten ei ole onnistuttu, niin oikein viranomaisten voimin tehtäisiin slummeja Helsinkiin", vastasi siihen saman tien saman kaupungin asuntopolitiikasta vastaava apulaiskaupunginjohtaja. 

Ensin mainitun oululaisen turvallisuusvalvojan etnisestä luokitteluehdotuksesta sanoi Uuninpankkopoika, itse virkki, noin nimesi: 

Ihan vakavasti puhuen ihmetyttää kansanedustajan jatkuva touhuaminen epämääräisten etnisten ongelmien parissa. Eikö tämä kansan valitsema edustaja tosiaankaan ole kiinnostunut mistään muusta? Tiedän vetäneeni natsikortin, mutta tein sen tahallani. Jossain vaiheessa asioita pitää ruveta kutsumaan niiden oikealla nimellä. 

Lasketaanpa yhteen etninen rekisteröinti ja ghettojen luominen? Niinpä... Voiko tosiaan aina olla kyse yksittäistapauksista, kun aina nämä yhdet ja samat yhden ja saman porukan miehet - ja vieläpä kansanedustajat - kunnostautuvat sellaisilla puheilla, joissa alkaa jo maistua veri ja maa?

Uuninpankkopoika nosti natsikortin, mutta Tarzan Bloch nostaa pöydälle natsitortun:

Joulutorttu, valkoinen lautanen ja punainen joululiina. 

Onneksi sentään jotkut laittoivat jäitä hattuun:

Lisää keskinäistä ymmärrystä, varsinkin vähempiosaisia lähimmäisiämme kohtaan! Hulluhan saa olla muttei tyhmä, arvon kansanedustaja Packalén! Tarvitseeko kaikkia ajatelmiaan ulos työntää, Väätäinen kysyy edustajatoveriltaan. 

Oulussa syntynyt Julma-Juha on oikeassa, eikä Tossavainenkaan pidä Packalenin ajatusta kovin harkittuna.

Lopuksi pyydän saada sanoa olevani sitä mieltä, että August Landmesser (1910-1944) oli rohkea mies.

Kuka kumma heistä on August Landmesser?

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi. Hyvää Nuutin päivää! 

Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta: vain yksi sinulta puuttuu

"Pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi", kertoi jouluaattona 2013 ilmestynyt Kaleva paavi Franciscuksesta ja haastattelee vielä piispa emeritus Eero Huovista.

Huovinen vertaa Franciscusta tämän edeltäjään, oppineisuudestaan tunnettuun saksalaissyntiseen Benedictus XVI:een. 

Näin hieman huolimattomasti Oulussa ilmestyvä sanomalehti Kaleva lainasi 24. joulukuuta 2013 paavi Franciscuksesta kertovassa jutussaan "Kuunteleva paimen ja sielunhoitaja" piispa Huovista - ja nimenomaan niin, että y-kirjain oli jäänyt pois.

"Vain yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Kristuksen sisällinen tunto", 

sanoi seppä Högman Paavo Ruotsalaiselle.

Kaleva sen tietää, että kaikki me kaikki olemme syntisiä - ja niin on myös paavi - tai niin on ainakin se edellinen, joka on se saksalainen, siis se sama, jota kutsuttiin muun muassa koiraksi, Jumalan rottweileriksi. Rottweileriksi Benedictusta kutsuttiin ehkä siksi, että näitä "mastiffintyyppisiä koiria pidettiin paimenina ja karjanvartijoina; koirien tehtävänä oli ajaa karjaa sekä suojella isäntäänsä".

Rottweiler Wikipediassa. 

Sunnuntain 29. joulukuuta 2013 Kalevassa on kirjailija Tuomas Kyrön haastattelu "Monenlaisia äijiä ja miniä". Haastattelun lopuksi Tuomas Kyrö lausuu syvällisesti:

Menestyksen ja menetyksen ero on lopulta vain yksi kirjain. 

Kalevan haastattelussa mainittu Tuomas Kyrön pienoisromaani Miniä (2012) on hyvä. Minä en. Minä olen syntinen. 

Sana sunnuntaiksi: Tiloja/Avaruuksia

Viikko sitten  eli 4. adventtisunnuntaina 22.12.2013 kirjoitti kirjailija ja vapaa kolumnisti Minna Lindgren Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivujen vapaassa kolumnissa "Koira ja kissa hoitavat ihmistä paremmin" vapaan kolumninsa lopuksi:

Ja sitten on tietysti saattohoitokissa, josta geriatrian tohtori David Rosa kertoo kirjassa Hoivakodin kissa Oscar. Oscar oli epäsosiaalinen ja etupäässä piilossa. Mutta jos joku vanhuksista alkoi tehdä kuolemaa, Oscar livahti tämän huoneeseen ja asettui kerälle sängyn jalkopäähän. Siinä se kehräsi, kunnes potilas kuoli. Vasta hautausurakoitsijoiden saapuessa Oscar nousi seisomaan, katseli arvokkaasti, kun vainaja vietiin pois ja vetäytyi sen jälkeen piiloonsa, uupuneena.  

Omaiset kiittivät Oscaria sen työstä. Kissan läsnäolo ja se vakavuus, jolla se suhtautui tehtäväänsä, rauhoitti surevia.  

Suomessa tunnetaan diabeetikoita auttavat hypokoirat ja lukuvaikeuksista kärsivien lasten tukena istuvat kirjastokoirat. Tosin Tampereella allergikot vastustavat kirjastokoiria, ja samasta syystä harvat hoitotyön eläimet on kielletty.  

Olisi kai loogista luopua myös ratsupoliiseista ja huumekoirista allergiaan vedoten. Samalla voitaisiin viedä puistosta penkit, koska niille voi istua puliukko.  

Pieni siedätys koko yhteiskunnalle olisi paikallaan. 

Muun muassa metsästäjät paheksuvat kissoja siitä, kuinka julmia petoja kissat ovat, kuinka kissat tappavat huvikseen. Metsästäjät paheksuvat ja kadehtivat kissoja, vaikka metsästäjien ja kissojen saaliseläimet eivät olekaan samat.

Se on toki totta, että kissa ei ole kuulu suomalaiseen luontoon.

Mutta kuinka paljon metsästäjät itse tappavat nälkäänsä ja perhettään ravitakseen? Siksi metsästäjät perustelevatkin metsästämisensä riistanhoidolla.

Kissat saalistavat ja tappavat, koska ne ovat petoja ja se saalistaminen ja tappaminen on niiden luonto. Miksi sitten ihmiset tappavat?

"Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin", on vanha suomalainen sananlasku.

Kissoilla - kuten monilla muillakin eläimillä, Luojan luomilla järjettömillä luontokappaleilla - on ominaisuuksia, joita me ihmiset pidämme inhimillisinä, kuten hoivavietti. Oikeastaan ne ominaisuudet ovat eläimellisiä, mutta meillä ihmisillä nämä eläimelliset ominaisuudet ovat valitettavan usein turmeltuneet muun muassa ajattelumme ja järkemme ja puhetaitomme takia - ja kirjoitustaitomme takia. Eläimet eivät osaa puhua eivätkä ilmeisesti ajatellakaan, ja nimenomaan se erottaa ne ihmisistä. Me ihmiset olemme degeneroituneita eläimiä, mutta me ihmiset olemme niin järkeviä ja niin tyhmiä, että me pidämme omia turmeltuneita eläimellisiä ominaisuuksiamme jotenkin inhimillisinä.

Kissoilla on myös muuan aivan erityinen ominaisuus:

Kuka hyvänsä kissanomistaja voisi kokemuksesta kertoa että kissat asuttavat taloja paljon paremmin kuin ihmiset. Jopa kaikkein hirvittävimmän nelikulmaisista tiloista ne osaavat löytää mukavimman nurkkauksen. 

Näin kirjoitti Georges Perec (1936-1982) kirjassaan Tiloja/Avaruuksia.

Georges Perecin Tiloja/Avaruuksia oikealla ja Tarzan Bloch vasemmalla. 

Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin - niin ihmisille kuin eläimillekin.

Päivän tunnussana: puhtaalta pöydältä

Päivän 29.12.2013 tunnussana:

Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä (Ps. 143:5). 

Sama saksaksi:

Ich denke an die früheren Zeiten; ich sinne nach über all deine Taten und spreche von den Werken deiner Hände (Psalm 143,5). 

Päivän Tunnussana on pieni kirjanen, joka sisältää vuoden jokaiselle päivälle kaksi raamatunlausetta, joista ensimmäinen, tunnussana, on Vanhasta testamentista, ja toinen, opetussana, Uudesta testamentista. Alkuperäistä käytäntöä noudattaen tunnussana arvotaan noin 1800 Vanhan testamentin sanaa käsittävästä kokoelmasta, ja Uuden testamentin sanatkin eli opetussanat, herrnhutilainen Veljesseurakunta valitsee täydentämään ja selittämään tunnussanaa.

Mutta päivän tunnussanaan palatakseni: joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanotaan.

Niin sanotaan usein varsinkin sen jälkeen, kun on käsitelty ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä - tai sitten ei - ja jätetty ne taakse - tai sitten ei. Sitten aloitetaan kaikki taas alusta, puhtaalta pöydältä. Näin ainakin sanotaan - olipa niitä ikäviä asioita käsitelty tai sitten ei.

Siinä, että aloitetaan sitten puhtaalta pöydältä, käy kuitenkin valitettavan usein niin, että roskat vain laastaan lattialle tai - pahimmassa tapauksessa - maton alle. Pöytä on toki hohtavan puhdas, mutta roskat eivät ole kadonneet yhtään minnekään. Roskat ovat vain vaihtaneet paikkaa. Siistijä on siistinyt roskat maton alle, mutta siivooja ei ole niitä siivonnut.

Se, että niin moni niin mielellään haluaisi päästä vähällä ja saada roskat mahdollisimman nopeasti pois silmistä, on kovin inhimillistä. Valitettavasti monen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle ja sitten sanotaan hirveällä hopulla, että kaikkihan on nyt hyvin - hys, hys! Mutta kukaan ei saisi sanoa ääneen sitä tosiasiaa, että eihän niitä roskia ole oikeasti siivottu.

Valitettavasti monen esimiehen ja alaisen mielestä sellainen on ihan oikein, että roskat laastaan maton alle. Niin saa toki ajatella ja unelmoida ihan kaikessa rauhassa, mutta kenenkään ja vähänkään omaa nokkaansa pitemmälle ajattelevan, varsinkaan vastuuntuntoisen esimiehen ei kannata sanoa sitä ääneen.

Kannattaa nimittäin muistaa: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Siksi ikävätkin asiat kannattaisi käsitellä juurta jaksain ja kunnolla ja työläimmillään jopa niin kuin Etelä-Afrikassa uskallettiin ja osattiin. Mutta tottahan se on, että siivoaminen - ja varsinkin imuroiminen - on todella ikävää hommaa.

Oikeutta siivoojille!

Landet som icke är: Tiraspol Times

Tiraspol Times oli verkkolehti, joka ilmestyi Tiraspolissa vuosina 2006-2008.

Tiraspol on Moldovan ja Ukrainan välissä olevan separatistisen Dnestrin moldavialaisen tasavallan, Nistrenian, Pridnestrovien eli Transnistrian pääkaupunki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Separatistista Transnistriaa on luonnehdittu monin varsin arveluttavin mainesanoin:

Lännessä sen sanotaan olevan esimerkiksi ihmiskaupan ja laittoman asekaupan ”musta aukko”, ”Euroopan pikku Afganistan”, ”aikakone, joka vie sinne matkustavan Tintti-sarjakuvien maailmaan”, Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musiikkinäytelmän Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho Mahagonny, ”Euroopan ruutitynnyri”, ”kommunistinen reliikki Euroopan kartalla”, ”kommunistinen teemapuisto” sekä ”Neuvostoliiton ulkomuseo”, ”joka edelleen haluaisi olla osa Neuvostoliittoa”, tahi ”Euroopan omituisin maa” ja ”vaarallinen leikkivaltio”, joka kuulostaa ”sarjakuvapiirtäjä Hergén Tintti-albumeihinsa keksimältä valtiolta. Siis Syldavian ja Bordurian rajanaapurilta." 

Transnistria kuuluu Abhasian ja Etelä-Ossetian kanssa samaan Demokratian ja kansojen oikeuksien yhteisöön. Edellä mainitut kaksi Georgian kansainvälisesti tunnustettuun alueeseen kuuluvaa tasavaltaa sekä Azerbaidžanin keskellä sijaitseva, itsenäiseksi julistautunut Vuoristo-Karabah ovat tunnustaneet Transnistrian itsenäisyyden. Tilannetta muun muassa näissä tunnustamattomissa valtioissa ja näillä kiistanalaisilla alueilla kutsutaan jäätyneeksi konfliktiksi tahi jähmettyneeksi konfliktiksi.

Me - Tarzan ja Jane - kävimme Tiraspolissa päiväseltään 15.7.2009, vaikka Transnistrian alueelle matkustamista ei ulkoasiainministeriö suosittelekaan. Lähdimme matkalle Chisinaun keskusliikenneasemalta (Gara Centrală or. Chişinău), jossa minibussien kuljettajat huutelivat minibussiensa matkareittejä. Kovaäänisin Кишинэу-Бендер-Тирасполь vei voiton. Bussikuskin huuto kuulosti moldovalta, mutta saattoi se toki venäjää tai ukrainaa.

Tarzan Bloch Chisinaun keskusliikenneasemalla. 

Muuten, pieni ekskurssi: Chisinaussa ei paljoa moldovaa (eli romaniaa) juuri kuulunut, vaan siellä kuului venäjää (tai ukrainaa), mutta toki moldova näkyi kaikissa virallisissa kirjoituksissa ensin, ennen venäjää. Eikä juuri käytäviltä vuoden 2009 Moldovan parlamenttivaaleilta voinut mitenkään välttyä - ei televisiossa eikä kaduilla. Vaalikampanjointi oli - katsottiinpa sitten Partidul comunistilorin tai Partidul liberalin televisiomainoksia - melkoisen suorasukaista. Meillä Suomessahan meni herne nenään jo niistä SAK:n ökyporvarimainoksista - konsensuksen hengessä yli puoluerajojen.

Mutta takaisin asiaan ja Tiraspoliin: Me kaksi siis hyppäsimme muiden mukaan minibussiin, joka kulki reittiä Chisinau-Bender-Tiraspol. Vaikka Bender on Dnestr- eli Nistrujoen oikealla rannalla, se on osa Dnestrin moldavialaista tasavaltaa. Benderin me suomalaiset muistamme parhaiten Benderin kalabaliikista (1713).

Matkalla Tiraspoliin istui minibussissa muun muassa muuan isä pienen poikansa kanssa. Pikkupoika sanoi monen monta kertaa, että 'tirapoi', ja isä jaksoi aina kärsivällisesti korjata, että 'tiraspol'. Kaikki tämä oli puhekuplissa tietysti kyrillisin kirjaimin: Тирасполь.

Transnistrian-puoleinen rajanylityspaikka näytti puomeineen ja parine parakkeineen lähinnä isolta tiesululta, vaikka Transnistrian neuvostohenkinen vaakuna maantien ylittävässä riemukaaressa olikin kovin näyttävä ja hieno.

Rajamuodollisuudet menivät - monista ennakkotiedoista poiketen - Transnistriaan siirtyessämme varsin vaivattomasti. Yksi syy saattoi olla se, että me saimme selvitettyä koppalakkisille rajamiehille ja tullimiehille, että tarkoituksemme on olla Tiraspolissa vain yksi ainoa päivä. Toinen syy saattoi olla se, että takanamme seisoi rajamuodollisuuksien ajan linja-autonkuljettajamme, joka käsittääkseni antoi virkavallan ymmärtää, että bussi on täynnä malttamattomia ja kohta vihaisia matkustajia, jos ei homma ala pikku hiljaa hoitua. Hänen läsnäolonsa saattoi olla syynä myös siihen, että rajamuodollisuuksia ei tarvinnut vauhdittaa passin väliin sujautetuilla seteleillä.

Mutta oli miten oli, takaisin minibussiin kävellessämme autonkuljettaja pyyteli meiltä anteeksi ja sanoi selvällä englannilla, että Russian democracy. Minä vastasin siihen yhtä sujuvalla venäjälläni, että нет проблем.

Tarzan Bloch Tiraspolin keskusliikenneasemalla.
Asemarakennuksen katolla lukee gara kyrillisin kirjaimin moldovaksi ja вокзал venäjäksi. 

Heti Tiraspolin keskusliikenneasemalle saavuttuamme me vaihdoimme itsellemme paikallista valuuttaa yhdessä aseman lähellä olevassa kauppakojussa, jollaisia siellä oli useita ja joista sai ostaa vaikka mitä. Transnistrian rupla (PRB) on vapaasti vaihdettava valuutta.

Koska meillä ei ollut sen kummempaa matkasuunnitelmaa eikä edes Tiraspolin kaupungin karttaa, me muun muassa hortoilimme päämäärättä siellä sun täällä. Me piipahdimme Hotel Timotyn vastaanottotiskillä, asioimme postissa, kävimme kahvilla ja ostimme matkamuistoksi pullon paikallista ylpeyttä, KVINT-brandyä.

Myöhemmin meitä harmitti, että me typerykset ostimme ainoastaan yhden pullon. Mikä ihmeen säästäväisyys se juuri silloin meihin iski, kun puoli litraa laadukasta brandyä maksoi pari euroa!

Me olimme muutenkin ehkä vähän turhan varovaisia, vaikka matka alkoi lupaavasti ja rajamuodollisuudet sujuivatkin ongelmitta. Tuntui kuitenkin turvallisemmalta olla ottamatta valokuvia esimerkiksi silloin, kun näkyvillä oli koppalakkisia virkavallan edustajia.

Tiraspolin kylänraitilla ei näkynyt paljonkaan ihmisiä. Kylätie oli hiljainen, niin hiljainen. Tiraspolin kaupunki tuntui olevan kovin autio ja tyhjä, mutta syy saattoi olla kuuma iltapäivä.

Tiraspolissa näkyi tietysti kaikkialla monialayritys Sheriff eli Шериф - niin kuin sen kuuluikin näkyä. Siellä näkyi myös itävaltalainen Райффайзенбанк, jonka on väitetty sotkeutuneen venäläismafian rahanpesuun.

Yllätykseksemme Tiraspolissa oli myös suomalaisväriä. Rannilan talonrakennustarpeita myyvä kauppaliike oli Karl Liebknechtin kadun varrella - kaupungin parasta hotellia, Hotel Timotya vastapäätä. Jonkin verkkolähteen mukaan "the company is not active", mutta ei Rannila kyllä kovin passiiviseltakaan näyttänyt.

Rannila Karl Liebknechtin kadulla. Karl Liebknechtin kadulla ajaa auto, jota ajaa varmaan joku Lonely Rider, koska kylätie on hiljainen, niin hiljainen. 

Käväisimme Hotel Timotyssa, jossa kysyimme, voiko siellä syödä. Valitettavasti ei voinut. Timotyn vastaanottotiskin takaseinällä oli tasavallan tuolloisen presidentin Igor Smirnovin valokuva. Perustajaisä Smirnov oli Transnistrian ensimmäinen päämies ja presidentti.

Tiraspolissa ovat käyneet myös monet muut, muun muassa Mannan matkamuistojen Anna ja Marika:

Kyseessä on alue, joka on toiminut itsenäisen valtion tavoin pian kaksikymmentä vuotta, ollen silti edelleen osa Euroopan köyhintä maata, Moldovaa (tosin tämänhän Transnistria kieltää täysin). Venäjä-myönteisen ja Neuvosto-kaipuisen Transnistrian itsenäisyyttä ei ole käsittääkseni tunnustanut yksikään muu (kansainvälisesti tunnustettu) valtio, ja siihen pyrkiäkseen Transnistrialla on vielä pitkä ja kivinen tie kuljettavana. Silti, paikassa vierailtuani ja Andrein kanssa puhuttuani ymmärrän Transnistrian merkkaavan aivan omaa paikkaansa Euroopan kartalla. Tuskin erehtyisin enää puhumaan Transnistriasta Moldovana - ja kuinka voisikaan, kun näissä kahdessa eri paikassa on omat rahansa, rajansa, postimerkkinsä, armeijansa, "valtiojohtonsa" ja täysin vastakkaiset poliittiset pyrkimyksensä. 

Vaikka Transnistrialla on muun muassa omat postimerkkinsä,

täytyivät tasavallan pääkaupungista Tiraspolista Suomeen lähetettävät postikortit varustaa Moldovan tasavallan postimerkeillä. Eli Dnestrin moldavialaisen tasavallan omat postimerkit kelvannevat käytännössä ainoastaan tuon kansainvälistä tunnustusta vailla olevan alueen sisäisessä postiliikenteessä. 

Pikku hiljaa me kävelimme suurin piirtein samaa reittiä takaisin asemalle. Koimme palaillessamme rappioromantiikkaa, emmekä olleet aivan varmoja, oliko vapunpäivän mukaan nimetty maatalousteollinen tehdas enää toiminnassa.

Vapunpäivän mukaan nimetty "agro industrial firm" Консервный завод «1 Мая». 

Bussiliput ostimme aseman lippukassalta, ja aseman vessa oli siisti. Me palasimme samaa reittiä Tiraspolista Benderin kautta takaisin Chisinauhin.

Vasta paluumatkalla Tiraspolista Chisinauhin me näimme suuren ja mahtavan jalkapallostadionin. Se oli ja on monialayritys Sheriffin omistaman FC Sheriff Tiraspolin kotikenttä. Vaikka Sheriff on dnestriläinen firma, sen verkko-osoitteen maatunnus on Moldovan .md, ja vaikka FC Sheriff Tiraspol on dnestriläinen jalkapallojoukkue, se pelaa Moldovan pääsarjassa (Divizia Națională).

Paluumatkan rajamuodollisuudet sujuivat vieläkin jouhevammin kuin Tiraspoliin mennessä. Paluumatkalla ainoastaan Moldovan tasavallan rajaviranomaiset tarkistivat passimme.

Kaikesta huolimatta minä sanon saman kuin Anna Kontula:

Transnistrian kummallisessa todellisuudessa on jotain, mikä viehättää minua kovasti. Sen pieni ja köyhä väestö päätti ryhtyä kansaksi ja perusti oman valtion kansainvälisestä paheksunnasta välittämättä. Sen ihmiset elävät omaa pientä arkeaan suurvaltojen politiikasta välittämättä, niin kuin tavalliset ihmiset missä tahansa maailman kolkassa: lapset pitää ruokkia, pyykit kuivata, talot rakentaa ja merkkipäivät juhlia läheisten seurassa – myös maassa, jota ei ole. 

Tällaisia maita - siis maita, joita ei ole - on monia muitakin. Ne ovat tunnustamattomia valtioita ja kiistanalaisia alueita.

Jouluaattona: Jumala ompi linnamme

Tänään jouluaattona töllötintä tuijottaessani tein merkittävän havainnon: turkulainen jouluaatto näytti samanlaiselta kuin oululainen vappu.

Mutta kaiken tämän joulurauhan keskellä pahoin pelkään, että taas alkaa kaikilta toreilta, kaikilta kujilta ja viinitarhoista kuulua poliittisesti korrekti itku ja valitus siitä, kuinka taas Suomen Turussa joulurauhanjulistuksessa menivät sekaisin - ja menevät vuodesta toiseen - hengellinen ja maallinen, enkelitaivaat ja porilaistenmarssit, rauhaisa ja sotaisa.

Huolensa kullakin.

Suuressa maailmassa - ainakin Pohjanmeren ja Englannin kanaalin takana - soitetaan ja lauletaan Proms-festivaalin viimeisenä iltana jokaikinen vuosi muun muassa Pomp & Circumstance March No. 1 (1901) ja Land of Hope and Glory (1902), Rule, Britannia! (1740), Jerusalem (1916) ja God Save the Queen - ja kaikki nämä sulassa sovussa.

"No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle", lauletaan suomalaisessa joululaulussa, jonka lopussa vielä toivotaan, että "oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!" Oi, jospa siitä rauhasta ja ainaisesta joulusta saisi puhua ja laulaa paitsi villin melskeen, helinän ja helskeen myös sodan keskellä!

Iltapäivällä Oulujoen kirkossa veisattiin virret 27, 21 ja 30: Juhlimaan tulkaa, Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis. Väkeä oli kuin helluntaiepistolassa, vaikka oli jouluaatto.

Joulurauhaa - niin sitä rauhaa, josta ruotsissa käytetään sanaa fred, kuin sitä, josta ruotsissa käytetään sanaa frid - teille ja meille kaikille!

4. adventtisunnuntaina: keskiolut R-kioskeihin!

Eilen eli lauantaina - sapattina, tuomaanpäivänä ja talvipäivänseisauksena - pysähdyin mennen tullen Neste Oil Revonlahdella, joka aiemmin tunnettiin Taukokartanona. Entisestä Taukokartanosta ostin mennessäni bensiiniä, tuulilasinpesunestettä, Revonlahti-postikortteja, kahvit ja Martti Lutherin (1483-1546) Ison katekismuksen.

Iso katekismus oli tietysti aivan pakko ostaa, koska sitä myytiin huoltoasemalla. Huoltoasemalla! Tosin tuolla huoltoasemalla myydään erilaisten huoltokirjojen, koirakirjojen, kissakirjojen, sotakirjojen ynnä muiden ohella myös virsikirjoja.

Mutta keskiolutta siellä ei myydä. Syyt ovat mitä luultavimmin uskonnolliset.

Me muistamme Pertti Jarlan (s. 1971) Fingerpori-sarjakuvan, jossa vanha herra sanoo: "Minä en nauti alkoholia uskonnollisista syistä -- vaan ihan muista syistä."

Suloisessa Suomessamme on ainakin kolme huoltoasemaa - Neste Oil Revonlahti Revonlahdella ja Jari-Pekan liikenneasemat Hankasalmella, Hartolassa ja Joroisissa - joissa myydään polttoaineita ja tuulilasinpesunestettä, mutta ei myydä liuottimista sitä kaikkein tärkeintä: keskiolutta.

Suomalainen alkoholinkuluttaja, kuningaskuluttaja, joka janoaa kaljaa ja kalmariinia, on hätää kärsimässä ja kuivin suin. Huolto ei pelaa.

Me, jotka olemme tarpeeksi vanhoja, muistamme iloisen 1980-luvun ja suomalaisen rock-väen, muun muassa Sleepy Sleepersin sekä musiikki- ja mielipidelehti Uuden Laulun ja pilalehti Pahkasian huumorimielisen kampanjan Keskiolut R-kioskeihin - eikä siinä tainnut olla edes huutomerkkiä.

Vaikka kampanja tehtiin huumorimielessä ja "(t)uohon aikaan ajatusta keskioluen saannista kioskeista pidettiin mahdottomana", niin siinä sitten ennen pitkää kuitenkin kävi, että toiveista tuli totta ja keskiolut saatiin R-kioskeihin ja kaikkialle muuallekin. Keskiolut saatiin joka paikkaan.

Tarinan opetus: varo mitä toivot - voit saada sen.

Mitä sinä toivot? Mitä sinä haluat saada? Entä mitäpä minä?

Raitista joulua - edes lapselle!

Kolme väriä: natsitortuista ja kiakkovieraista

Herramme ja Vapahtajamme armorikasta syntymäjuhlaa ja joulupukkia odotellessa vievät ajatukseni joulutorttuun.

Ruotsinmaalaiset tyrmistyivät marraskuussa 2013 suomalaisten perinteisistä joulutortuista. Kaiken taivasteluni ja ruotsalaisille naureskeluni jälkeen en enää ihmettele yhtään.

Nimittäin alla olevassa kuvassa on varsin tavallinen suomalainen joulukattaus, kun juodaan kahvit: tähdenmuotoinen joulutorttu, valkoinen lautanen ja punainen joululiina.

Joulutorttu, valkoinen lautanen ja punainen joululiina. 

Kolmesta väristä puuttuu ainoastaan yksi väri, sininen, mutta kaikella tällä ei ole yhtään mitään tekemistä Krzysztof Kieslowskin elokuvatrilogian kanssa - eikä kyllä minkään muunkaan kanssa.

Jääkiekon SM-liigan joulutauosta huolimatta ovat ajatukset päässäni joulutortun lisäksi paitsi jääkiekossa - varsinkin kun oululainen Kärpät voittoputkessa joululomalle! - myös itsenäisyyspäivää viettäneissä Tampereen kiakkovieraissa.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 ei enää puhuttu natsitortuista, vaan silloin osoittivat Tampereella mieltään niin sanotut kiakkovieraat.

"Kiakkovieraat hämmensivät Vasemmistoa", otsikoi Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset 9.12.2013 ja jatkaa: "Puoluejohto tuomitsi, ymmärtäjiäkin löytyy."

Onneksi muun muassa Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sekä pohjoisen pojat kansanedustaja Risto Kalliorinne sekä piiritoimitsija Jaakko Alavuotunki - tolokun miehet - tuomitsivat kiakkovieraiden teot.

En ole ainoa, joka pitää "erittäin arveluttavana Vasemmistoliiton riveistä kantautuneitä ääniä, joiden mukaan Suomen lipun voi polttaa itsenäisyyspäivänä".

Mutta siinähän se tuli se trikolorin kolmas väri: sininen!

Valitettavasti ymmärtäjiäkin löytyi. Muun muassa Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Teppo Eskelinen kirjoitti Viisi huomiota keskustelusta Tampereen mellakoiden jälkeen eli Huomioita keskustelusta Tampereen mellakoiden jälkeen 9.12.2013. Kaiken älykkään huomioinnin ohessa hän huomauttaa poliisin harjoittaman väkivallan kohtuullisuudesta tahi kohtuuttomuudesta: "Voi toki myös olla, että joukkojenhallintahommissa syntyy jonkinlaista oheisvauriota myös ihan aidosti vahingossa."

Sitä Eskelinen ei kuitenkaan sano, saavatko myös mielenosoittajat ja mellakoijat aiheuttaa "jonkinlaista oheisvauriota myös ihan aidosti vahingossa".

Mutta ajatelkaapa, jos rasistit sun muut äärioikeistolaiset olisivat osoittaneet mieltään ja mellakoineet - kaataneet aitoja, rikkoneet mailoillaan pankkien ikkunoita ja huitoneet poliisien hevosiakin! Millainen meteli siitä olisi syntynyt - ja aivan syystä! Vai pyhittääkö tarkoitus eli päämäärä keinot?

Saavatko oikeassa olevat aiheuttaa "oheisvauriota" - muun muassa rikkoa kauppaliikkeiden ikkunoita, vahingoittaa poliisihevosia ja protestoida puolihumoristisesti - mutta väärässä olijat eivät?

Vallan vahtikoira Jussi K. Niemelä kirjoitti perussuomalaisten ja vasemmistoliittolaisten Eroista ja yhtäläisyyksistä 8.12.2013: "Kun uusnatsit mellakoivat ja terrorisoivat kunnon kansalaisia, vasemmistoliittolaiset tuomitsevat ja perussuomalaiset ymmärtävät sekä puolustelevat. Kun anarkistit ja kommunistit mellakoivat ja terrorisoivat kunnon kansalaisia, perussuomalaiset tuomitsevat ja vasemmistoliittolaiset ymmärtävät sekä puolustelevat."

Kiakkovieraiden mellakoinnin puolusteluksi tai Niemelän mielipiteitten mitätöimiseksi ei käy hyökkääminen Jussi K. Niemelän persoonaa vastaan.

Kun näitä asioita näin punavalkoinen tonttulakki päässäni pohdin, minusta kirjailija Jari Tervo kirjoitti 9.12.2013 blogikirjoituksessaan "Pieni sikaileva porhokerho" aivan oikein, että "(i)kkunan rikkominen on yhtä vähän mielipide kuin hevosen hakkaaminen jääkiekkomailalla. Paikkojen särkeminen on vain ilkivaltaa ja rähinöimistä siitäkin huolimatta, että se yritettäisiin jalostaa yliopistolla yhteiskuntakriittiseksi puheenvuoroksi."

Puhtain asein puhtaan asian puolesta! on marsalkka Mannerheimin tunnuslause.

Rauhallista joulun odotusta!

Landet som icke är: Itäblogi - punaista ja mustaa

Toisessa blogissani - Itäblogi - ilmestyi alkuvuonna 2007 ainoastaan kolme kirjoitusta, jotka kaikki kolme ovat Karjala-aiheisia. Siitä siis Itäbloginkin alaotsikko Punaista ja mustaa.

• A. Mörön fuusio (2007) 
• Takaisin Karjalaan, 6.-9. heinäkuuta 2005 
• Aleksanteri Nevski Manssilassa 

Itäblogini tunnukset ja salasanat ovat kadonneet minulta ties minne, eikä Itäblogiani enää kukaan eikä mikään päivitä. Itäblogiani ei tule sekottaa muihin samannimisiin tahi samantapaisiin blogeihin.

"Vesi oli mustaa kuin aikakin", mutta onneksi Karjala on punaista ja mustaa - ja toivottavasti lumi on valkoista. 

"Neljän kuninkaan kirjat ja kalmariinin kirot"

Sosiaalisessa mediassa - ainakin Facebookissa - on meitä aikaansa ja varsinkin mennyttä aikaa seuraavia, huolestuneita kansalaisia paljon puhututtanut kalmariini. "Varokaa Kalmariinia sillä sen seurauksena on miesmurha toisensa jälkeen." 

Varokaa Kalmariinia! 

Mitä tässä pitää varoa? Kalmariini - mitä se on? Liittyykö kalmariini jotenkin kalmaan eli kuolemaan muutenkin kuin sillä, että "sen seurauksena miesmurha toisensa jälkeen"?

Samaa kalmariinia ihmettelee myös nimimerkki tahi etunimi Anneli blogikirjoituksessaan Kalmariinia eli ennenkin hölmöiltiin. Anneli olettaa, että kalmariini oli syystä tai toisesta, tavalla tai toisella sahtia tai sitä väkevämpää.

Vastaus kalmariinia koskevaan kysymykseen löytyi Kalle Kallion pro gradu -tutkielmasta Nurmeksen ja Suupohjan rautateiden rakentajat 1907 - 1913 (2002) ja sen tapainturmelusta kuvaavasta alaluvusta Neljän kuninkaan kirjat ja kalmariinin kirot. Kalle Kallio on "isä, museomies, pasifisti ja monenmoista muutakin", tuplamaisteri ja historian jatko-opiskelija, jonka juuret "risteilevät mentaalisesti jossain Keravan, Helsingin ja Etelä-Pohjanmaan välisillä rataosuuksilla".

Neljän kuninkaan kirjoilla tarkoitettiin tietysti pelikortteja. "Kortinpeluu kuului Suomessa viattomiin mutta erittäin yleisiin rikoksiin, joista sanomalehdet toistuvasti kirjoittivat tuomitsevaan sävyyn. Neljän kuninkaan kirjoja katseltiin kesällä metsissä ja jokirannoilla, talvella korttiringit kokoontuivat saunoissa."

"Korttipelin ohella myös luvattomia nurkkatansseja moralisoitiin toistuvasti. [ -- ] Juoppouden lisäksi niissä kiroiltiin, käyttäydyttiin säädyttömästi ja tapeltiin. [ -- ] "Radanrakentajat juopottelivat sunnuntaisin nurkkatanssien lisäksi pienemmissä ryyppyporukoissa saunoissa, riihissä tai kortteerissa. Kaupungeissa pääsi myös ravintolaan. Työmaajuopottelu oli tavallista, vaikka työnantaja ei sitä hyväksynytkään."

Alkoholia juotiin ja juopoteltiin myös muualla kuin edellä mainituissa nurkkatansseissa, pienemmissä ryyppyporukoissa ja kaupunkien ravintoloissa: "Yhdistysten järjestämiin iltamiin monet tulivat säännöllisesti juopuneina ja talkoissa oli viinaa tarjolla." Myös viinan kotipoltto ja salapoltto sekä laiton myynti ja maahantuonti olivat tavallisia.

Kaikki nämä olivat - ja ovat - kalmariinin kiroja. Kalmariini oli - Kalle Kallion pro gradu -tutkielman mukaan - negatiivinen kiertoilmaus alkoholille. 

Työstä ja taistelusta

Tänään keskiviikkona keskusteltiin radion yleisohjelmassa työstä ja sen mielekkyydestä.

- Terve mies ei työtä kaipaa, yritti toimittaja provosoida haastateltaviaan, työttömiä ja eläkeläisiä, mutta ei oikein saanut heitä mukaansa.

Tietysti työssä on tärkeää toimeentulo, mutta se, mitä miehet muun muassa kaipasivat, olivat työpaikka ja työkaverit. Se, mitä miehet myös kaipasivat, oli työ, jossa saa ratkaista ongelmia - ei nykyajan kiireinen elämänrytmi. Se, mitä miehet kaipasivat, oli työn mielekkyys.

Mielekästä työtä on se, joka tuottaa huvia ja hyötyä niin itselle kuin kanssaihmisillekin.

Jolla on korvat, se kuulkoon

Isoveli valvoo, ja Kokoomus kysyy ja kuuntelee. Kansallinen Kokoomus uskaltaa kysyä sellaisia vastauksia, joihin se tietää vastauksen etukäteen, ja tietysti se saa sellaisia vastauksia, jotka se osaa arvata etukäteen - sellaisia, joita Kokoomuksen korvat haluavat kuulla.

Kokoomus on puolue, jolla on korvat. Se väittää, että välittämistä ei voi ulkoistaa - mutta kaiken muun se haluaakin ulkoistaa. Välittäminen kun ei maksa mitään.

Milloin Kokoomus kysyy sellaisia kysymyksiä, joihin se itsekään tiedä etukäteen vastauksia? Milloin se kysyy sellaisia kysymyksiä, joihin vastaus on Kokoomuksen itsensä kannalta kiusallinen ja ei-toivottava?

Kokoomuksen korvat heiluu!